Olen kovin tyytyväinen Iitin terkkariin, ei valittamista. Ajan saa akuuttiin vaivaan nopeasti ja vähemmän kiireellisenkin aika hoituu kohtuuajassa. Omalääkärijärjestelmä toimii kivasti, eikä paikalla tarvitse kauaa odotella. Terkkarin talossa toimii lisäksi muun muassa neuvola, puheterapia ja fysioterapia.
Jos tilanne vaatii sairaalahoitoa, lähete osoitetaan Lahteen Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Kepen vuoksi terkkari ja sairaalan useat lääkärit, henkilökunta, osastot ja portaat ovat tulleet tutuiksi.
Terveysaseman saneeraus valmistui noin vuosi sitten. Uudistuksen myötä asemalle saatiin kolme uutta vastaanottohuonetta ja neuvolan lisähuoneet. Remppaa tehtiin myös laboratorioon, röntgenhuoneeseen, neuvottelutiloihin, viemäreihin, sähköihin ja ilmastointiin sekä hankittiin varavoimajärjestelmä sähkökatkojen varalle.
Kyllä meidän pitäisi nyt kelvata.

Ammattini puolesta on kiva lukea tekstiä joka on positiivinen... koskien terveyskeskusta!
VastaaPoistaNiin, sitä varmasti kuulee enimmäkseen ne negatiiviset. Me ihmiset usein syyllistytään siihen, että unohtuu kertoa ne kivat asiat.
PoistaOnpa iso tk....samoin on täällä, hyvää hoitoa saa, kun tarvitsee...:)
VastaaPoista