Sipi kävi Olgan tallilla, jossa Iivari-hevosellani on pieni yksiö vuokralla jo neljättä vuotta. Tallille yritän päästä päivittäin joko Tupen kanssa aamupäivällä, kun muut lapset ovat koulussa tai illalla, kun Keimo kotiutuu töistä sekä viikonloppuisin. Aika kuluu tallilla hepostellen, ratsastamassa tai tallitöissä ja aikaa menee keskimäärin kolme tuntia päivässä. Ihmettelen, miten lapset vaan jaksavat viikosta toiseen vuosi vuoden perään roikkua mukanani nenä räkää vuotaen, sormet jäässä, saappaat vettä hörpänneinä, tekemisen puutteessa, leluarsenaalia vaihdellen, vesiämpäreiden täyttymistä tarkkailemassa. Ja silti vielä haluavat mukaan.
No onneksi Olgalla on ainakin Tupelle ikäkavereita joiden kanssa pääsee silloin tällöin leikkimään. Muutenkin talli ja ihmiset on meille enemmän kuin pelkkä harrastus - voisi jopa sanoa toiseksi perheeksi.
Olgan talli on iso vanha paksuseinäinen kivitalli, päällä heinävintti isoine pikkuruutuisine ikkunoineen. Talli on sisältäkin tilava, katto korkealla ja leveät käytävät. Kesällä talli on viileä ja talvellakin suhteellisen lämmin pelkällä hevosenergialla lämmitettynä. Tänä syksynä Olgan talli vuokrasi hallirakennuksen kivenheiton päästä, josta tyhjennyksen ja pienen pohjustuksen jälkeen saimme oikein toimivan pikkumaneesin. Myös vanhat, jo ennen Olgan tallia hevosten mutaiseksi polkemat tarhat perustettiin ja hiekattiin loppusyksystä uuteen uskoon.
Tallissa on yhteensä seitsemän hevosta (joista neljä vuokralaisia), aasi ja shettis.
Kuvassa takana pää maassa oleva piirtopää on Iivari ja Olga vedenkantohommissa. |
Voi, omistaa hevonen!
VastaaPoistaKuulostaa varsin idylliseltä menolta :)
Mutta huoleton on hevoseton. :)
PoistaKatsoin kaikki Olgan kotona ohjelmat....ihana maalaistalo heillä...:)
VastaaPoista