Seitsemän kymysystä ja seitsemän vatsausta

Kiitos 7 kysymyksen haasteesta Tuitiina. 

1. Lempikirjasi ja/tai elokuvasi miksi juuri se/ne?

Valitsemani kirja ja elokuva eivät ole missään nimessä parhaita tai ainoita mielekkäitä, mutta ovat olleet suunnan kääntäviä elämässäni. 

Lempikirja on André Brink – Tuokio tuulessa. Luin kirjan 1994 tai -96. Olin muuttanut omaan yksiöön Lahteen, opiskelin erikoismaalariksi ja näin harvoin Keimoa, joka oli armeijassa. Koska hiljakseen elämääni hiipineen nmt-puhelimien käyttö oli, varsinkin köyhälle opiskelijalle, kallista eikä akku kestänyt minuuttiakaan, kävelin kerran viikossa iso landseer-koira narun päässä puhelinkioskille soittamaan kolikoilla kasarmille ja kuuntelin jännittyneenä avonaisen puhelimen kautta, oliko lähestyvät askeleet jääkäri Leppälän. Puhelun jälkeen oli kolkkoa ja tyhjää kävellä takaisin yksiöön joka ei tuntunut vielä kodilta. Tuohon aikaan luin Brinkin Tuokio tuulessa -kirjan (kiitos Tanja H:n suosituksen) ja sydän puristui kasaan rinnassa järkytyksestä ja yksinäisyydestä. Maailma oli aika iso paikka ja Lahti kaukana. 

Lempielokuva on Kieslowskin Kolme väriä -trilogian Kolme väriä: Valkoinen. Muutettuani Lahteen sain mahdollisuuden tutustua elokuviin, joita ei oman kylän R-kioskilla vuokrattu. Vesijärvenkadun videovuokraamo vuokrasi vhs-kasetteja 24 markan sijaan 9 markalla. Olin suurkaupungin mahdollisuuksien äärellä! Pystyin ottamaan rahallisen riskin sijoittamalla elokuviin, joiden kanteen Iltalehden tähditys ei yltänyt. Opin, että elokuvien loppu ei ollut aina onnellinen tai se saattoi jäädä auki. Niitä piti miettiä. 

  

2. Tärkein esine jokaisessa päivässäsi (jos unohdetaan kännykkä)?

Se voisi olla hammasharja, vaikka olisin salaa iloinen jos ei vaan voisi pestä. Kahvinkeitin on ihan kiva. Mukikin sitten, jos saan kahvia. Tulitikuilla saa tulen uuniin ja vähän lämmintä. Autolla menen, mutta en mene, jos sitä ei ole tai varsinkaan avaimia. Pankkikortti on liian selvä. Kaukosäädin, en myönnä. Silmälaseilla näen en näe näen. Tulee tenkkapoo, jos ei ole vaippaa Kepelle. Peitto tai on kylmä nukkua. No kengät tai on sukat likaiset tai märät. Voisin ratsastaa ilman kypärääkin, mutta periaatteesta en, joten KYPÄRÄ.

3. Oletko illan virkku ja aamun torkku, vai toisinpäin ja onko näin ollut aina?

Luulin pitkään olevani aamun virkku vaikka olen jaksanut valvoa iltaisinkin kunnes eräänä päivänä (tätä kirjoittaessa) tajusin, että olen sosiaalinen virkku. En millään malta nukkua jos jotain tapahtuu. Silloin, kun lapset vauvoina nukkuivat ja valvoivat rytmittä, otin tavaksi nukkua vähemmän, ettei mitään jännää mennyt ohi. En ollut silloin illan enkä aamun virkku vaan zombie hela dagen. 

4. Saako sinut suuttumaan ja jos saa lepytkö helposti?

Lupausten pettäminen ja huomiotta jättäminen saa suuttumaan ja luottamusta ei ole kovin helppo saada takaisin vaikkei se välttämättä näy arjessa. Olen silti helppo ja 

saatan itsekin tehdä aloitteen lepytelläkseni. Pidän kuitenkin paljon ihmisistä, tyhmistäkin.

5. Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi ja miksi juuri sinne?

Jos kaupunkiloma, niin Bryssel. Haluaisin matkustaa joskus ilman päämäärää. 

6. Paras muisto lapsuudestasi?

Jotain tarinaa vaan jää kertomaan parhaana ja se minun tarina on se, kun menimme äidin kanssa mummin ja ukin mökille päiväreissulle ja söimme kalakeittoa termospullosta. Voisi olla sekin, kun olin jotain kaksivuotias ja risteilimme Åhvenanmaalle ja nukuin tyytyväisenä ravintolan pöydän alla kun vanhempani pitivät hauskaa, mutta en sitä en itse muista.  

7. Mites peukalo, vihertääkö se vai onko se keskellä kämmentä?

 Ohjeiden noudattaminen, aikataulut ja asioiden järkeistäminen on ongelma. Vaikeuksia on siemenhankintojen, esikasvatusten, istutusten, kasvualustojen, sääolosuhteiden, säännöllisen kastelun, kitkemisen, sadonkorjuun, lajivuorottelun, lannoittamisen, tuholaisten torjumisen hallinnan kanssa. Muuten homma hanskassa. 

  Seuraavat seitsemän blogia ovat ehdolla seitsemän kysymyksen vastaajiksi: 

Väsynytsaha

Tiina

Harmaan torpan emäntä

Nonna

Enne

Jonna

Anrinko

Ja kysymykset ovat:

1. Kengän kokosi?

2. Asuuko Kouvolassa oravia?

3. Kuinka monta ihmistä on (liikaa tai liian vähän) maailmassa?

4. Miksi hevoset tykkäävät porkkanasta?

5. Kuinka pitkät ovat aikuiselle sopivat päiväunet?

6. Miksi pakettiauto on pakettiauto?

7. Mitä ruokaa meillä on tänään?

Kysymyksen asettelussa auttoivat Keimo ja Tuppe.

P.S. Omppula tai Punainen Pihlaja tai Joku!? Olen saanut haasteen kaltaisen pyynnön (ehkä syksyllä), jossa kehotettiin kertomaan Vehkosuon hankintaan johtavista syistä tai jotain sen suuntaista. Voisin nyt vastata, mutten löydä kysymyksiä. Hjäääälp.

Samalla tavalla kuin jokaisena aamuna

Kepe unisena aamupuurolla tänään klo 6.45.

Julkaisin viime vuonna Kertun 12-vuotis syntymäpäivänä yhden Etelä-Suomen Sanomiin kirjoittamani kolumnin ja teen sen taas. Tässä kolumnissa kirjoitan aamuista, jotka olivat silloin (kolme vuotta sitten) olleet pitkään Kertun osalta samanlaisia ja samanlaisia ne hyvin pitkään ovat vieläkin joskin aikataulut ovat muuttuneet. Mukaan on tulleet myös mielen heilahdukset, joskus pitkään jatkuva ahdistus. Ehkä sitä normaalia murkkuikää. Kerttu täyttää tänään 13 vuotta. Hyvää synttäriä rakas esikoiseni.


Samalla tavalla kuin jokaisena aamuna

On tavallinen arkiaamu. Mies on jo lähtenyt töihin, kun herään seitsemältä ja könyän alakertaan, käyn vessassa ja keitän kahvia. Seitsemänvuotias tytär nousee sängystä suu mutrulla ja aloittaa mäen haluu mennä eskariin -vuodatuksen. Halaan ja saan luotua hänelle tsemppimieltä. Nyt hoipertelee kolmevuotias rappuset alakertaan, hän on viettänyt levottoman yön välissämme sängyssä. ”Saako katsoa Pikku Kakkosta?”, hän sopertaa, kömpii sohvalle ja alkaa inistä, että on kylmä. Kehotan häntä hakemaan sukat ja aamutakin, mutta vaatimus laukaisee kyvyttömyyden tilan. Haen alistuneena hänelle lisää vaatetta.

Taiteilen aamupalaksi tytöille ja itselleni leivät, jogurttia ja mehua. Arvuuttelen kummalle tänään kurkkua eikä paprikaa, iso vai pieni lusikka. D-vitamiinin muistan asettaa lasin viereen, eilen siitä tuli sanomista. Haen sanomalehden postilaatikosta ja palaan sisälle, kaadan kuppiin kahvia, pyydän tytöt telkkarin äärestä aamupalalle ja istun itsekin syömään.

Lapset mutustelevat aamupalaa hitaasti ja turinoivat omiaan tauotta. Lehden lukeminen ja kysymyksiin vastailu vaatii molempien aivopuoliskojen yhtäaikaista käyttöä. Vilkuilen kelloa nostellen samalla pyynnöstä kurkkuja ja lusikan lattialta. Nousen laittamaan mikropuuron tulille, kun kello on varttia vaille kahdeksan. Istahdan vielä juomaan kahvin loppuun. ”Lue Viivi ja Waakker”, kolmevuotias vaatii.

Viisi vaille kahdeksan sekoitan puuroon mehukeittoa, voinokareen ja täytän mehulasin, otan vaipan ja kiipeän yläkertaan tyttöjen huoneeseen. Kymmenenvuotias esikoinen odottaa hereillä sängyssä. Moikkaan häntä ja valitsen puhtaat vaatteet valmiiksi. Avustan hänet sängystä tuolille, riisun yöpaidan, vaihdan vaipan ja puen hänet samalla tavalla, kuin jokaisena aamuna. Kun olemme valmiit, avustan tytön kaikessa rauhassa alakertaan.

Istumme keittiöön, jossa syötän puuron hajamielisenä. Samalla tavalla kuin jokaisena aamuna ojennan mehulasin ja pillin ja tyttö juo tyytyväisenä kaiken. Pyyhin suun, poistan ruokalapun ja sanon, että tänään on koulupäivä. Nousemme pöydästä ja huomautan samalla pienemmille tytöille, että pitäisi olla jo syöty ja pukemassa.

Siirrymme eteiseen. Ohjaan tytön istumaan penkille, puen hänelle kengät, takin ja hatun. Taksi peruutta jo pihaan, kun nappaan repun ja tungen omat kengät jalkaan. Talutan hänet taksille ja päivittelen kuskille kylmää ilmaa samalla, kun hän asettelee tyttöä auton penkille. Kello on kymmentä yli kahdeksan. Varttitunnissa huomenta ja hei hei.

Kehitysvammaisella tytölläni ei ole samanlaista tahtoa ja toiveita, kuin tavallisella lapsella. Aamut ovat hänen kanssaan helppoja, kun ne ovat samanlaisia. Silti olo on kevyempi hetken, kun taksi on startannut pihasta. Tallustelen takaisin sisälle ja astun eteiseen, jossa tytöt riehuvat nakuina. He pitävät huolen siitä, että aamut ovat myös vilinää, melskettä, yllätyksiä ja muutosta.

Kepe noin kuusivuotiaana

Norjalaispaitaa ja uuden kaupan perustamista

Ommellaan Harrin kanssa nappeja. 

Neulomista ja muuta langan pyörittelyä on liikkellä. Se aika vuodesta, kun puhdetöille on tilausta. Ei ehkä perinteisessä merkityksessä, mutta telkkarin edessä ei malta olla tumput suorina, tulee huono omatunto ja alkaa persus puutua. Puutuu se muutenkin, mutta paremmasta syystä näin ollen eikä vain omasta laiskuudesta. 

Sain valmiiksi villatakin, jonka aloitin en eilen enkä toissapäivänä, mutta jonain niistä edeltävistä. Oikeasti se on ollut valmis jo kauan, mutta en ole saanut hankittua siihen napeja enkä irto-omista kuin muutaman kauluspaidasta pudonneen kalmankeltaisen mininapin. Villatakki jäi aivan käyttämättä. Päätin kuitenkin, että yhtään uutta en osta ennenkuin vanhaan on napit pistelty. Pitkään menikin ihan mukavasti pipojen parissa, mutta keväästä haaveilun myötä jouduin törmäilemään pinterestissä norkoillessani norjalaisten, islantilaisten ja kalastajien, kaarrokkeisiin ja kirjaviin villapaitoihin enkä voinut enää vastustaa kiusausta. Otin sanoman vastaan, kuten Juice Leskinen unen nähtyään, ja tein norjalaisen villapaidan. Minulle ei tosin kukaan soittanut unessa ja ilmoittanut, että Junnu Vainiolta jäi "norjalainen villapaita" kesken, mutta katson jatkavani perinnettä (puikot ne on kapelimestarillakin).

Hätä ei lue lakia, siksi nyysin kotona olevista takeista ja housuista varanappeja ja ompelin ne riemunkirjavaan villatakkiin saaden vieläkin kirjavamman tuloksen ja näinollen kontrolliminä antoi luvan pistää uutta silmukkaa puikkoon. Nopeasti valmistui norjalaisislantilainen kalastajaneulekin How I Met Your Motherin parissa. Pitäisi vielä raaskia käyttää. 

Sitten erittäin hyvä vinkki, jonka sain siskoltani. Nimittäin online kauppapohja Tictail, joka on (tietenkin) ruotsalainen. Siirsin Jumpperi-pipokaupan Wix:ltä Tictailiin hetken siihen tutustuttuani. Alustan mallit löytyvät helposti ja tietojen sekä tuotteiden lisääminen hoituu simppelisti ja vaatii paljon vähemmän säätöä kuin Wix (muokattavuus ei kylläkään ole helppouden myötä monipuolista). Tictail mainostaa olevansa ilmainen, enkä ainakaan vielä ole piilotettuihin taksoihin törmännyt. Tictailiin perustettuun kauppaan saa veloituksen korttiostona ja/tai PayPalin-tilin kautta. Halutessaan voi ostaa mm. oman domainin osoitetta varten sekä kaupan ulkonäköön liittyviä lisäominaisuuksia. 

Perustamiseen ei tarvita nörtin nörttiä, hiukan englannin kielen (tai ruotsin) taitoa kylläkin. Kiitos Birk, Karl, Kaj ja Siavash, uusi Jumpperi-kauppa löytyy nyt täältä.

Oli eilen ja sitten tulee huomenna

Näyttää olevan järjestäen niin, että tässä vaiheessa vuotta alkaa ajatukset tehdä matkoja Vehkosuolle. Yleensä "tripeillä" näen tuttuihin paikkoihin sidonnaisia välähdyksiä menneiltä kesiltä tai kuvitteellisia hetkiä tulevasta. Tähän vuodenaikaan liittyy yleisesti sekin, että välähdykset alkavat olla vain miellyttäviä. Vastaavanlaisen tunteen kokee, kun istuu kahvikuppi kädessä ja lukee jotain mielenkiintoista lehdestä, minun tapauksessa vaikkapa hevosista tai sisustuksesta, ja kuvittelee mielessään ratsastavansa seuraavalla kerralla ihan uusissa sfääreissä tai näkee itsensä pensseli kädessä toteuttamassa hykerryttävän kodikkaita remontteja ja rakentavansa lastauslavoista boheemisti söpön pihakaluston. Se tunne alkaa oikeasti jo ennen sitä lehden lukemista, kun visioi itsensä lukemassa sitä lehteä, kahvikupin ja seesteisen hetken ympäröimänä. Se tunne on kenties alkanut jo kaupan lehtihyllyn luona. Mutta onko tai oliko se unelmoitu hetki sitten sellainen?

Ei, se oli jotain muuta. Erittäin harvoin saa kiinni siitä tunteesta kun se on tässä ja nyt. Tämän ikäisenä on kuitenkin jo oppinut, että tätä hetkeä kannattaisi elää, koska aika entinen oli parasta aikaa eikä se koskaan palaa. Kaikesta iän tuomasta viisaudesta huolimatta itse hetki, the moment, voi tuntua laimealta ja myöhemmin vasta valokuva-albumissa ihanalta-aivanmahtavalta.

Tulevaa kesää tässä romantisoidessani olenkin alkanut miettiä huolissani, että pidänkö enemmän asioiden fiilistelystä ja tosihetken tullessa olen tunneköyhä. Riittääkö jos osaan ottaa odotuksesta kaiken irti ja saan myöhemmin mielessäni palata takaisin menneisiin? Ja koenko kuvitellessani kaiken niin tunnerikkaasti, että oikea elämä on etukäteen kuoletettu? Kai kuvittelemisen taidosta on hyötyä viimeistään sitten, kun ruumis ei enää jaksa, kun pään sisällä voi matka jatkua. Onko siis oikea elämä läsnäoloa ja läsnäolon puute kuvitteellista elämää? 

Läsnäolemista ja nimenomaan tässä hetkessä tietoisena olemista pidetään hyveenä. Eläimethän ovat läsnäolemisen taitureita, oikeita tilanteen tasalla olemisen veijareita. Läsnäolija kokee ja elämöi, tuo itsensä peliin ja ottaa toiset huomioon. Jatkuva läsnäoleminen käy kunnon päälle ja siksi on usein mentävä omiin ajatuksiin. Aina välillä haaveilen (koska olen ihminen) että olisin eläin ja olisin jatkuvasti nyt:ssä. Sen sijaan olen pitkälti mennyttä ja tulevaa. Vaikka ihmisenä oleminen on ajoittain raskasta, se on myös siistiä, koska ei joka sekunti lakkaa olemasta ja voi ymmärtää todellisen ja epätodellisen (ellei satu olemaan psykoosissa).

Jos totta puhutaan, eläimetkin muistelee mennyttä: "Hei, joku liikkuu pihalla, ihminen, pitää haukkua, kumara, ehkä Pera, tuijottaa, haisee koneöljylle, nousee karvat pystyyn, huonot fibat, pitää purra!". Tai ennustaa tulevaa: "Heinävintin ovi aukeaa, hörisen, jihaa, syömistä." Ja yleistää: "Tässä tien mutkassa mä olen tehnyt jotain...hmmm...oho jalat lähti viemään koppoti koppoti koppoti, olen laukannut". Ja muistella taas menneitä: "Kivi, hui, hyppään sivuun koska takana susi" *

* kerran oli marjanpoimija

P.S. Myöhemmin menin taas tallille inspiroituneena ja hyppäsin hevosen selkään suurin odotuksin. Mutta ei mennyt kauaakaan, kun huomasin ratsastamisen olevan edelleen vaikeaa, sisältäen kaikenlaisia lieveilmiöitä pilaamassa hetkessä olemista. Kyllästyin ja poistuin hetkestä kuvitelmiin, jossa on ilta, laitan kynttilät palamaan ja istun kodikkaasti sohvan nurkkaan neule, teekuppi ja viinilasi kädessä sekä pientä naposteltavaa siinä pöydällä ja katson telkkarista mielettömän hyvää sarjaa maailman mukavimman miehen seurassa, joka sattuu olemaan aviomies ja hieroo mielellään väsyneitä jalkojani.

P.P.S. Myöhemmin illalla kun keittiö oli siivottu, astianpesukone tyhjennetty, pyykit laitettu kuivumaan, lapset hoidettu ja usutettu nukkumaan, tein leivän kantapalasta (ilman päällisiä, kun en ehtinyt/viitsinyt käydä kaupassa) ja istuin sohvan nurkkaan. Koska maailman mukavin mies ja aviomies katsoi Wheeler Dealeria, mikä ei kiinnosta minua enkä voinut neuloa, koska en nähnyt laskea silmukoita, kun oli liian pimeää kynttilöiden takia, otin läppärin ja katsoin kaikenlaisia kasvimaan kuvia ja mietin miten ihanaa on, kun kohta on taas kevät ja kesä ja Vehkosuo.

P.P.S.S. Kun on kesä, on paarmat ja kuuma ja hyttyset ja kuitenkin kohta syksy.

Jälkiedit: Ei ollut Wheeler Dealer (sanomista tuli), vaan Fast And Loud tai America Chopper tai Street Outlaws. 

Alla kuvia huomisesta ja eilisestä (Pinterestistä)

"Ajattelu on loppujen lopuksi vain inhimillistä ajattelua, joka on sidoksissa ihmisen intellektuaalisiin rakenteisiin, eikä se kykene saavuttamaan asioiden perimmäistä luonnetta eikä tavoita asioita sellaisina kuin ne itsessään ovat." (Edmund Husserl)


 

Vehkosuon kesämuistoja – Kassen kynästä

Kuva: Tuuve (6 vuotta)

Eka kerta kun menimme Vehkosuolle viime keväänä niin muistelin edellistä kesää. Muistin että kuinka ihanaa oli silloin, aurinko paistoi ja linnun laulua kuului koko ajan. Ajattelin myös sitä kun olimme ostamassa Vehkosuota, silloin Vehkosuo oli puiden ja ruohon peitossa. Samalla ajattelin kuinka ihana se on nyt. 

Kevään alussa Vehkosuolla ei ollut kovin mukavaa. Vettä satoi koko ajan eikä ulos voinut ollenkaan mennä. Piti viettää aikaa sisällä tai sateen keskellä. Mutta onneksi kahden viikon päästä sade alkoi jo laantua. Silloin kun sade lakkasi näin Vehkosuon oikean muodon se oli aurinkoinen paikka eikä sateinen harmaa mökki jossa on pihalla kaksi ruusupensasta ja savupiippu. Kun oli toukokuu niin uskalsimme tuoda kanatkin Vehkosuolle. Kanat olivat ikionnellisia kun pääsivät syömään ruohoa ja olemaan ihan vapaasti. Kun oli kesäkuu käytiin uimassa monta kertaa, vieraitakin tuli. Kun oli heinäkuu Tuuven syntymäpäivät oli tulossa. Tuuve toivoi ruskeaa keppihevosta jolla oli valkoinen harja. Se keppihevonen oli hieno minkä Tuuve sai, juuri samanlainen jonka Tuuve toivoi. Kun Iivari tuli Vehkosuolle ensin se oli vähän hermostunut kun näki että laitumella oli joku muukin pieni musta lammas. Mutta elokuussa oli Terttu-lammas ja Ivari parhaita kavereita ne söivät jopa samasta heinäkasasta. Mutta kun syksy oli siirtymässä talveen Terttu sairastui ja kuoli edes eläinlääkäri ei tiennyt mikä Tertulla oli. Terttu katseli vain ylös päin ja puhkui. Mutta onneksi Terttu sai elää onnellisena elämänsä loppuun asti. 

No mutta surullisista asioista siirrytään iloisiin asioihin. Vaikka että mitä minä olen tehnyt muuta kuin ollut eläinten ja Tuuven kanssa. No olen ollut pyöräilemässä ja tehnyt kaikkea mitä ikinä voi tehdä olen jopa ollut moottoripyörän selässä. Äiti oli tänä vuonna kasvattanut hienon kasvimaan. Ruusukaalit ovat puolenmetrin korkuisia ja porkkanat tulitikkuaskin paksuisia. Syksyn loppupuolella meidän omenapuun oksa meni katki. Se oli ollut siinä jo ainakin 50 vuotta. Kun kävimme talvella käymään Vehkosuolla omenapuusta oli toinenkin oksa katkennut. Olin kerran viimekesän aikana löytänyt Tuuven kanssa jonkun eläimen pääkallon se oli kananpään kokoinen se oli aika vanha. Myös löysimme linnunmunan se oli harmaavalkonen se oli aika iso. Kerran minä löysin ketunpääkallon. Ajattelin juuri samalla kettua ja sitten sen pääkallo tuli siihen eteen. Äiti remontoi meidän huonetta ja kyllä iskäkin remontoi. Äiti maalasi meidän huoneen seinät ja tapetoi. Iskä teki kerrossängyn meidän huoneeseen. Kerrossängyssä oli yhteensä neljä sänkyä kaksi alhaalla ja kaksi ylhäällä. Kerran kesällä tipuin kerrossängystä suoraan poskelleen, seuraavana päivänä piti lähteä lääkäriin. Lääkärissä ei ollut oikeen kivaa. Lääkäri puristeli vaan poskea. Poski oli turvonnu ihan kauheesti. Lääkäri sano että mitään ei ole murtunut. Kahden kuukauden päästä poskessa oli vain pieni mustelma. Äitin ja iskän huone on minun mielestä hieno kaiken kruunaa hieno sänky. Mutta kävimme kerran hakemassa yhdet hienot vanhat sängynpäädyt. Toisissa oli apila ja toississa hienoja kuvioita. Minä halusin ne jossa on ne apilan kuvat. Iskä teki meille viimekesänä majan valmiiksi. Majan nimi on Haukansilmä, ja sen salasana on salama. Ajattelimme tehä siitä toimiston missä tutkitaan kaikkia eläinten jälkiä ja muita sellaisia juttuja esim: linnunmunankuoria, jälkiä ja myös kaikkea mitä ne syö. Nyt Haukansilmä on vaan pelkkä leikkimaja mutta seuraavana kesänä siitä muuttuu eläintoimisto.

Tänään ikävöin Vehkosuota todella paljon. Mutta on kotonakin ihan kivaa kun koulu on alkanut niin on myös nyt vähän tekemistä ja on Tuuvestakin myös seuraa. Vehkosuolla sen takia kivaa koska siellä voi olla vapaasti eikä tarvi kuunnella autojen ääniä. Kun tulimme kotiin Vehkosuolta niin eka yö oli kotona katastrofi. Ihan kuin olisimme Helsingissä moottoritien lähellä. Mutta onneksi siitä selvittiin. Toinenkin yö oli vähän vaikea, viikon päästä aloin tottua meteliin. Mutta joka yö ajattelin Vehkosuon hiljaisuutta. Talvella Vehkosuolle ei oikeen voi mennä koska Vehkosuontietä ei kukaan auraa niin sinne on vähän vaikeeta mennä puolenmetrin lumikinoksessa. Joulukuusi me kyllä jouluksi haettiin mutta ei me sen kummemmin käyty siellä. Vuosi sitten talvella me käytiin Vehkosuolla monta kertaa retkellä talvella eväät mukaan niin jaksaa kyllä mennä. 

-Kasse (9 vuotta)

Kirja-arvonta 3

Kirjan voitti arvontageneraattorin arpomana Facebook-tykkääjä Satu Jacobsen. Onnea!

Olen miettinyt, mitä tehdä kirjoille, jotka jäävät lukemisen jälkeen kirjahyllyyn tönöttämään.

Pidän kirjoista, mutta kaikkien niiden loputon säilyttäminen ei ole järkevää.

Niinpä olen päättänyt pistää kirjat kiertämään ja arpoa tämän blogin kautta silloin tällöin yhden kirjan (maksan myös postimaksun).

Toivon, että arvontaan osallistuvat eivät ole arvottavaa kirjaa lukeneet ja haluaisivat sen mielellään lukea. 

Olkaa hyvä! 

Kolmas arvottava kirja on Vanhan rouvan lokikirja, Kyllikki Villa (Pokkari, Like, 2008). 

Arvontaan osallistut JOKO jättämällä kommentin blogin kommenttilaatikkoon nimellä tai nimimerkillä 

TAI tykkäämällä Vehkosuon Facebook-sivun kirja-arvontalinkistä.
Osallistua voi 21.1.  keskiviikkoiltaan asti. 

Jotta pysyn laskuissa, en vastaa tällä kertaa kommentteihin. 

Kiitos.

Nuorikon jaksollinen järjestelmä

Herättelen edelleen itseäni koomasta, johon vajosin joulukuun alussa. Viretila on ollut hieman alhainen pelkästään jo päässä pitkään pyörineen liman vuoksi. Mutta jälleen tänään totesin, että tarvitsen arkea ja rutiineita sekavan ja limaisen pään järjestämiseksi. Ei niin, että olisin kärsinyt joulun pyhistä ja normaalirutiineista poikkeamisesta. Enpä.

Rehellisesti sanoen kärsin pelkästä oleilusta. Jo yhden ainoan venyneen ("hitaan") heräämisen ja aamiaisen aikana tuskaannun, väsyn, nuudun, puudun, ärsyynnyn, hikeennyn, menetän voimia, masennun ja lamaannun, valun tuolille selkä kierona, takapuoli puutuneena, silmät vetistäen, hartiat lyhistyen ja tunnen nielaisseeni leivän sijasta kiven. Reagoin takakireästi väistellen ympärillä särähtelevään äätelyyn, joka hetki sitten kuulosti vielä lempeältä puheelta. Lopulta, kun kaikki ovat siirtyneet poid pöydästä minun närkästyneen katseeni alla tai ajamana, saan kerättyä eriparisen elimistön kasaan järjestelläkseni keittiötä jähmein jäsenin. Tähän vaiheeseen päästyäni alan jälleen hahmottaa sekä kehon ulkoisen että pään sisäisen rungon. Taidan pitää kaavoista. En niihin kangistujista. Paitsi itse saan olla.

Mikä minua vaivaa!

Hotellissakin on pakko vähän järjestellä tavaroita ryhmiin "sillai rennosti". On katsokaas sitten helpompaa olla (ihan rentona), kun on likapyykit lajiteltu ja aamulla kukin löytää omat vaatteensa siitä niin tuosta vain rennosti. Tuli vaan hotelli mieleen, kun vein Keimon ja lapset Helsinkiin lauantaina yllätykseksi. Keimo täytti neljäkymmentä. Vein hänet Kööpenhaminaan lokakuussa samasta syystä, mutta annapa lahja förskottina. Siinä käy näin, että taas pitää antaa. Huomio: Olemme jälleen eri-ikäisiä siihen asti kunnnes olemme samanikäisiä. Olen hänen nuorikko nyt.

Jos tekisin nyt sellaisen treffi-ilmoituksen jonnekin deittipalveluun, vaikkapa eliittikumppanit piste fihin (alle neljäkymppisiin), kuvailisin itseni rennoksi ja spontaaniksi. Ja rehelliseksi.

Vielä vinkki kivasta ja laadukkaasti toteutetusta ohjelmasta. Kiehtova maailma: Todellista hevosvoimaa (Heavy Horsepower). Hevospiirissä tämä on jo varmasti nähty

P.S. Parempi tietokone edelleen remontissa. Kuvia ei ole tai niiden laatu on nyt väistämättä pelkkää ...kaa eli kak...

Gordonin dilemma

Sain niin kivan joululahjan Keimolta, että. Ehdin pyöritellä pötköä jonkin aikaa käsissäni ihmetellen, mikä se oikein on. Kaulin vaiko rullalaite. Päissä luki Keimolandia 2014. Mutta kun sain avaimen ja kiersin päädyn mutterit auki, alkoi valjeta. Puukolikoita 21 kappaletta, joilla voi "ostaa" jonkun palvelun. Kolikoista löytyy esimerkiksi hierontaa, saunan lämmitystä, autokyyditystä tyttöjen illasta, pyykin ripustusta, ravintolaillallista lastenhoitoineen... Olen pelkästään lahjan ajatuksesta niin iloinen, ettei ole väliksi, vaikkei kolikoiden lupaukset edes toteutuisi.

Sain paljon muutakin käytännöllistä, kuten Kouvolan Sanomien puolivuotisen tilauksen, ratsastussukkia, työhanskoja, Airamin 2 litran pumpputermarin, Kassen hierontalahjakortin, äidin tekemät villasukat, kolme kirjaa (Granta, Antti Holman Järjestäjä ja Sisustusbloggaajan kotona), luontaistuotteita, kukko- sekä koirasisustustyynyt, hevosen harjan, pitkikset ja siskolta vihdoinkin PAAVO JA VUOKKO -mukin (instassa minä ja Paavo ja Vuokko -muki). 

Sitten sain uuden puhelimen, mikä olikin sitten ihan liikaa. Keimo sen minulle osti, koska hänen mielestään minun vanha Nokia 710 on historiikkisarjalainen. Kauppa tehtiin kuitenkin rahat takaisin sopimuksella, koska Keimo tuntee minut ja että miten kerran ahdistuin esimerkiksi äidiltä joululahjaksi saamastaan Gordon Ramsayn Titan Plus Bamix-tehosekoittimesta. Se tietysti itsessään olisi ollut huippulahja, laadukas ja elinikäinen takuu ja niin edelleen, MUTTA! Olin juuri itse ostanut ihan käypäsen Braunin tehosekoittimen ja tämä aiheutti kahden tehosekoittimen loukun. Ahdisti, kun äiti oli laittanut kauheasti rahaa "turhaan". Tunnustin tämän äidille ja ehdotin, että ehkä vaihdetaan johonkin, mutta äiti käski minun pitää sekoittimen ja lopettaa turha murehtiminen. Lopulta ratkaisin ongelman jemmaamalla uuden Gordon Ramsayn laatikossaan kaappiin Aliaksen ja Afrikantähden väliin. Pois silmistä, pois mielestä. Vuodet kuluivat ja Gordonin kohtalosta tuli jo vitsi. Äitikin sai siitä kuulla. Mietittiin, että jonain päivänä, kun lapsen lapset sekoittimen sieltä kaivavat, Gordonista on tullut never heard. Niin ei Ramsaylle kuitenkaan ehtinyt käydä, sillä Braun otti ja hajosi ja Gordon sai astua paraatipaikalle ja on sieltä tuleva survomaan ruokiani lopun ikäni. 

Nyt on kuitenkin eri ääni kellossa, koska minulla on 30 päivää aikaa palauttaa puhelin, vaihtaa se tai saada rahat takaisin. Päätöksen teko ei ole kuitenkaan ihan helppo. Tiedän, että vanha on vanha, mutta kuitenkin monelta osalta hyväksi todettu ja ehjä ja Afrikantähden vieressä uuden puhelimen arvo ei ehkä Ramsayn lailla nousisi tai edes pysyisi samana. Joulupyhien hupia onkin ollut Keimon jatkuva ja eri tavoin, eri tilanteissa esittämä kysymys: "Joko olet päättänyt?". Vaikkapa eilen, kun katsoimme elokuvaa ja minä kysyin kumman naisen Keimo ottaisi, Keimo valitsi toisen ja kysyi sitten, että kumman ite. Johon minä hölmistyneenä, että ai naisen? Ja Keimo (jälleen), että eiku puhelimen.

Joujou-lua!

 

"Tänään on vuoden pimein päivä", huusin ilosta raivoten sen huomattuani. Optimistisuudella ei ole joinakin hetkinä mitään rajaa. Huomisen valolisä on vain lumetta, mutta tiedämme miten mieli voi parantaa. Aina parempi mennä valoa kohti kuin pois (tunnelin päästä en tiedä). 

En lähettänyt tänäkään vuonna kortteja. Ei periaatetta vastaan tai puolesta. Podin vähemmän huonoa omaatuntoa kuin viime vuonna, saattaa tulla paha tapa. Toivon sydämeni pohjasta, että mahdollisimman moni sukulainen ja tuttu lukee meidän kuulumisiamme täältä blogista ja pysyy tätä kautta meidän elämässämme mukana ja saa lukemisesta yhtä paljon iloa, kuin minä saamistani korteista. Kannustan edelleen tuttuja ja tuntemattomia jättämään viestiä kommenttilaatikkoon. Olen niistä jokaisesta kauhean onnellinen. Viestin jättäminen ei ole siltikään mikään velvoite, kirjoitan puhtaasti omasta halusta eikä blogin lukemisesta tarvitse antaa vastapalveluksia. 

Vietämme tämänkin joulun kotona. Jouluvalmisteluihin kuuluu tavallinen siivous, lakanoiden, pyyhkeiden ja tyynynpäällisten vaihto, ruokakaupassa käynti, joulukuusen koristelu ja laatikoiden valmistus aaton aattona sekä saunan pesu. Aattona katsomme perinteisesti Lumiukon televisiosta, syömme riisipuuron ja juomme kahvit vanhempieni ja siskon perheen seurassa meillä kotona, käymme saunassa oman perheen voimin hämärässä, saunatontun kolinoita kuunnellen, valmistamme ruuan (pöytään kuuluu erityisesti kaloja, lanttu ja perunalaatikko, rosolli ja lämmin brie-juusto), odottelemme joulupukkia joululauluja laulellen, jaamme lahjat ja availemme niitä kaikessa rauhassa ja muutamana vuonna olemme vielä myöhään illalla saaneet Olgan ja Tuukan kylään yökahville jolloin olemme vaihtaneet keskenämme lahjat.

Vehkosuolta haimme kuusen, jota olemme katselleet läpi kesän sillä silmällä kellarin kupeessa. Riistakamerassa ei ollut viestiä, mutta kaikki kivet oli siirtyneet peiton alle. Jälkien paljastamiseen jätetty jauho oli syöty melkein kokonaan, kuten arvelimme ja jälkeen oli jätetty kasa papanoita. Olen sitä mieltä, että tämä keissi suljetaan nyt ja todetaan ainoiden todisteiden perusteella hiirten tekosiksi. Nostan hattua mokomille pienille kärsivällisille olennoille. Ihmisiin mittasuhteutettuna he aloittivat Kiinan muurin ensimmäisen kilometrin rakentamisen viisi kertaa alusta alkaen eikä siihen mennyt lähellekään kolmeasataa vuotta eikä miljoonaakaan hiirtä.

Vaikka kuinka toivon, kaikilla ei ole hyvä joulu eikä onnellinen uusivuosi. Se on väärin, mutta sanotaan, että toivossa on hyvä elää.

Kerran vielä amigo

 

Viime viikon tylsiä asioita oli:

Rakas Terttu-lammas kuoli, Liina-kana kuoli ja uudempi läppäri alkoi reistailla. 

Tertulla oli vielä reilu viikko sitten kaikki hyvin, mutta sitten sunnuntaina alkoi oireet, jotka muistuttivat hieman listerian hermosto-oireita, muttei kuitenkaan kaikilta osin. Tiistaina Terttu jo vain makasi, eikä noussut jaloilleen kuin autettuna, söi vielä ja joi.  Eläinlääkärikin osasi ainoastaan arvailla, jäykkäkouristus, listeria... Halusimme silti yrittää vielä vitamiinit, antibiootit, kipulääke, mutta niin se oli pakko todeta, että sairaus vei voiton. Huojentavaa se siinä vaiheessa oli, koska lopetuspäätös oli jo väistämätön. Lasten kanssa kävimme katsomassa ja hotamassa sairasta Terttua, asian käsittely tuli heillekin näin konkreettiseksi. Hyvässä hoidossa Terttu oli ja eli, kiitos Emmalle ja Elinalle. Tylsää, ettei Iivari näe kesäkaveria uudestaan.

Kana olikin paljon vaikeampi erityisesti Kasselle. Ehkä lammas ja kana yhdessä olivat liikaa. Kanaa oli hoidettu kukon epäreilun kurmuutuksen jäljiltä jo monta päivää. Se voi hyvin; söi, joi ja oli elämäniloinen, mutta kukkopa ei antanut asian olla. Uusi hyökkäys oli raaka ja jätti niin rumaa jälkeä, että tilanne oli lopetettava siihen. Jostain syystä tämä tyrnäväläinen kukko ei voinut sietää tätä yhtä eri rotuista. Luonto on julma. Mutta isojen pettymysten itkujen jälkeen Kassenkin olo oli helpottunut. Jatkuva vastuu ja huoli kanan pärjääisestä laumassa oli ollut valtava taakka pienelle tytölle.

Sitten oli se tietokone. (Pessimistit sanoisivat, että tämäkin vielä.)

Luopumista on ollut talliyhteisössäkin, kun ystäviä lähtee ja vaihtaa tallia. Onhan se haikeaa, vaikka sitä mukaa kohtaa myös uusia ihmisiä. Minä mietiskelen kaiken ohella Iivaria, jolla on syyskuusta lähtien ollut vaihtelevaa hengitystieoireilua. Alkaen flunssasta ja jatkuen hengitysvaikeuksina, yskähtelyillä ja huonona rasituksesta palautumisena. Antibiootti väliin ja taas oireilua. Klinikalla hyvä uutinen puhkuria pelkäävälle omistajalle oli kohonneet tulehdusarvot ja viesti bakteerista – toivoa hoidettavuudesta. Silti vaihtoehtoja on ollut pakko miettiä. Jos tilanne vaatii ulkona asumisen ja rasituksen kesto heikkenee lopullisesti, on oman harrastuksen mielekkyyttä ja järkevyyttä tällä hevosella mietittävä. Mutta Iivari on kuitenkin Iivari, meidän perheen oma tyyppi.

Viikon lopuksi ajelimme Vehkosuolle. Lunta oli odotetusti tullut tien peitoksi, mutta pääsimme möngerrettyä perille. Perillä oli pysähtynyttä. Olemme viettäneet useita viikonloppuja kotikodissa ja tilanne jäi Vehkosuolla ihan kesken; emme laittaneet mitään talviteloille, koska tarkoitus oli vielä mennä. Nyt ehkä voi jo myöntää, että tämän vuoden yöpymiset oli tässä. Aku Ankka saa odottaa aamiaispöydälle jääneenä kasvavien hiirenpapanakasojen ympäröimänä, vaatteet kaapissa, kirja aukinaisena yöpöydällä, voirasiassa voita ja lämminvesikattilassa vettä.

Makuuhuoneesta löytyi jälleen ahkeran rakentajan kivipaaseja. Nyt löytyi kasa myös Keimon puolelta. Viritimme uudelleen riistakameran, syötiksi jätimme kiviä ja lattialle jauhoja jälkien paljastamiseksi (ehkä syötäväksi). Kerran vielä amigo!

Tällaisena tie otti meidät vastaan.

 

Napattiin mukaan kaksi pöytäkuusta. Ne on in. Ja katsoimme isomman joulukuusen valmiiksi.

Rentoa viikkoa!

Listahitit

On aika purkaa vuoden mittaan blogiin tulleiden sanahakujen top-lista. 

1. Alussa oli vehkahousut

On olemassa verkaa ja sarkaa ja sitten on olemmassa vihtahousu. On olemassa ravintolat Verka & Sarka ja Vihtahousu. Mutta mikä tämä vehkahousu on?

2. Sisko pornolari

Sisko, soita ja selitä!

3. Keharit kuolaa

Varmasti enemmän sääntö kuin poikkeus. Myös suomalaiset hiihtäjät kuolaa. He ovat silti meidän sankareitamme.

4. Pyramiidi kolmesta muoviosasta
Vähän tarkennusta pyydän. Pyramiidi vai pyramidi ja minkälaisia muoviosia; muoto, paino, koko jne.

5. Ihana puunkantoteline
 Ei hakkaa jalkoihin, kevyt ja kestävä, puut pysyvät korissa, vaikka kantaja vaappuu ja pitää purut korissa. Ihana = käytännöllinen.

6. Olgan korkkiseinä
Luulin, että vain minä keräilen niitä korkkeja. Kokonainen seinä? Olga, soita ja selitä!

7. Hevosella hiekkaa mahassa
Kokemusta on. Kokemusta myös seuraavista: hevonen syö porkkanapussin pusseineen, hevonen juoksee rautaportista läpi, hevosella pissaa päässä, hevonen pissaa usein käytävälle, hevosella roikkuu ämpäri riimusta (muttei ehkä ole itse huomannut sitä), hevonen jumittaa.

8. Kyläkaupan sisustus
Mainostin viime vuonna joulukalenterissa Radansuon kyläkauppaa. Sieltä saa autenttisen sisustusmallin.

9. Saunamökin siirto pihalla
Nosto ja hiiop.

10. Suusta suuhun elvytys
Mitähän uhrille kävi? Paineluelvytys on onneksi tärkeämpää, jos sen kuitenkin osasit.

11. Miten tehdään neulomalla palsternakka
Puikko numero 3. Luo 15 silmukkaa... No ei hemmetissä. Kun laittaa siemenen maahan, ei tarvitse nähdä ihan niin paljon vaivaa. 3D-tulostimella voisi myös onnistua.

12. Vanhat rakennukset purettavaksi
Kyllä, purkuun vaan. Ihan paskoja kaikki. Uutta ja kestämätöntä tilalle.

13. Sikoja teurastamolla
Luin ensin, että siskoja teurastamolla, joten en pääse tästä enää yli.

14. Raidallinen supikoira
Voisiko kyseessä olla Pörrö-pesukarhu

15. Haisevia pihakasveja kaivon ympärillä

Olisikohan vain se Rane käynyt heittämässä vettä...

16. Lastenvaunut

Tuolta. Ja sitten: Myydään auto, vaihdetaan lastenvaunuihin.

17. Suomi 1920

Suomi sai Petsamon. Mutta sinne  meni neuvostojoukoille 1944 kolttasaamelaisten maat, kalavedet ja porokarja. Petsamo takaisin!

18. Cay esittely kuvasto

Ai niinku tyyliin:

Kuva 1. Pää. Melko perusmuotoinen miehen pää. Korvat kiinnittyneet hieman normaalia alemmas. Voimakas kulmakarvoitus

Kuva 2. Kädet. Vrt. kenttälapio.

Kuva 3. Vartalo. Ei ehkä taipuisa, mutta sitkeä. 

Kuva 3. Jalat. Matkaavoittavat.

jne. (tilaukset sähköpostiin, toimii myös vuoden 2015 kalenterina)

19. Aspartami unihalvaus

(Se kirjoitetaan kahdella a:lla.) Aspartaami on yhdistetty myös 91 muuhun haitalliseen oireeseen. Mutta hei, ei ole paljon energiaa.

20. Alussa oli vehkoilua

Ei taida vehkoilu jäädä ihan alkuun. Koko ajan saa olla varuillaan.

21. Liehui 1920

Kyllä. Nyt jo satavuotias Pierre de Coubertinin suunnittelema Olympia-lippu liehui ensimmäistä kertaa Antwerbenissä vuonna 1920.

22. Lyöttilän pururata

1,5 km valoa. Iitissä on kaikkea.

23. Pellon kauppa

K-market, S-market, Siwa. Kaikki auki arkisin 7-21 paitsi K-market 8-21 (klo 7-8 kauppias hoitaa hommat). 

24. Hevosia vastaanottavat teurastamot

Iitissä on kaikkea. Ja teurastamo.

25. Koira "kaulahuivi"

Tiedän mitä tarkoitat. Rohkeasti vaan: kaulapanta kaulapanta kaulapanta! Vähän tuhma, en tiedä.

26. Löytyneitä outoja laitteita

Se on venäläinen perseensuristin. En suosittele Tori.fi, koska kaikki tietää, ettei ne surise eikä mahdu edes sängyn alle.

27. Purkaako yläkerran takka

Ei helvatussa. Missä sitten paistaa lauantaisaunan jälkeen makkaraa.

28. Miten saan keittolevyt pysymään hyvinä

Käy ulkona syömässä. Tai käy näin XXX

29. Aluksii oli vehkosuo
Lopuksii Vehkosuo-blogi kiittää kaikkia lukijoita, uusia lukijoita, kommentoijia ja facebook-tykkääjiä. Älkää menkö ikinä pois.

Viiri

Kesällä pystytimme lipputangon, joka vanhuuttaan kaatui ja katkesi myrskyssä kevättalvella 2014. Jo sitä ennen on suunnitelmissani pyörinyt oman viirin valmistus. Olen joskus saanut kaksi isoa, käytöstä poistettua mainossalkolippua, jotka ajattelin paloitella ja uudelleen modifioida omaksi viiriksi. Kangas on hyvää mistälie polyesteristä valmistettua lippukangasta, jonka luulisi kestävän auringon ja sateen läpi kesän. Lipuissa on kirjaimia, joista voisi saada jotain kivaa. Värimaailma on siinä mielessä rajattu, että vahingossa voi syntyä ruotsalainen tunnelma.

  Javist! Välkommen till Vehkomyren.

Koska vältän esivalmisteluja lähes kaikilla elämän osa-alueilla, ajattelin vain alkaa hommiin ja katsoa, onko jälki suttaa vai sekundaa. Lohduttavaa se, että kun viiri on kiskottu tankoon, kaikki pienet virheet pehmenevät. 

Haluaisin tehdä viiristä hieman tavallista isännänviiriä leveämmän, joka kapenee viirimäisesti muodostaen kolmion. Partioheraldikkojen sivuilta löytyy heraldiikan eli vaakunatieteen ja -taiteen 10 käskyä. Näitä ohjenuorana käyttäen teen oman luomukseni. 

Näistä

Vaikkapa tällainen

Ideakuvat: Pinterest

Latriini

Huussi, kuivakäymälä, huusi, hyysi, hyyssäkkä, hyyskä, makki, paskamakki, paskahuussi, pikkukamari, pikkula, priveetti, salainen huone, veski, eriö, bajamaja, hotelli helpotus, wc...

Niin monta nimeä kuin käyttäjää. Paljon tarpeita ja kosolti tunteita. 

.......... JÄLKIEDIT ..........

Tämä projekti kaatui vähäiseen kiinnostukseen. Olin kovin innostunut ideasta, mutta kaikki ei lähde lentoon toivotulla tavalla. Aina kannattaa silti kokeilla (ja kiitos niille, jotka olivat aktiivisia).  

Omistatko huussin täynnä tunnetta tai kärpästen pörinää?
Kerään kuvia erilaisista ulkovessoista; kolhoista, kauniista, rumiluksista, persoonista, pimeistä, valoisista, vinoista, suorista, tuoksuvista, haisevista, vanhoista, uusista, sisältä tai ulkoa ja kokoan niitä Outhouse -sivustolle omaksi ja muiden ulkovessafanien iloksi. Julkaisen sivuston heti, kun kuvamateriaalia on riittävästi silmäniloksi. Linkki blogin sivussa.

Tarjoa kuvia lähettämällä ne liitetiedostona JPG-muodossa ja alkuperäisessä koossaan:

tessannika[at]hotmail.com

Julkaisen vain kuvaajan luvalla lähetettyjä kuvia. Liitän kuvan yhteyteen luvallasi tiedot kuvan ottajasta, kuvassa olevan ulkovessan sijainnista, mahdollisen rakennusvuodesta ja muusta vessaan liittyvästä täsmätiedosta. Lisään tekstiin halutessasi linkin esimerkiksi blogiin, josta vessan tai kuvan ottajan voi mahdollisesti tavoittaa.

HUOMIO! Lähettäessäsi kuvan, siirrät käyttöoikeudet minulle. Näin ollen saan käyttää kuvia omiin tarkoituksiini haluamissani kanavissa. Tarkoitukseni on antaa kuville kunniaa, ei loukata eikä millän tavalla vahingoittaa kuviin liittyviä kohteita tai henkilöitä. 

Kiitos!