Onnellisten työlista

Lisään heti tähän alkuun ääniliitteen, jonka avulla voi päästä Vehkosuon tunnelmaan. *(ääniliite poistettu yleisön toivomuksesta "häiritsevänä elementtinä" 27.6.-15)

Ruisrääkkähän se siinä säestää tauotta iltoja ja öitämme. Uutta Vehkosuon faunassa, kivat sille. Se ehkä palasi kostamaan meille nimitettyämme keskimmäistä lastamme Kassea vauvana ruisrääkäksi. Totta puhuen ruisrääkän laulu on lintumaailman sinfoniaa verrattuna silloiseen koliikkiseen rääkkäämme. 

"Se on se meidän uusi vauva, 

nimeä en muista.

Se joskus karjuu niin,

et tippuu pikkulinnut puista."

(Pertti Rasikangas ja Ohilyönti – Meidän uusi vauva)

Lampaat saapuivat viikko sitten. Pilkku on meille tuttu toissakesästä ja kotiutui kahden pässikaritsansa kanssa välittömästi laitumelle. Iivarin tuloa olen siirtänyt muutaman valmennustunnin vuoksi juhannuksen jälkeiselle viikolle. 

Kasvihuoneen antura ja sokkeli (ei vielä kuvissa) on valettu. Nyt työmaa odottaa tiilenhakua.

Askartelin muutaman kalusteen puutarhaan. Grillikuopan viereen tein lavasta sohvan ja pöytäryhmän luo irrotin kahdesta tuolista kulahtaneet, homeiset verhoilut ja liitin ne kahden istuttavaksi penkiksi. 

Olen yrittänyt ratkaista juomaongelmamme tutkimalla Mauste- ja terveyskasvit luonnossa (Holmberg, Eklöf, Pedersen) -kirjaa. Viime syksyllä keitetyt viinimarjamehut on juotu ja välttyäkseni mehujen raahaamiselta ja ostamiselta kaupasta, haluaisin keksiä kesäksi juoman tai mehun, jossa ei olisi pelkkää sokeria ja jota lapset voisivat juoda aamupalalla ja janojuomaksi veden lisäksi. Kirjan kasveja hyödynnetään melkeinpä vain teen muodossa rohdoksen tapaan. Katajasta kuitenkin sanottiin, että siitä voisi saada keittämällä makeahkon juoman. 

Tulos oli hämmästyttävä. Sen vuoksi, ettei se maistunut miltään tai hitusen liotetulta puulta. Seuraavaksi keittoon menee koivun ja viinimarjapensaan lehdet. Sokeriahan sinnekin on lisättävä. Tuo kirja jää minusta hieman latteaksi. Melkein jokaisen kasvin kohdalla tulee tunne, että pitää lähteä etsimään lisää tietoa (aikuisten osasto, luonto ja luonnontiede, hylly 16.7). Eli jos joku tietää hyvän luonnonkasvikirjan, jossa on a) ohjeita b) selkeät kuvat ja c) syötäviä kasveja, suosittele. En halua siis juoda vatsakramppeja vähentäviä mauttomia kasveilla värjättyjä haaleita vesiä. Tarvitsen kirjan, jonka avulla voin paeta luontoon ja elää siellä piileskellen ja gourmet-ruokia syöden ja makunystyröitä hiveleviä juomia juoden (esim. Zombieland -tilanne).

Kepe virnistelee kuvaa ottavalle Kasselle.

Keimo katselee seinän halkeamia. On kaivettava talon kulma auki ja suojattava se roudalta. Halkeamat ovat vanhoja (jonkinlainen silikonihässäkkä siellä on paikkana), mutta vaatii silti pysäyttävän toimenpiteen. 

Keimo teki myös aloitteen ikkunoiden kunnostuksessa. Minä olen, kuten aiemmista kuvista ilmeni, tehnyt kaikkea muuta välttääkseni työn aloittamisen. Aloittaminen onkin vaikeinta siksipä remmiin on nyt helpompi astua, kun osa ikkunoita lepää irrotettuna valmiilla telineillä. Ikkunoiden tippalistoja on uusittava ja luulen tämän jäävän Keimon tehtäväksi, kun taas minä maalaan. Ikkunan sävyksi ehdotin talon betoniharkkoihin sopivaa harmaata ja tähän tuli lopullinen hyväksyntä, kun karmin reunoilta paljastui vanha alkuperäinen harmaa maali. 

Meillä oli eilen pari vierasta ja valvottiin lepakoiden lentelyyn asti. Nuutuneena nukahdin tänään keittiön ahtaalle puusohvalle, heräsin olkapää sijoiltaan puutuneena ja löysin pöydältä työlistan. Tällaista täällä eli hauskaa.

Kirje rintamalta

Olisi niin paljon kaikkea, mutta nyt kun sitä asiaa olisi, ei vaan ehdi, kun ilta tulee heti aamun jälkeen. Siltä se tällä hetkellä tuntuu. Ja jos mikä täällä sähköttömällä asumisella on hankalaa, niin kaikenmaailman teknologiaviritykset. Otetaan yhteyksiä ja ladataan akkuja akun perään. Turhautuu pelkästä ajatuksesta ja menee mieluummin kantamaan 150 litraa vettä kasvimaalle. Nyt kuitenkin otin kirjoittaakseni (kuusenkerkkäsiirappia keitellessä). Lyhyesti, koska tietokoneen akku (46%) painaa päälle. 

Muistin muuten kerrankin kerkät ajoissa enkä vasta syksyllä – kiitos Harkin Anun tai pikemminkin Anun miehen, joka siitä muistutti facebookissa Rönnin tilalla. Eli en edes itse muistanut.

Olen viimepäivinä katsastanut laitumen lampaita varten kuntoon. Piti mennä niitä lampaita hakemaan, mutta hajosi peräkärrystä pyöränlaakeri. Sille (laakerille) oli viimeinen niitti, kun piti sementtiä jaksaa kantaa Monta-Sataa-Kiloa. Siihen korjaamiseen meni Keimolta sitten yksi työpäivän jälkeinen ilta ja viikkojrjestys nitkahti sijoiltaan. Ei voinut alkaa valaa kasvihuoneen anturaa, mennä ajamaan motocrossia saati hakemaan lampaita. Lumipalloefekti keskellä kesää. Joudumme laakereiden hajoamisesta aiheutuvasta tehtävien kasaantumisesta johtuen viettämään joulua maaliskuun 24. päivä. (Jäljellä 41%. Tästä tule mitään, kun pitää koko ajan kerkkiä sekoitella ja kommentoida kaikkien perheenjäsenten asioita.) 

Kasvimaa piti minua muutaman päivän kiireisenä. Istuttelin sinne siemeniä. Kuvan alle olen luetteloinut mitä. 

Tähän asti on päästy.

Saroissa oikealta vasemalle: valkosipuli, punasipuli, lanttu, palsternakka, mustajuuri, juuripersilja, retiisi, parsasalaatti, punasipuli, sokeriherne, punajuuri, kesäkurpitsa, nauris, ruiskukka (tulossa vielä avomaakurkku, lehtikaali, joku toinen kaali). Päädyissä: salkopapu, ruusukaali, tuoksuherne / jättikurpitsa, maissi. 

Lapset ovat lehdenhakuretkellään poikenneet naapuria moikkaamassa ja saaneet iloiseksi yllätykseksi  muutaman vanhan kuvan lainaan, joissa on jokaisessa pieni pala Vehkosuon historiaa. Pieninä palasina kuultuna talon historia on enemmän kiehtova. Ei sitä kokonaisina paloina ole tarjottukaan. Jännitystä saadaan lisää, kun viestin tuojina ovat lapset. "Sitte se sano, et niit lehmii oli kolme ja se Hilda eli jotain yhekskytvuotiaaks tässä talossa ja sen kissa on jostain ulkomailta." "Anteeksi kenen kissa?" "No sen naapurin, missä me käytiin."

(Oho, 28%. Yhteydet katkesivat, siivilöin kuusenkerkät ja tein Keimolle ja lapsille ostoslistan.) 

Kuvassa talo vielä rakennusvaiheessa, mm. yläkerran erkkeri puuttuu, mutta ikkunan kukista pävtellen asuttuna jo. Valmistusvuosi on uuden tiedon mukaan 1928. Vanha hirsirakennus erittäin liki uutta rakennusta, josta se sittenmmin siirrettiin kauemmas talon viereen oikealle puolelle. 

Kuvassa keskellä talon isäntä ja rakentaja Manne Tikander. Hän oli kertoman mukaan väkivahva mies, "kantoi tukit hartioillaan metsästä".

Kaikki kyläläiset muistavat Mannen vaimon, Hildan, persoonallisena, tomerana, sinnikkäänä ja omanlaisensa huumorin omaavana naisena. 

Kerkän keittoa on jäljellä enää tunti (akkua 21%). 

Miehet ja pojat ovat sellaisia kirjeen kirjoittajia, että joka väliin laittavat kellonaikoja. Kuusi riviä ja aikatiedoite, plim, niin ei nouse liikaa tunteet pintaan. Heitä kiinnostaa oikeastikin tuollaiset faktat, itselläni olisi puolestaan ollut – jos kirjeaikoina markkinoilla olisi ollut saatavilla – kiinnostuskiikarit kaikkia aikatiedotteita kohtaan. Enemmän tunteita vähemmän aikoja. En edes ymmärrä digitaalisessa muodossa ilmoitettua aikaa. 

Kuulostan muuten siltä, että olen joutunut lukemaan kirjeitä kasoittain, sormet pienillä paperihaavoilla. Todellisuudessa kerran yksi poika armeijasta kirjoitti. Menin naimisiin kellonajoista piittamatta. 

Tajusin äsken kirjeajoista haaveillessani, että sieltä tullaan kohta kauppasta pakastepitsat kassissa ja leivinuuni on kylmä kuin ?. Päästin uunia sytytellessä Harri-kissan sisään ja sekoittelin kerkkänestettä. Tunti jäljellä eikä siirapista tietoakaan. Ai niin, kaadoin lasiin myös viiniä. (15%.) 

Ajattelimme pistäytyä huomenna 6.6. lauantaina Maakansafest:lle. Siistiä, että kylillä tapahtuu.

Vielä 14%. Mitäs nyt? 

Yhteydet meni. En saa julkaistua. Apua, enää 6%. Happi loppuu.

xxxxxxx

En kestänyt painetta. Ankkuroin itseni tukiasemaan. Manaan puhelimen yhteyksiä, niitä ei ole. Pitäisi mennä laittamaan sauna tulille ja lapsia nukkumaan. Kuusenkerkän keiton aloittamisesta on mennyt kohta neljä tuntia. Siirapoitumista odotellessa. 

Vähemmän epäilyä enemmän uskoa

Euroviisukatsomo

Katon harjaan tuttavilta saatuja tiiliä.

Olisiko perunasato tänä vuonna satoisampi.

Toukokuun 22.–24. päivät.

Kun aurinko ymmärsi antaa vihdoin lämpöä ja takki jäi naulaan. Kun vihre väri ylitti ymmärrettävän kylläisyyden rajan. Kun valoisuus kumosi pimeyden. Kun metsästä kuului hiljainen myrsky. Kun multa tuntui lämpimältä käsiin ja maahan saattoi istahtaa. Kun tiesi, että aikatauluista voi kohta hellittää. 

Olin perjantaina Juho Norilon estevalmennuksessa saamassa uskoa Iivarin suorituskykyyn. Oma asenne on jäänyt ehkä hiukan jälkeen edistyksen ja pessimistisyys painaa edelleen päälle ja aiheuttaa turhia jännitteitä omaan kehoon ja sitä kautta hevoseen. Molemmille, hevoselle ja minulle, epäilyjen vähentyminen on oikein tervetullutta.

Tupen eskarin kevätjuhla oli liian viatonta katseltavaa tulevaisuudesta tietävälle aikuiselle. Kolmasluokkalaisen Kassen koulua ja todistusta oli rauhallista seurata. Kepen koulurepun mukana tullut posti ilahdutti koko perhettä. Tunnustuksessa mainitut saavutukset ovat isoja ja stipendin saaminen ehkä ainutkertaista. 

Huomenna, toukokuun 31. päivänä, sunnuntaina sanomalehti siirtyy Vehkosuolle. Riemulla ei ole rajaa.

Ole armollinen itsellesi

 'Tarkista jaksamisen tasosi', 'Opettele sanomaan ei', 'Viisitoista asiaa, joista sinun kannattaa luopua', 'Tie stressittömään työelämään', 'Oman elämäsi sankari', 'Tunnista energiansyöjäystäväsi', 'Eroon kiltin tytön (pojan) syndroomasta', 'Kuinka rikastut luopumalla materiasta', 'Uskalla jo tänään', 'Kymmenen pientä askelta mielenrauhaan'  ja 'Tie onneen'.

Tai sitten voi kunnostaa vanhat kippikärrit aurinkotuoliksi ja lakata ajattelemasta.

Ole armollinen itsellesi. 

Osa kaksi

Vehkosuo ylpeänä esittää: 

Alussa oli Vehkosuo  Part II – Elastinen kukkona tunkiolla

Parasta olla paikalla

Meillä päin vietettiin pidennettyä viikonloppua koululaisten lomaillessa helatorstain jälkeisen perjantain. Keskiviikkona karavaanimme nitkutti Vehkosuolle ja perjantaina Tuppe pääsi viettämään kahdeksi päiväksi laatuisaa aikaa siskon perheen luo Vantaalle. Lauantaina, kun Keimo meni Kouvolaan rallicrossia katsomaan, vaeltelimme vähän isompien tyttöjen kesken ympäri Iittiä ensin Iitti Horse Fair - laidunkauden avajaistapahtumassa Katriina ja Anssi Lahden hevostilalla Radansuussa ja sen jälkeen Virpi Petäjämäen popup -ravintolassa Sampolan koululla nauttimassa koko menun alusta loppun. Sen jälkeen pyyhälsimme vielä tallille Iivarin liikunnasta huolehtimaan. 

Kepparikisassa saavutettu kolmas sija Tupen Annaleenalla.

Kengittäjä Janne Jalonen havainnollistaa kuumakengitystä. 

Tytöt näyttävät kuinka raskaammatkin rodut taipuvat kevyesti katrilliin.

Sanna ja Mari, tapahtuman talkooporukkaa, jännäävät katrillia.

 Lopulta kotiin Vehkosuolle, jossa ehdin istuttaa muutaman rivin siemeniä ennen saunaa ja iltapalaa. Maahan meni lanttu, mustajuuri ja palsternakka. Iltapalaksi pannulle ja leivän päälle vuohenputkea, nokkosta, ruohosipulia ja oreganoa.

Koska sunnutaiaamu näyttäytyi aurinkoisena, aamiainen nautittiin ulkona. Nyt, kun ei vielä ötökät kiusaa eikä aurinko polta. Täydellisyyden hetkissä on parasta olla paikalla. 

Nimittäin nopealla laskutoimituksella vastaavia kolmekymmenminuuttisia hetkiä (kerran viikossa) on noin seitsemänkymmenviisivuotisen elämämme aikana (miinus kolmekymmentä ensimmäistä vuotta, jolloin emme vielä tajua paljon mistään mitään) keskimäärin 2340 kertaa joka on 1 170 tuntia, pivissä 49 ja vuosissa 0,134. Se tekee 0,3 prosenttia elämän täydellisyyttä.  

Niille, jotka pitivät Vehkosuon ensimmäisestä videosta tiedoksi, että Keimon kamerassa on rullannut toista osaa varten muutama metri filmiä ja kooste ilmestynee lähitulevaisuudessa. 

Tiedoksi myös heille, jotka bongaavat meidät tulevan lauantain Kouvolan Sanomien Koti -osiosta sekä Elimäen Sanomien kesänumerosta, emme itsekään tiedä, miksi olemme siellä, tällaiset varjossa kitusiksi kasvaneet onnettomat. Toimittajille jäi ainakin muistoksi auton maalipinnalle kesän paksuin kurakerros.

Saattaa tulla äätä ikävä

Näemmä se on alettava potkia persuksille lukijoita useamminkin, koska kaksisataa räpsähti rikki edellisen kirjoituksen seurauksena. Siitä huolimatta korostan, että kaikki lukijat ovat yhtä rakkaita, ne yli tai alle kaksisataa, anonyymit tai tunnistetut, kommentoivat tai kommentoimattomat. Paitsi sinä, joka ajattelet tätä lukiessasi, että melkoinen lukijoiden kalastelija, mielistelijä ja omahyväinen paskiainen. Sinä! Sinä... taidat tuntea minut. 

Tämä on jo kolmas postaus, kun kirjoitan ilman ä-kirjaimia. Näppäimistössä ei siis toimi enää ä-kirjain eikä myöskään nuolinäppäimet sivuille, mutta sitähän ei lukija helposti huomaa, mutta ä:n huomaa. Nyt miettii moni, että mistä sitten äät, valehtelee (taas). En valehtele. Käytän copy+pastea. Ilman kikkailua teksti on seuraavanlaista: Jos nppimistö on eptydellinen, jrkevkin teksti alkaa nytt lyttömlt ja ksitykset voivat vristy. Näppikselle kaatui melko varmasti maitoa. Se on nesteistä kuulemma pahimpia, tahmea ja salakavalasti leviävä. Yritämme elää ilman äätä ja nuolia. Ja miettiä kannattako keittiön pöydän ääressä tehdä ihan kaikkea ja yhtäaikaa. 

Viime viikonloppuun. Olin tanssinytöksissä lähes koko viikonlopun. Ehdin onneksi lauantai-iltana Vehkosuolle. Revin parikymmentä minuuttia vuohenputkea maasta sekä tekemisen kaipuusta että huonosta omastatunnosta päästäkseni, ilman hanskoja, rangaistukseksi. Lopuksi pehmitin kohmeisia käsiä ja kramppaavaa selkää saunan lauteilla, nukuin kuin tukki ja heräsin sunnuntaihin nauttimaan äitienpäivän kohokohdasta; sängyn vierellä hiippailevista, suputtelevista ja haparoivalla äänellä laulavista onnittelijoista sekä tarjottimelle asetellusta aamiaisesta. Se oli kolmastoista äitienpäivä minulle.

Kukkokin kiekui. Kanojen kesäaika on on viimeinkin alkanut.

P.S. Jos joku miettii vieläkin sitä keittiön pöytää, niin en minä kaikella sitä tarkoittanut.  

Niittää mitä kylvää

Kauheasti kolahti itsetuntoon, kun lähti taas kaksi lukijaa blogista. Paniikki. Ei tule koskaan kahtasataa. Olen ollut itsekeskeinen. Kehuskellut, ollut tekosarkastinen, mukailoinen, kiittämätön, olevinani. Viljellyt honoa huumoria. Liikaa hevosjuttuja tai kasvimaata. TULKAA TAKAISIN.  ETTE VOI JÄTTÄÄ NOIN VAIN MINUA.

Jokainen niittää, mitä kylvää. Sittenpä kahden vuoden päästä niitän kuminaa pihalta. Heittelin mausteosastolta ostamani siemenet maahan mitään maata muokkaamatta, kalkitsematta tai typettämättä. Sitten menin vessaan ja luin käpertyneen Anna-lehden sijaan googlea, jossa kerrottiin miten kumina saadaan menestymään. Ei niin, kuin minä tein eikä varsinkaan niillä siemenillä. Tulipa sitten heitettyä kakskytäkaks grammaa maustetta pellolle. Kokemusta rikkaampana.

Miten voi olla, että vaikka kuinka olen kasvimaata syksyisen sadonkorjuun jälkeenkin kolunnut, sieltä vieläkin löytyi nippu persiljaa (istutus yrttipenkkiin) ja komean kokoisia mustajuuria lounaallisen verran. Metka kasvimaa. 

Pikkuisen tähän väliin heppajuttuja, koska lauantaina olin taas koulukisoissa. Kivasti meni. C-merkin kouluohjelma. Tahtiongelmaa, tasapainoa yms. tuttua puutetta. Tarmokas laukannosto 6,0, istunta ja ohjien pito 7,0 sekä ratsastajan (se olin minä) tyyneyden säilytys (kakkastoppeineen ja ristilaukojen korjauksineen) pelasti session. 55% ja ‪#‎matkallamaineeseen‬.

Silmät kiinni, nyt mennään.

Olimme lauantaina Keimon serkun nelikymppisillä. Suku on paras.

Lukijat: Arvostan teitä pysykää kanavalla. 

Jäbä duunaa halkoi.

Ja muija vaan peilaa.