Kirkko (24.)

Iitin kirkko on viimeinen pysähdyspaikka. Luontevaa on päättää tämä jouluvaellus tähän. 

Iitin kirkossa minut ja Keimo on vihitty vuonna 1999. Kirkko ei ole liian hieno minun makuuni vaan sopivan talonpoikainen. 

Kirkossa on ollut vanha tapa, minkä mukaan etelä-iittiläiset eli maakansa ja pohjois-iittiläiset eli veskansa ovat tulleet eri ovista sisään ja istuneet eripuolilla kirkkoa. Tätä tapaa noudatetaan edelleen perinnejumalanpalvelusten aikaan. Me ollaan sitä maakansaa. Kirkon väri on ollut niin sanottu iitinpunainen jo vuodesta 1800 asti. Kirkon hienot satavuotiaat italialaiset lasimaalaukset (63 maalausta) ovat paraikaa entisöinnin kohteena. 

Restaurointi maksaa Iitin seurakunnalle 150 000 euroa.

Kirkon historiasta voi lukea lisää täältä.

Taustalla kellotapuli.

Onneksi joulu on nyt ja huomenna alkaa valostua. 

Sipi vetäytyy viettämään joulunaikaa saunatontun seuraan. Sipi ja minä toivotamme kaikille älyttömän mukaisaa ja makoisaa joulua. 

Kesäkahvila (23.)

Sipin toisiksi viimeinen kohde on Iitin kirkonkylän kesäkahvila. Nimestään huolimatta kahvila on myös auki talvisin. Sunnutaisin kannattaa pistäytyä vaikkapa keittolounaalle. Kahvila sijaitsee kirkonkylän keskiössä kirkkoa vastapäätä ja on monen road trippaajan pysähdyspaikka.

Kesäkahvila on järjestöjen ylläpitämä kahvila. Samassa rakennuksessa toimii myös  Iitin Värikeskus, 

jossa järjestetään muun muassa näyttelyitä ja kursseja.

Kirkonkylän kylätalo, jossa kahvila toimii, on empiretyylinen rakennus. Se siirrettiin nykyiselle paikalleen Jaalasta 1869. Siinä toimi Iitin ensimmäinen kansakoulu vuoteen 1965 asti. Rakennuksessa on toiminut talvisodan aikana synnytyssairaala, siellä on ollut asuntoja ja posti 1960 luvun lopusta vuoteen 1999 asti.

Iitin kirkonkylä on muuten valittu vuonna 1990 Suomen kauneimmaksi kyläksi.

Iitin kesäkahvila, Kymentaantie 1, Iitti

Radansuun kyläkauppa (22.)

Mainitsin aiemmin, että lapsuuteni kesiin kuului käynnit "Tyttöjen kaupassa", joksi Perttolan tyttöjen kauppaa eli virallisemmin Radansuun kyläkauppaa kutsutaan. Luulen etten ole ainoa muistoineni. 

Kaupan olemassaololla on Iitin miljöölle peruspilarimainen merkitys.

Siskokset Terttu (67) ja Irja (65) Perttola, ovat pitäneet yhdessä kauppaa vuodesta 1968. He ovat syntyneet ja kasvaneet lähes koko ikänsä Iitin Radansuussa. Koulusta valmistuttuaan ja työskenneltyään ensin muualla myymäläapulaisina, päättivät he perustaa kaupan kotitalonsa alakerrassa sijaitseviin myymälätiloihin. Irja muisteli, että varsinkaan hänen siskostaan Tertusta, hyvästä ja ahkerasta työntekijästä, ei oltaisi millään haluttu tuolloin luopua, eikä heidän yrittäjyyteen tuolloin oikein uskottu. Eräskin mieleen jäänyt lausahdus kuului, että: "Sinne sokeritopan taakse seisomaan..."

Siellä sokeritopan takana on nyt tullut seisottua kokonaiset 45 vuotta, tosin sokeritoppa on nyt siirtynyt hyllylle selän taakse. Tertun ja Irjan vanhemmat ostivat talon keskeneräisenä vuonna 1957. Siskokset ovat asuneet kaupan yläkerrassa nuoruutensa ja koko yrittäjyytensä ajan. Kaupanpidon lisäksi ahkeruudestaan tunnetut siskokset näkee kesäisin kaupan sulkemisajan jälkeen hoitamassa varsin kunnianhimoista kasvimaataan, josta aiemmin saatiin salaattia ja juureksia omaan pöytään sekä kaupan hyllylle.  

Kaupassa käydessään ei voi välttyä jutustelulta, mutta se onkin koko ostosreissun suola. Vaikka edellisestä jutustelutuokiostamme on kulunut aikaa, Irja muistaa minut ja sukujuureni vaivatta (Terttu on  paraikaa päivittäisellä tukkukäynnillä). Tytöt ovat tunnetusti kovia puhumaan, mutta keskustelun sävy on arvostavaa, pahansuopien juorujen paikka on jossain muualla. Terttu harmittelee sitä, että kaupankäynti hiljenee talvella niin paljon – kylällä ei osata pientä kauppaa enää arvostaa. "Ei edes kylänmiehet käy kaljaa ostamassa niinkuin ennen". Paras sesonkiaika alkaa vasta juhannuksena, kun mökkiläiset ja muut kesäasukkaat saapuvat Iittiin. 

Kaupanpito on tarjonnut siskoksille tulonlähteen, mutta se on ollut molemmille myös elämäntapa. Kuitenkin viimeaikoina eläkeiässä olevien yrittäjien puheet ovat kääntyneet useammin kaupan tulevaisuuteen. Jatkaako vai ei. Ja jos jatkaa, niin kuinka kauan. Siksi pidätän aina henkeä, kun ajan kaupalle. Onko sen ovi vielä auki.

 18. maaliskuuta 2014 tulee täyteen 46. vuosi kauppiaana. Irja esittelee omaa koulukuvaa Iitin kirkonkylän koululaisista.

Radansuun kyläkauppa, Iitintie 567, Kausala.

Kioski (21.)

Iitintie 845, Iitti 

Iitin kirkonkylän kioski. Tarjoillut kulmakunnan suurimmat jäätelöpallot kesäisin ainakin jo vuodesta 1961.

Must go. 

Joka kesä. 

Mennen tullen.

Tykkää.

Urheilu ja Kone (20.)

Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että pienten paikkakuntien erikoisliikkeet rikastuttavat katukuvaa. Liikkeiden lakkauttamisia harmitellaan, vaikkei kyseisen afäärin palveluita olla koskaan edes käytetty. 

Mikä sitten takaisi pienten liikkeiden säilymisen? 

Lähikaupan valttikortti ei ole enää se, että se on lähellä, koska nykyihminen liikkuu sujuvasti suuriin marketteihin ja netistä tilluuttamalla tavara pötkähtää suoraan kotiovelle tai lähimpään postiin. Harvoin pikkuliikkeiden valttina on myöskään monipuolisempi tarjonta tai halvemmat hinnat. Pienten erikoisliikkeiden ovia auotaan ehkä kotipaikkahengessä tai nostalgian tunnoissa, mutta kumpikaan edellämainituista ei takaa vakituista asiakassuhdetta. Sen sijaan, kassavirta lisääntyy ja positiivisten kokemusten puskaradio laulaa silloin kun asiakkaalle on jäänyt asioinnista mielikuva, että iästä, statuksesta ja suoritetun oston summasta huolimatta, käyntiä on arvostettu. 

Vastuu on yhtälailla kauppiaalla ja myyjällä kuin myös asiakkaalla. 

Kummankaan osapuolen ei tulisi pitää toista itsestäänselvänä.

Arvostan olemassaoloasi, arvostatko sinä minun?

Kausalan Urheilu ja Koneliike Oy, Kauppalankatu 12, Kausala.

A. Paatero (19.)

Kutomo ja käsityötarvikemyymälä A. Paatero. 

Vanha, autenttinen, kodikas, vähän rähjäinen, monipuolinen, herttainen, surullinen, löytö, katoava, ikuinen, aarre. 

Kausalan keskustan tuntumassa, rautatieaseman vieressä sijaitseva liike on kaikkea edellämainittua. 

Etsin viisi vuotta sitten hahtuvavillaa vaippahousuihin, enkä voinut uskoa silmiäni, kun poikkesin Paateron liikkeeseen; siellä ylimmällä hyllyllä sitä oli monta kerää ja aivan liian halvalla.

Lähde pian ostoksille, sillä yrittäjä, vanha rouva, on uhannut jo vuosia pistää pillit pussiin. 

Kaikki iittiläiset tietävät A. Paateron liikkeen (Rautatienkatu 3.).

Eläinlääkäri (18.)

Kunnaneläinlääkäriä ilman ei tulisi mitään. Vastaanottotilat ovat meidän rajanaapurissa, siksi koiran tai kissan voi ottaa vain kainaloon ja kävellä parikymmentä metriä ovelta ovelle.  

Välillä pihallemme kuuluu vastaanotolle tulleiden hevosten hirnuntaa, mikä on koomista näin tiuhaan asutulla taajama-alueella. Eläinlääkäri Taina Rautell hoitaa rauhallisen rivakasti ja asianmukaisesti pienet ja isommatkin potilaat. Hänen tummanvihreä sympaattinen maasturinsa on tuttu näky Iitin teillä. Hän on turhautunut omaan pienuuteensa vain silloin, kun käsivarren pituus ei yllä niin pitkälle, kuin pitäisi...

Metsät, tiet ja polut (17.)

Hiidenvuorella minä ja Tuppe pari vuotta sitten.

Ihan melkein meidän pihasta pääsee metsiä pitkin pitkille reiteille; valaistuja pururatoja, polkuja, vaihtelevaa maastoa, lampia, tiuhaa metsää, kuivaa kangasmetsää, soramonttuja ja laavu. Koiranomistajan unelma. Olen kävellyt reittejä yksin koirien kanssa. Reitteihin ja metsissä vaelteluun minut on innostanut ahkera lenkkeilijäystäväni "Raisu". Nyttemmin hevosharrastus vie niin paljon aikaa, etten enää ehdi samalla mitalla patikoida (ja varpaan nivelrikkopirulainenkin hidastaa tahtia).

Vaikka olen Iitin moottoriurheilukeskuksen toteutumisen kannalla, varsinkin paikkakunnan vetovoimaisuuden nostattajana, en voi olla surematta keskuksen ympäristövaikutuksia; liikennettä ja meluhaittaa. Moottoriurheilukeskuksen lähistöllä on pieni koskematon villilampi, jossa on paljon pesiviä lintuja. Kyllä minussa pieni puunhalaaja asuu.

Iitin luonto ja retkeily täällä.

Terveysasema (16.)

Sipi Tupen sylissä terkarin pihalla. 

Olen kovin tyytyväinen Iitin terkkariin, ei valittamista. Ajan saa akuuttiin vaivaan nopeasti ja vähemmän kiireellisenkin aika hoituu kohtuuajassa. Omalääkärijärjestelmä toimii kivasti, eikä paikalla tarvitse kauaa odotella. Terkkarin talossa toimii lisäksi muun muassa neuvola, puheterapia ja fysioterapia. 

Jos tilanne vaatii sairaalahoitoa, lähete osoitetaan Lahteen Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Kepen vuoksi terkkari ja sairaalan useat lääkärit, henkilökunta, osastot ja portaat ovat tulleet tutuiksi.

Terveysaseman saneeraus valmistui noin vuosi sitten. Uudistuksen myötä asemalle saatiin kolme uutta vastaanottohuonetta ja neuvolan lisähuoneet. Remppaa tehtiin myös laboratorioon, röntgenhuoneeseen, neuvottelutiloihin, viemäreihin, sähköihin ja ilmastointiin sekä hankittiin varavoimajärjestelmä sähkökatkojen varalle.
Kyllä meidän pitäisi nyt kelvata.

Veturi (15.)

Kauppakeskus Veturi on lähin ostoskeskuksemme, eikä ollenkaan hassumpi. Monta kauppaa yhden katon alla tuntuu harvoin käytynä ylelliseltä. Kauppakeskuksessa on elokuvateatteri, jonka perustajilla on maailman paras pieni elokuvateatteri myös Kuusankoskella (Studio 123).

 Shoppailu itsessään ei ole minun juttu, mutta Veturissa käynti on silloin tällöin kiva ohjelmanumero.
Veturin infosivuilla sanotaan että: 

"Kauppakeskus Veturi on rakennettu kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Maalämmön ja kaupan lauhdelämpöjen hyödyntäminen lämmmityksessä, tehokkaasti järjestetyt kierrätysastiat, valaistuksessa käytettävät led-valot sekä sähköautojen latauspisteet kauppakeskuksen pihalla ovat vain muutamia käytännön esimerkkejä kestävän kehityksen eteen tehdystä työstä."

Kaupakeskus Veturin pihalla lasivitriinissä Tk3 höyryveturi (1154, valmistusvuosi 1949) tuttavallisemmin Pikku-Jumbo.

Tanssisali - Kouvolatalo (14.)

Sipi hyppäsi kyytiini Kouvola-talolle torstain nykytanssin treeneihin. Kouvola-talon tanssisalissa minulla on ollut viikottaiset, joskus usemmankin kerran viikossa, treenit jo viitisentoista vuotta. Välissä on ollut luonnollisesti vauvamahan kasvattelutaukoja. Kouvolalaiset ovat aktivoituneet tanssimaan ja tarjonta on kovasti kasvanut vuosien saatossa. Nykytanssin ryhmässä meitä "vanhempia" oppilaita on enää muutama hassu ja ikäkuilu uusien oppilaiden välillä joka vuosi syvempi. Milloinhan sitä tajuaa olevansa liian fossiili?

Pitkään tanssinopettajanani oli ystäväni ja Kouvolan Tanssikoulun perustaja Piia Koskela ja hänen jäätyään äitiyslomalle opena on ollut Riikka-Liisa Kuoppa (tanssikoulu Studio Dance Pit:in perustaja ja vastaava opettaja). 

Tänään ja huomenna on Studio Dance Pit:in joulunäytökset Kouvola-talon Simelius-salissa.

Voih, loppuunmyyty.

Simelius-sali

 Pilvi ja Riksu (Riikka-Liisa), Studio Dance Pitin opettajia.

Kouvola-talo

* Kouvola-talon on suunnitellut arkkitehti Erkki Valovirta

* Rakennettu kahdessa osassa vuosina 1982 ja 1987

* Talossa on 84 kulmaa

*Kuuluu osana Kouvolan museokortteliin, jossa on erikoismuseoita ja käsityöyrittäjiä

Maatilatori (13.)

Sipillä taitaa nyt viljellä mustaa huumoria, kun hän ensin poikkesi teurastamolle, josta siirtyi Benjamin Maatilatorille.
Maatilatori sijaitsee melkein valtatie 12 varressa ja onkin monen ohikulkijan ja kesäasukkaan suosikkipoikkeamispaikka. Itse käyn Maatilatorilla kahvilla ja ostamassa munajuustoa, tyrnimehua, valdelmahilloa, nekkuja, lakua, jauhoja ja joskus kalaa. 

Benjamin Maatilatorin löydät täältä. 

Teurastamo (12.)

Sipin tämänpäiväinen vaelluskohde on hieman hämmentävä. Vaikken syö lihaa, olen silti jollain tavalla tyytyväinen, että meiltä Kausalasta löytyy pienteurastamo. Karua sanoa tämä ääneen, mutta hevosenomistajana teurastamon läheisyys on hyvä asia. Tänne päättyy monen rakkaan ja uskollisen hevosystävän elämä ja silloin, kun sen aika on ja silloin on hyvä, että toiminta on mahdollisimman nopeaa ja mutkatonta. Piste.

Vesistöt (11.)

Iitin Urajärveltä, ukin ja mummin mökiltä, on muistoja lapsuuden kesistä ja uimaanoppimisesta, koko päivän kestävistä saunomisista, kiuasmakkarasta, Sunlight-palasaippuasta, kuivasta kallioisesta mäntymetsästä, iskän surffilaudasta. Ja tuulesta, kun tukka putkella istuin "punaisessa pikaliipparissa", minkä iskä hankki äitin kielloista huolimatta. Samoina kesinä tulivat tutuiksi Iitin tiet kirkolle ja Kausalaan kaupuille ja "tyttöjenkaupalle", 

joksi me pientä kyläkauppaa Radansuussa kutsuttiin.

Myöhemmin tiemme johti Keimon kanssa Kausalaan pieneen mummonmökkiin. Kesällä kävimme useasti uimassa ja uittamassa koiria ja talvella kävelemässä jäällä. Jossain vaiheessa haaveeksi tuli sellainen meriläisvenene, johon mahtuisimme koko perhe ja jolla voisimme retkeillä Iitin vesistöjä pitkin ja rantautua pienille saarille. Venehaaveet jäivät taka-alalle ja taitaa olla niin, että Vehkosuo tuli tuolle paikalle. Ja koska Vehkosuo sijaitsee maakansan alueella (lähin järvi 8 kilometrin päässä), eikä veskansan, kuten vanha jaottelu kuuluu, veneen hankinta ei tässä välissä ole järkevää.

Iitin kohdalla vesistöjä muodostaa Kymijoki ja sen pullistumista muodostuvat järvet. Varsinkin Mankalassa ja Vuolenkoskessa rannat ovat kallioisia, jylhiä ja hienoja. Iitin pinta-ala on 685,09 km², josta 97,26 km² on vesistöjä. Järviä on yhteensä 52, joista kolme suurinta Pyhävesi, Konnivesi ja Urajärvi. Katso lisää: Järviwikistä

Iitin uimarantoja

Urajärven uimaranta, Urajärventie 511, Radansuu
Pytynlahden uimapaikka, Uimarannantie 34, Lyöttilä 
Huutotöyryn uimapaikka, Vuolenkoskentie 1476, Huutotöyry
Levijärven uimapaikka, Haapaniementie 315, Vuolenkoski
Hiisiöistenlammen uimapaikka, Tapolantie 58 C,Mankala
Erottajan uimapaikka, Rantatie 110, Sääskjärvi
Tuulispään uimapaikka, Maakansantie 211, Sääskjärvi
Hiidensaaren uimapaikka, Hiidensaarenkuja 15, Hiidensaari

...sekä muita ei niin virallisia paikkoja.

Melontareittejä sekä veneilyrantautumispaikkoja täällä.

Tarkempi veneilykartta tläytyy täältä.

Kirpputori (10.)

Kuvan laatu on sen vuoksi huono, että minulla ei ollut reservissä yhtään kuvaa tämän päivän kalenteria varten ja... tarkoitukseni oli iltapäivällä kiertää täydentämässä kuvavarastoja, mutta suunnitelmiin tuli muutos, sillä Iivari-heppani kärsi jo toista päivää ähkyoireista. Odotin eläinlääkäriä paikalle ja kävelytin, odotin ja kävelytin, kävin illalla Olgan mukana valmenuksessa ja palasin vielä tallille tsekkaamaan tilanteen. Iivari oli vähempi kipeä, pirteämpi ja nälkäinen, mikä on hyvä uutinen, mutta koska kyseessä on todennäköisesti ummetusähky, vasta huominen kertoo onko tukos auennut, vai tarvitaanko lisää letkutusta, parafiinia ja kävelytystä.

Mutta onneksi Sepi matkustaa autossa mukana, siksi ehdimme hänen kanssaan piipahtaa kotimatkalla nappaamassa kuva kirpputorin ulko-oven edestä. 

Samalla paikalla on ollut kirpputori niin kauan kuin muistan, tosin välillä liiketilassa oli Tarjoustalo Hartikainen (taitaa olla vielä kyltti katolla) ja välissä vaihtui myös yrittäjä. 

Kirppikselle on päästävä säännöllisesti, vähintään kerran kuussa, mutta mieluusti useammin. Käynnit on ollut aina minun ja lasten yhteinen tapahtuma, usein yhdistämme retkeen kahvilla käynnin (naapurin Naapantuurassa). Olen vuosien saatossa käynyt melkein ainoastaan Kausalan kirppiksellä, mutta silti onnistunut vaatettamaan perheenjäsenet sekä sisustamaan ja kalustamaan kotimme (sittemmin myös Vehkosuon) sieltä tehdyillä löydöillä. 

Kirpputorin löytää Kausalan abc:n vierestä, lähes valtatie 12 varresta, osoitteesta Hallitie 2. Samassa liikehuoneistossa on myös Amalian Olohuone -sisustuskaupan tarvikkeita.

Kausalan alakoulu (9.)

Sipi patsastelee Kausalan koulun edessä. Lapsillamme on matkaa kouluun kiven heiton verran, tosin koulua käy vasta Kasse, tokaluokkalainen. 

Koska olen ulkopaikkakunnalta Iittiin ja Kausalaan muuttanut (Iimu, erästä paikkakuntalaista lainatakseni), en ole tätä koulua itse käynyt, eikä siihen siksi liity nostalgiaa. Koulu on tärkeä tietenkin lasten vuoksi, mutta myös liikuntasalin, jossa käyn vetämässä lasten HipHop-ryhmiä sekä naisten jumppaa. 

Koulurakennus on rakennettu Kausalan ohitse pyyhkivälle salpausselälle (jääkauden jäännöksiä), minkä vuoksi sinne noustaan ylös mäkeä. Mäen päällä koulurakennuksen jylhyys korostuu. 

Mäkinen maasto on aiheuttanut haasteita koulun pihamaan käyttöön sekä koululiikennöintiin. Tänä syksynä koulun piha-aluetta on alettu laajentaa ja monimuotoistaa. Tasaista pihamaata on louhittu salpausselän kupeesta. Koulussa on nyt reilu kaksisataa oppilasta ja jos kaksi lakkauttamisuhan alla olevaa iittiläistä kyläkoulua tulee tiensä päähän, oppilaiden tie johtaa tähän kouluun. Kausalan koulun seinien sisällä toimii myös Kausan koulu, jossa on opetustilat tuetumpaa koulunkäyntiä tarvitseville lapsille.

Kausalan koulun voi bongata valtatie 12:ta Kausalan läpi ajaessa. Kouvolan suunnalta tullessa se on oikealla ja Lahden suunnalta tullessa vasemmalla Kausalan liittymän kohdalla.

Kausalan koulu vietti 80-vuotis syntymäpäiviään vuonna 2010.

Moni alakoululainen katselee tällaista taidetta valtatie 12 alikulkutunnelissa.

Kepen koulu (8.)

Hypätään pois Kausalasta Kouvolan kaupunkiin ja siellä tarkemmin Kuusankoskelle Carea-kouluun, jossa Kepe käy. Kepe matkustaa päivittäin parikymmentä kilometriä taksilla tähän kouluun, jossa on valmiudet vaikeimmin kehitysvammaisille lapsille. Kepen luokalla on 5-6 oppilasta ja tuota oppilasmäärää kohti opettaja sekä 3-4 avustajaa. Oppilailla on kaikilla HOJKS eli henkilökohtaista opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Hojks:aan kirjataan muun muassa lapsen tavoitteita, erityispiirteitä, opetus- ja kuntoutussuunnitelmia. Tämän ja luokan yhteisten viikkorutiinien ja ohjelmien mukaan jokainen oppilas oppii omassa tahdissaan avustettuna, usein vaikkapa pukemista ja syömistä ja muita päivittäisiä arkitoimintoja. Vaikeimmin kehitysvammaisten oppilaiden kanssa keskitytään tekemään paljon aisteihin liittyviä sekä karkea- ja hinomotorisia harjoitteita, jota kautta vaikutetaan oman kehon hahmottamiseen. Carea-koulussa oppilailla on mahdollisuus muun muassa käydä uimassa, polkea MOTOmed-pyörällä sekä istua ratsastussimulaattorissa. Teimme muutama vuosi sitten epävirallisen vanhempainyhdistysporukan kanssa pihaan pienen metsäpolun, jota voi pyörätuolinkin kanssa rullata ja metsäpolkureitin varrelle jätimme alueen oleskelualueelle. Pihalle on myös rakennettu liikuntaesteetön leikkimökki apurahalla, jonka saimme.

 Koulu itsessään on vanhanaikaisessa laitosympäristössä erillään kaikesta. Tämänkaltainen keharit syrjään -idealismi ei ole oikein tätä päivää, mutta meillä päin vielä kehdataan. Ja kuten kuvasta näkyy, koulurakennuksen rakennusvuosi on sitä aikakautta, että tasakatto rules ja hengitystieinfektio here I come. 

Jonkin näköisellä ilmastointi-inhalaattorilla tuota asiaa on yritetty korjata, mutta oireilua on edelleen ilmassa. 

Olen kaikesta huolimatta ollut hurjan tyytyväinen koulun toimintaan ja ihmisiin siellä. 

Rautatieasema ja junarata (7.)

Junat toivat Kausalaankin elämän, kuten niin monelle suomalaiselle paikkakunnalle. 

Minä olen kulkenut junalla Kausalasta Lahteen, Kouvolaan ja Helsinkiin. On siistiä tietää pääsevänsä tarvittaessa myös julkisilla siirtyilemään ympäriinsä, vaikka asusteleekin maaseudulla.

Ajoin vuosia sitten kerran vanhalla mummopyörällä, joka oli hieno ja aivan orkkiskunnossa, asemalle. Jätin pyörän luottavaisesti lukitsematta pyörätelineeseen ja hyppäsin junaan. Kotimatkalle minulle tarjoutui autokyyti, minkä vuoksi pyörä jäi asemalle. Ajattelin noutaa sen seuraavana päivänä. Seuraavana päivänä tuli kuitenkin jotain, etten ehtinyt ja sitä seuraavana ja niin edelleen. Unohdin pyörän ja aina välillä muistin, että ai perkule, se pyörä pitää hakea. Kävelin useastikin aseman ohi lenkittäessä koiria, mutta koska hihnoja oli käsissä kolme, en saanut pyörää mukaan. Pyörä vain seisoi telineessä, uskollisena ja lukitsematta. Välillä se oli kaadettu, välillä taas nostettu takaisin pystyyn telineeseen.

 Näin kului melkein vuosi, kunnes eräänä päivänä minussa heräsi ymmärrys, vastuuntunto ja viitseliäisyys. Kävellessäni asemalle mietin, kuinka hyvittäisin vanhalle pyörälle hylkäämiseni ja kuinka osaisin sitä tästä eteenpäin arvostaa. Mutta mitä lähemmäksi asemarakennusta pääsin, sen selvemmäksi minulle tuli, ettei pyörää enää ollut. Minä julma, olin hylännyt sen ja pettänyt sen luottamuksen. Paska paska paska. Anteeksi. 

Tarina uskollisuudesta, luottamuksesta, luopumisesta ja pettymyksistä, niitä on asemat täynnä.

Kuten tarina Hachiko-koirasta, joka odotti uskollisesti isäntäänsä asemalla vuosia tämän menehtymisen jälkeenkin. 

Katso japanilainen alkuperäinen elokuva osissa täältä.

Hachiko

* Kausalan asemarakennuksen on rakennettu 1870 ja sen on suunnitellut Knut Nylander, Bruno Granholm 

* Sijainti 60° 53′ 7″ N, 26° 19′ 49″ E

* Kausalan asema on yksi kolmesta säilyneestä Riihimäki-Pietari-radan alkuperäisistä asemarakennuksista.

* Etäisyyksiä: Lahti: 39,3km, Kouvola 22,1km, Helsinki 143,4km