21.4.2013

Jotakin syntyy


 

Ihminen on kumma eläin. 
Vuosi vuoden perään se jaksaa ihmetellä kevättä; 
lumen lähtöä, valoa ja lämpöä, perhosia, lintuja, kärpäsiä, sulaa maata ja kasveja. 
Näitä kaikkia riitti meidän ja Vehkosuon ensimmäisinä yhteisinä kevätpäivinä tänä viikonloppuna. Kotoalähdön hetkenä pinnoja kirrasi ja hermostusta oli ilmassa - erityisesti minulla - sillä edellisestä kunnon käynnistä on jo niin kauan, että päänsisäiset odotukset olivat liiaksi paisuneet ja kasvattaneet tekemisen painetta. 

Lauantai

Kun astuimme autosta pihalle, aika pysähtyi ja alkoi samalla juosta hurjaa vauhtia, kun ymmärsi, ettei täältä halua pois. Lintukuoro tajuttomassa hiljaisuudessa venytti kiristyneet pinnat välittömästi löysemmäksi. 

Kun Porin-Matti ja keittiön liesi lähtivät nyt helposti vetämään, sain intoa tekemiseen. Niin se vain on, että kun liesi toimii, kaikki pelaa. Ja jos liesi ei vedä, mistään ei tule mitään.
 Ensin maalasin ruokahuoneen katon loppuun ja sisustelin hiukan. Seuraavaksi jatkoin yläkerran verannan maalaamista. Maalasin kellertävän puupinnan valkoiseksi ja betonilattian harmaanvihreäksi ja johan tuli raikasta. Maalasin lastenhuoneen hyllykön ja päällystin hyllyt papereilla ja Keimo asensi seinälle (kuvaan sen myöhemmin, kun huone saa enemmän ilmettä). Pesin tiskivedellä alakerran lattiat mustasta noesta puhtaaksi. Keimo raivasi sillä välin laitumen reunustoja ja pilkkoi viime kerran koivukaatoja.

Lauantaina paistoimme pikaulkogrillissä soijamakkaraa ja söimme höysteenä perunasalaattia, kurkkua ja viinirypäleitä. Aurinko paistoi, mutta pellon yli tuuli vielä koleasti selkään.


Kevät toi kevät toi maalarin...
Yläkerran veranta maalissaan.
Eikö tuo lapsi kykene olemaan hetkeäkään paikallaan, minä mietin.
Jotkut ne vaan on ahkeria.

Sunnuntai

Yläkerta odotti siivousta, mutta välttelin sitä viimeiseen asti. Ne hiirenpapanat ja ne ikkunassa lörpösti auringon lämmössä lentelevät kärpäset. Niitä ei tehnyt mieli nyt. Keimo lupasi, että otetaan imuri agregaatin päähän ja siivotaan kunnolla joku toinen kerta. Kyllä manjana kelpaa minullekin, joskus. 
Sen sijaan aloitin kasvimaan käännön. Se on hassua hommaa, sillä sitä tehdessä, sen toivoisi jo loppuvan, mutta sitä ajatellessa, sitä toivoisi pääsevänsä taas tekemään (kyseessä on varmaankin sama luonnonvoima, kuin lapsen synnyttämisessä). 

Keimo puhkaisi pimeän vessakopin seinään ikkunalle aukon ja istutti siihen vanhan ikkunan. 
Jos nyt aamuyön käynneillä hartaasti hijentyy, saattaa nähdä pellolla käppäilevän hirven.

Juhlistimme uudistunutta ruokahuonetta kaurapuurolounaalla. Ulkona olisi ollut kyllä lämpimämpi, kuin kylmän sitkeästi säilyttävien kiviseinien sisällä. 

Tästä se lähtee.
Tuleekohan tosta mitään, miettii Pöpi.
Kuumahan tässä tulee. (Ja loppua ei näy.)
Kepe kurkkaa ikkunasta ja naureskelee, kun lapio kalahtaa kiveen.
Kasse rakentaa esteitä esterataan. Peräkärrissä J & I:lta saadut hetekat lastenhuoneeseen.
Kuva: Kasse
"Hirventähystystorni" 
Moose was here.

Kuvat: Keimo. 
Lisää kuvia täällä


15 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja päivitys, täynnä tunnelmaa! Näyttää hienolta siellä.

    VastaaPoista
  2. Toi paikka on kyllä ihana - pihalla tilaa hengittää! Vaan taitaa siellä olla aika paljon hegästyttäviä töitäkin,mutta silti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! On tilaa hengittää. Ja niin, että kaikki voi tehdä rauhassa omiaan, silti kuulo- tai näköetäisyydellä. On kyllä mahtavaa rehkiä, kun on mieleisiä hommia. Mehut meinaa loppua siinä vaiheessa, kun lapset pitäisi hoitaa ja ruokkia.

      Poista
  3. Ai että mitä tunnelmia. Teillä on kyllä ihana paikka! Tässähän tulee kesäkoti-ikävä. Kohta mekin päästään puunaamaan paikat kuntoon kesää varten. Toukokuuhun on enää pikku luikaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan lähellä on. Nyt voisi kyllä toisaalta aika taas pysähtyä. Pelkään, että kesä tulee ja menee niin nopeasti. Kesäkoti-ikävään voin nyt niin helposti samaistua.

      Poista
  4. Ihana meininki siellä Vehkosuolla! Mikä talo se on ollut (en jaksa kahlata, oot kyllä kertonu jossain aiemmin, muistan) ja tuo "tiilipinta", onko siinä ollu rappaus vai mikähän sen tarina ja tarkotus on? Samaistuin ja nauroin aiempaan koirapostausta lukiessa, kiitos taas! Mä oon lopettanu meidän koirien kanssa teutaroinnin tuossa trimmaamismielessä kun löysin halvan ammattilaisen, tulee kotiin pöytänsä kanssa ja klanii piskit pikku summalla - itse vuosia hikoilin rimpuilevien puudeleiden kanssa. Ja pihakin on paskaa täys, nyt myöhästyin hieman, lumet suli eikä niitä enää erota kun hajusta sitten kengänpohjassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talossa on asuneet ja sen on rakentaneet muurariveljekset -30-luvulla ja meitä ennen yksi suvun ulkopuolinen. Siinä on kaksi pientä asuntoa alhaalla ja ylhäällä. Talo on muurattu rakennuspaikalla valetuista betoniharkoista kahteen riviin (ilmarako välissä) ja pinta on ollut aina tuollainen. Viimeisten tietojen mukaan noin -70 lukuun asti siellä asuttiin vakituisesti.

      Aluksi ajattelin, että valkoinen rappaus olisi aivan ihana, mutta nyt olen sitä mieltä, että tuo vanha ruskean harmaa pinta on se ainoa oikea "linnamainen" ulkoasu, vaikka se on kovin karu.

      Mä jo aloin haravoida kakkaa pois. Meiltä ne ei kyllä mihinkään itsestään katoa (paitsi ehkä kengän pohjissa sisälle).

      Poista
  5. No ethän sä varmaan itekään kovin montaa hetkeä ollut paikallaan viikonloppuna, on tuossa jo niin kunnioitettava lista valmistuneita töitä! :D Tuo oli etenkin mun suosikkikuvani missä kasvimaanteko aloitetaan, siinä jotenkin kiteytyy tietynlainen periksiantamattomuus ja sitkeys :D Ihanalta näyttää, siinä on vähäksi aikaa kaikenlaista kivaa tekemistä ja sitten siitä tulee ihana! t. N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein katsoa uudestaan tota kuvaa, että miltä näyttää periksiantamattomuus ja sitkeys mun naamalla. :) Onneksi myöhemmästä vaiheesta ei ole lähikuvaa, siinä saattaisi näkyä luovuttaminen ja lyhytjänteisyys.

      Oikein kiva, kun kannustit. Lähetän takas kannustukset, ihan mitä vaan oletkin tekemässä!

      Poista
    2. Joo toi kuva missä näkyy kunnon pätkät ruohikkoa ja Pöpikin ihmettelee touhujasi, se on HAUSKA! :) Ai sulla muka joskus luovuttaminen ja lyhytjänteisyys, en usko ennenku näen!

      Poista
  6. Voi upee...! Ihania kuvia ja tuo talo on törkeen nostalginen - tuollaiset saa multa jalat alta! Olipa kiva löytää blogisi, minusta tuntuu että elät sellaista unelma-elämää, josta olen itse aina haaveillut. Kanat...! Voi itku, miten ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt, tulee sellainen olo että olen onnekas (sehän on suomalaiselle vähän niinkun kirous). Tosi kiva, kun tulit, tule taas! Ja kiitos, kun muistutit, että nyt viimeistään pitää tehdä simaa.

      Poista
  7. Mukavan tuntuinen fiilis kuvissa. Eipä teille ainakaan aika siellä tule pitkäksi. Ja se, että ihminen vuodesta vuoteen jaksaa ihmetellä kevättä. On se kumma. Ihmettelin sitä kevään tuloa näistä kuvistasikin... Täällä ei vielä ole tarjennut ilman takkia vaikka mitä tekisi. Tuulee aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ihmetteleminen vaan yltyy, kun katsoo edellistä postausta, että mitäh, meni kai kolme päivää ja aurinko polttaa melkein häiritsevästi. Vähän heittelee nämä Suomen olosuhteet maansisäisestikin.

      Poista