Hengessä mukana

Kausalassa on joka kuun ensimmäisenä tiistaina markkinapäivä. Kun mammat ja mummot jonottavat  (mauttomat) rinkelit, ja vain Viipurin rinkelit, loppuun, minä pyyhkäisen tutun (aavistuksen äreän) ukon kojulle paistettujen muikkujen ostoksille. 

Ukko ei liikoja haastele. Olen tottunut siihen, joten en sitten minäkään. Odottelen siinä tiskin reunalla ajatuksissani, kun tapahtuu käänne; äijä kauhoo kaloja pannulta ja tokaisee:

–Katoin, että tuoltahan se nyt tulee.

– Aahaa? 

–No ei vaiskaa, ei taija emäntä ihan noin nuori olla.

Minä vilkaisen olan yli, enkä näe kuin rollaattorilla etenevän mummon, mutta koska yritän olla juonessa mukana (enkä ole aivan varma kuulinko alkuunkaan oikein), sanon:

–Eihän sitä koskaan tiedä.

Kalat ja rahat vaihtavat omistajaa hiljaisuudessa jälleen, eroamme kiitoksin. 

Selkeästi korkeamman huumorin miehiä. 

Lähdevesi pulppuaa pakkasesta huolimatta.

Me teimme tänään Tupen ja koirien kanssa retken Vehkosuolle. Auraamatonta matkaa on tarvottava melkein kilometri. Minä vedin pulkassa koppuraksi jäätyvää lasta ja hikoilin. Tasan ei käy onnen lahjat.

Tupen mielestä hangessa oli jännä kulkea, kun se ihan randomina kantoi ja oli kantamatta. Minä olen jännempiäkin asioita kokenut, mutta olin hengessa ja hangessa mukana.

Paljon vierailevia jälkiä. Mikä tästä meni?

Lopuksi söimme eväät ja joimme kaakaot sisällä tuulensuojassa. Sisällä oli vielä tammikuun pakkaset ja ilma oli taatusti kylmempi kuin ulkona (-5). 

Kesä tulee, kun sen aika on.

Kalustajan vaimon näkkäri

Mistä tietää, että joku blogiresepti on saavuttanut huippusuosion? Siitä, kun ei enää löydä alkuperäistä reseptiä tuhansien blogilainauksien seasta. 

Näin on käynyt Kalastajan Vaimon näkkileivälle ja niin kävi Alexander ja Hanna Gullichsenin Avokaadopastalle. 

Tuulesta ei ole hittireseptien maine temmattu. Äiti teki Kalastajan Vaimon näkkileipää ja se oli hyvää. Resepti on nerokas kahdestakin syystä. Ensinnäkin se on hyvän lisäksi terveellistä ja toiseksi: se on myös suurpiirteisten leipurien, kuten minä, muokattavissa. Vaikka täysosuma saattaa olla pienistä yksityiskohdista kiinni, tämä ohje antaa armoa minunkaltaisille leipureille. Kun on enemmän intoa kuin oikeita aineksia, helpottaa, kun resepti on joustava.

Joten kerran vielä:

Kalastajan vaimon näkkileipä tarkoititko Kalastajan Vaimon Knekkis -ohje löytyy täältä.

Ja Kalustajan vaimon näkkärin ohje löytyy alta:

2dl spelttijauhoja (täysjyvä)
2dl ruisjauhoja
1dl leseitä (speltti tms.)
2dl kaurahiutaleita
2dl auringonkukansiemeniä
2dl sesaminsiemeniä
2dl siemeniä ja pähkinöitä
          (pellavan, hampun, chian yms.)
1-2tl suolaa
5-7dl vettä

Sekoita ainekset lisäten samalla vettä, kunnes taikina on tahnamaista.
Levitä pellille (kaksi pellillistä) ohueksi levyksi käsin tai veitsellä.
Jaa taikina ennen uuniin laittoa valmiisiin paloihin rullaleikkurilla.
Paista uunissa 180 asteessa 45 minuuttia. Aukaise uuni 15 minuutin välein päästääksesi "höyryt pihalle". Paista vielä 100 asteessa 1/2 tuntia. 

Hyvää!

Olgalta (Temonen) ilmestyy kevään aikana keittokirja jota odotan. Keittokirjan ohjeet ovat taatusti käyttökelpoisia, sillä en ole koskaan pettynyt kun kutsu on käynyt syömään (ja kutsu käy usein). Kerran oli kyllä sellaista keittoa, että kaikille jäi hämillinen olo. Keimo siitä piti, mutta meistä ei enää kukaan tarkalleen muista mitä siinä keitossa oli. Ehkä mangoldia...

Kirjan ennakkotiedot täältä.

Oppia ikä kaikki

Lauantaina olimme Keimon kanssa hevosmetsätyökurssilla Kouvolan Selänpäässä. Kurssin järjesti Työhevosharrastajat.

 Kurssin osalta odotukset täyttyivät enemmän kuin hyvin (pisteenä i:n päälle ruokaa ja kahvia). Valjastusta sai seurata neljän hevosen verran lähietäisyydeltä ja käsikopeloa käyttäen ja samalla saimme hyviä vinkkejä varusteiden sovittamisesta, säilytyksestä ja valmistuksestakin. Mieleen jäi muun muassa se, että luokki ja länget olisi hyvä säilyttää ulkona eli työskentelylämpötilassa, jotteivat ne lämpötilaerojen vuoksi elä ja vaurioidu. Ohjeita ja vinkkejä voi jälkikäteen hakea Työhevosharrastajat -sivuilta.

Saverikko ja aisan perärauta.

Parireki eli tukkireki, jonka päällä on rekka

Matti Vuori opastaa

Leena Sihvo (punainen takki ja lippis)  kertoo valjaista

Matti Vuori valjastaa Elli-hevosensa luokkivaljaisiin

Kaikki halukkaat saivat ottaa tuntumaa valjastukseen, hevosen ajoon, puun lastaamiseen sekä kuorman purkamiseen.  Vaikka nuorena olen ollut reen kyydissä, meno tuntui ensin pitkän tauon jälkeen lipakalta ja epävakaalta. Päivän mittaan kyydissä keikkuminen alkoi tuntua kotoisammalta. Ajotuntuma oli tuttu, mutta kuten ratsastaessa, hevosen ja kuskin yhteistyö pelaa parhaiten kun on paremmin tutustuttu ja molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus ansaittu. Useimmiten hevonen heti uudelta kuskilta "kyselee" minkälaista liikkumavaraa ohjien päästä sille ollaan valmiita antamaan. Ja usein keskustelu käydään pysähtymällä. Sitten neuvottelut etenevät niin, että kokematon kuski maiskuttelee, ropsii ohjilla lautasille ja hokee "Mennään. Mennään. No, mennään nyt!" ja hevonen vilkaisee verkkaisesti olkansa yli taakse ja ilmeellään esittää tietämätöntä. Nolon hosumisen seurauksena kuski masentuu, huokaisee ja sitten hevonen liikahtaa, omaehtoisesti. 

Ori Hoksaus (omistaja Kauko Tuominen) opettaa kurssilaisia

Matti, ohjaksissa omistaja Jankka Nyman

Matti kohtaa Ellin ja haluaisi jäädä jutustelemaan.

Kyllikki

 Arvostan kovasti niitä hevosmies- ja -naistaitoja, jota on vuosikymmenten kokemuksella hankittu. Onneksi työhevosen koulutus ja käyttö näyttää kiinnostavan ihmisä taas, jotta taidoille saadaan jatkuvuutta, vaikka harrastuksena. Tiedän, että minulla on pitkä tie ja paljon työtä edessä, mutta sehän onkin mielenkiintoista. Valmista en haluaisikaan.

Hienointa oli todeta, että hevosemme pystyy tekemään vakavasti otettavaa työtä. Vaikka työtä tehtiin hevosen tahtisesti ja kurssiluontoisesti, kuudessa tunnissa puuta siirtyi haasteellisesta metsämaastosta pinoihin kohtuullinen määrä. Kuusi vuotias Matti oli kolmatta kertaa metsähommissa, Kyllikki toista, Elli  keskivertokokeneena ja 24 vuotias ori Hoksaus konkarina mukana. 

Hevosilla säilyi koko päivän ajan pilke silmäkulmassa ja lopuksi ne nautiskelivat piehtaroiden lumihangessa. 

Niilo Juselius: "Hevoselle pitää jutella".

Niilo ja Niilon hevonen Kyllikki 

Jonain päivänä rekeä vetää oma hevonen, Iivari.

Kuvat ovat Keimon ottamia ja lisää aiheesta löytyy täältä.

Likaisempana kuin koskaan

Pöytä on katettu!

Katsos vain, satuin blogiin paikalle, kun mittariin oli lävähtänyt tällainen lukema. Hirmuinen määrä käyntejä ja muutama uusi jäsenkin hiljattain. Tervetuloa kaikille. 

Mitä blogitilastoihin tulee, aloin muutama kuukausi sitten listata blogiin tulevia hauskoja hakusanoja. Mitä oudompi, sitä isompi huvi. Jaoin parhaita paloja kaverien kesken ja meillä oli hauskaa. Tai heillä oli hauskaa. Sillä he, Elina ja Olga, olivat jo jonkin aikaa hakeutuneet tarkoituksenmukaisesti blogiin mitä mielikuvituksekkaammilla sanoilla. Sitten tunnustivat omantunnontuskissaan. Mutta ei se hauskuus siihen loppunut, muutti vain kulmaa.

 Valitettavasti suurin osa käsittääkseni mitä mielenkiintoisimmista yksittäisistä hauista on pudonnut top10 listalta, enkä tämän vuoksi niitä ole tavoittanut. Suosikeiksini on jäänyt tomaattimurskapaholainen ja likaisempana kuin koskaan, mutta harmillisesti menetin ainakin apteekissa huoratessa -haun. 

Juttelimme viime viikonloppuna aiheesta siskoni kanssa. Jostain syystä tämän jälkeen useakin on löytänyt blogiini haulla: kakka housussa. Terveisiä Tiialle (Housuissas on!).

Julkaisen listan tässä. Se on luonnollisesti harhaanjohtava.

laastin valmistus

punainen pata

kuopan kaivuu hommia

matosta ryijy seinälle

vehkosua

aitatolppien teko kone

patakattila

sieppari ruispellossa

kivinen pelto

likaisempana kuin koskaan

alussa oli lehkosuo

ahne tomaattimurskapajolainen

blogi kirpputori suitset

harmaa keittiönseinä

hiiret jumankauta

kiitto

sieppari tuispellossa miljöö

kuvia umpiosta joka on rikki

@teassa.com" loc:fi

piirretty talo

olipa kerran vehkosuo

tanskalaisen maajussin lato

vanhan muovimaton

keimoa kaivatessa

ensin oli vehkosuo

leivinuuni käryää

pöntöt

huono äiti blogivehkosuo

hätäkeskus

ison koiran luukku

"omistaa perheen"

Absolutismia

Heitin varjon seinälle, siitä tuli hämis. 

Joskus musiikki soi enemmän pään sisällä, kuin toisinaan. Aina soi vähän, mutta nyt paljommin. Olen koonnut Hiphop-tunnille soitettavat musiikit ja yrittänyt miettiä, mikä puree tänä keväänä parhaiten sarjamusiikiksi ja kestää kulutusta. Päädyin Britney Spearsin Scream & Shoutiin ja Cheekin Tinakenkätyttöön.  Tinakenkätyttö otettiin kirkuen vastaan, mutta Sream & Shout odottaa vielä intoutumista.

Olemme tuijotelleen perjantaisin Voice of Finlandia perheporukalla. Paistetaan valmispizzoja uunissa, kootaan "kisakatsomo" telkkarin eteen ja otetaan vähän iisimmin. Lasten varjolla on mukava luoda ja pitää yllä perinteitä, vaikka se nyt olisi telkkarisarjan katselu, karkkipäivä tai sanonta.

Äiti on periyttänyt minuun (ja siskooni) musiikkiperinteen. Äiti on perinyt sen omilta vanhemmiltaan ja isoäidiltään, mutta eritoten isältään eli muhalta. En voi vieläkään katsoa ja kuunnella Kirkaa niin, etten kuule korvissani muhan tuskaisen "Äääh" ähkäisyn.

 Me arvostamme, mutta myös arvostelemme musiikkia ja tämän vuoksi minulla on kieroutunut käsitys, että omistan absoluuttisen musiikinarvostelukyvyn. Arvioin tietäväisenä biisejä, esityksiä, bändejä ja laulajia. Omat löydöt ovat niin arvokkaita, että ne luulee omistavansa ja eriävä mielipide on väärä. 

Moniin muistoihin liittyy musiikki ja päinvastoin. 

Euroviisut on tietenkin aina otettu vakavasti ja etukäteen veikattu ja muka tiedetty voittaja. Yritän olla puuttumatta ja liikuttumatta, mutta en vain voi pitää näppejä erossa. Arvostelu on verissä. Ja vielä ennenkuin lapseni jyräävät omillaan, minun on absuluuttinen.

 Mikael Saaren We Should Be Through on tänä vuonna se paras. 

Voittaa tai ei, tässä on paljon ja enemmänkin.

Vaihdetaanko päikseen?

Kuvat: Keimo

Sain haasteen. En onneksi haastemieheltä vaan Nuhaiselta. 

Haaste menee näin: 

  kerro 11 asiaa itsestäsi 

  vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen 

  keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille 

 haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa 

 ilmoita heille, että heidät on haastettu 

11 Asiaa itsestäni

1. Ruoka on minulle motivaattori moneen

2. Mietin päivittäin syitä miksi haluaisin veilä vauvan ja miksi en

3. Teen omia sääntöjä ja rikon joskus muiden

4. Olen kärsivällinen paitsi omien parissa

5. En haluaisi asua kaupungissa, mutta sulaudun helposti sen sykkeeseen

6. Kynnet pitäisi olla aina lyhyitä

7. Ihmiset ovat mielenkiintoisia

8. Luulen tietäväni enemmän kuin tiedän ja uskottelen muille samaa

9. Tiedostan ikäni vain kohdan 2 biologisista syistä

10. Välttelen suihkussa käymistä

11. En ole kovinkaan huolestunut mistään nyt

11 Kysymystä

1. Mikä oli eilisen päivän kohokohta?

Maanantai. Että arki palasi. Keimo meni töihin lomautuksen jälkeen ja minä pääsin rutiineihin kiinni. Tallityöt, kaupassa käynti, päiväkahvit, pyykit, hiphop-lasten opetus, iltapala ja väsy.

2. Mistä olet onnellinen tänään?

Vaan niin onnellinen, mutta jos pakko eritellä, niin: jääkaapissa oli aamulla rahkaa, jonka illalla tein, Kepeä ei harmittanut aamulla, Tuppe on vielä pieni ja hassu, mukava ilma, meillä on oma urheilukauppa täällä, 
josta sai uuden pulkan 

3. Mitä haluaisit tehdä huomenna?

No arkirutiineja. Ja sitten illalla tallille, sen jälkeen saunoa ja katsoa uusi jakso Tanskalaista maajussia.

4. Lempi vaatteesi, (tästä olisi kiva saada kuva)?

Koska lempivaatteeni näyttävät kauhealta ja ovat käytännöllisiä, laitan mieluummin linkin Pinterestiin, johon olen kerännyt virtuaalisia lempivaatteitani.

Täällä.

5. Paras piirteesi, ulkoinen ja sisäinen?

Ulkoinen olkoon luonnonkiharat.

Voisiko sisäinen olla aineenvaihdunta? Se on minulla hyvä. 
Jos se ei kelpaa, niin sitten se on hauskuus.
Ei kun innokkuus. Ei, sen täytyy olla luotettavuus. 

Kyllä, se on paras piirteeni.

6. Mitä kehittäisit itsessäsi?

Helppo vastaus. Kielitaitoa. Mieluiten englannin. Nyt on tärkeää huomioida muoto kehittäisit. Minun ulkomaankielinystyrät eivät kehity toivomallani tavalla. Ehkä joku oireyhtymä? 

Kun kielitaito ei tue keskustelutilanteessa sosiaalisia taitoja (ja muuta valtavaa tiedonmäärää), estot menee päälle. Jäykistyn ja ottaa päähän. Voisin vaihtaa luonnonkiharat tähän taitoon.

7. Mikä on sinun tsemppi ajatuksesi itsellesi vaikeina aikoina?

Ajattelen ruokaa.

8. Osaatko olla armollinen itsellesi ja miten se ilmenee?

Saan sääliä sekä kehuja tasapuolisesti itseltäni.

9. Kuinka sinut saa leppymään?

Teoilla

10. Miten haluat tulla lohdutetuksi?

En ainakaan suoraan. Kierteisesti.

11. Kuinka kannustaisit itseäsi?

"Ne taidot on piilossa, ne ei vaan näy ulospäin!"

Uudet 11-haasteet 

Rikon vähän sääntöjä.

Haastan vain viisi, joista osalla saattaa olla yli 200 lukijaa.

Minä sain hyviä kysymyksiä, joten en keksi omia, vaan kierrätän ne seuraaville.

Haasteet menevät:

  

Ruutua, raitaa, pellavaa

Olgan kotona

Villi piha

Housuissas on

Metsäkukkia

Laitostumista

Kotona jälleen.

Palasimme viiden päivän mittaiselta sopeutumisvalmennuskurssilta, johon Kepen harvinainen kromosomipoikkeama avaa ovet perheellemme. Tämä oli meille kolmas vastaava kurssi, jollaiselle parhaimmillaan voi päästä hyvin perusteluin joka toinen vuosi (järjestäjänä Rinnekoti-Säätiön Norio-keskus).

Viisi päivää ja neljä yötä. Aamupala, päivällinen, välipala ja lounas noutopöydästä ja iltapala jääkaapista. Asuntolan ilmassa leijuu desinfiointiaineen ja höyrystyvän lihaliemen haju, joka takertuu hiuksiin ja vaatteisiin. Joku pyhkii pöydät jäljestäsi ja sauna lämpenee, kun laitat nimen listaan. Aamulla hoitaja hakee lapset päivätoimintaan, jotta me vanhemmat voimme keskittyä eri asiantuntijoiden vetämiin keskusteluhetkiin. Huolehdimme toinen toistemme menoista ja tuloista, kenenkään ei tarvitse huolehtia omista.

 Kuinka helposti sitä ihminen laitostuukaan. 

Kurssilla oli meidän lisäksi seitsemän perhettä. Kaikki perheet olivat jo kokeneita kurssilaisina ja erityislapsen vanhempina. Ehkä juuri siksi asioista päästiin puhumaan oikeilla nimillä jo kättelyssä. Kun pojan "munakarvat kasvaa" ja häntä "vituttaa", mutta on muuten kuusivuotiaan oloinen, äitiä ei aina naurata. Tai kun kesken shoppailun on riisuttava 13-vuotiaan tytön housut ja tuikattava epilepsialääke takapuoleen töllistelevien katseiden edessä, on oltava rautahermoinen. Mutta kyllä näille voi nauraa. 

Me voimme. 

Yhteinen retki Sealifeen

Kepe hämmästelee

Vatsalaukku sopeutui tarjontaan venyen, aineenvaihdunta lamaantui, reaktiokyky hidastui, mieli taantui ja ruumis laiskistui, mutta laitosmainen huolenpito antoi mahdollisuuden keskittyä johonkin muuhun, kuin arkeen. 

Sitä voi lomaksikin kutsua.

Kuivaa korvapuustia

Huraa, kävimme Vehkosuolla. Auto oli hyytyä tiellä pakkaslumen alla olevaan nuoskaan, mutta perille päästiin. Navetan katon lumet olivat parkissa ovien edessa, talon oven rappusetkin lumen alle hävinneet. 

Peltikatossa on puolensa – ja puolensa.

Pitkän tauon jälkeen, sisäilman savu pistää nenään, mutta pian sen tuntee omakseen. Sipistelin sisällä tavaroita paikoilleen ja tuikkasin keittiön uunin tuleen kahveja varten. Sisäilma saattoi kääntyä plussalle.

Kasse sai vihdoin kaverin mukaan. Tytöt juoksivat pihalla pimeään asti ja piirtelivät sitten yläkerrassa taskulampun valossa. Minä tarjosin kuivahtaneita korvapuusteja ja vettä. Unohdin kahvimaidonkin kotiin. 

Näitä sitten muistellaan. 

Huomenna pakkaamme ja maanantaina lähdemme koko perhe viideksi päiväksi kurssille vetämään henkeä ja oppimaan lisää Kepen jutuista.

Keltaisen talon Sara on löytö ja meidän pelastus, kun kurssille ei mahdu koirat, kissa ja kanat.

Kiitos Sara.

Suusta suuhun elvytys

Voih, olen riutunut, kun en ole päässyt Vehkosuolle. Tie on aurattu, mutta tunnit loppuvat vuorokausista kesken. Palan halusta viedä kaikki haalimani ja lahjaksi saamani tavarat sinne. Paksu armeijan huopa, sammutuspeite, ensiapulaukku, villasukat, lusikka-haarukkateline, aurinkokennolamput, uunivuoka, matto...

Olen Vehkosuon sijaan käynyt tiuhaan menneessä ajassa lukemalla Pekka Öyryn muistelmia omasta nuoruudestaan, Muikkulan kylästä ja sen ihmisistä. En koskaan ole ollut kiinnostunut historiasta kouluaineena, vaikka halusinkin, mutta tuttujen paikkojen ja niissä vaikuttaneiden ihmisten historia minua kiinnostaa. Näistä Öyryn muistelmista luin kyläläisten elämästä ja sain taas lisää tietoa elinympäristöpankkiin.

Tiedämme Vehkosuosta vielä vähän, mutta tiedon saannilla ei ole kiire, sillä pienistä ripauksista koostuva tarina on jännempi. Ennen kuin palaset aukeavat ja osuvat kohdilleen, täytän puuttuvia omilla mielikuvillani. Tiedämme, että talon ovat rakentaneet ja siinä asuneet muurariveljekset perheineen. Paljastui, että eräs tuttavamme on ollut kotiapulaisena nuorena tyttönä talossa viimeiseksi asuneelle H:lle (kuva-albumista löytynyt kuva ohessa). Vuosi oli 1969 ja H nukkui peräkammarissa. Talo oli kovin kylmä talvella (se onkin jo selvinnyt meille) ja H oli tarkka emäntä ja kovin ystävällinen. Ellei muuta, niin aina yksi pala läskiä irtosi kotiapulaisen matkaan. 

En oikein itsekään ymmärrä, miksi tuntematomat ihmiset ja heidän tavat silloin ennen kiinnostavat minua niin. 

Ehkä he puhaltavat taloon sen viimeisen hengen, jota emme yksin ainoana pysty elvyttämään. 

H ylpeänä talon ja pionien edustalla vuonna 1969.

Olen lukenut myös ystävältäni lahjaksi saamaani kirjaa Hevosvoimat.  Siinä erityisesti työhevoset ja niiden arvostus yhdeksi perheenjäneksi ja niihin liittyvät voimakkaat muistot ovat niin liikuttavia, että en kestä.

Tähän liittyvä mukavuus. Ilmoittauduimme Keimon kanssa metsätyöhevoskurssille tammikuun lopulla. 

Keimoa kiinnostaa metsä, minua hevoset.