Tipitii, tipitipitipitii

On se ihmeellistä.

Kuten kuvista näkyy, pieni toivonkipinä leimahti liekkiin. Zombi-prinsessan ottomunista oli torstaina kuoriutunut kaksi tipua. Saavuttuamme perjantaina Vehkosuolle, Kasse kopeloi kanan alle pesään hämmästellen, että missä munat. Hetki oli hyytävä - onko siellä hajonnut mätä muna, tipunraato vai mikä, mutta kun siiven alta pilkistikin pää ja hetken päästä toinenkin, riemu oli sanoinkuvaamaton. 

Siivosin lasten kanssa talon vieressä nököttävän vanhan hirsitalon, jolle ei ole vielä ollut käyttöä. Alimmat hirret ovat Keimon kengitystä vailla, mutta sisätiloissa voi hyvinkin puuhailla Löysin viikko sitten kirppikseltä massiivisen mäntysen pirttipöytäkaluston (65€) ruokahuoneeseen. Ajattelin maalata kellastuneen lakkapinnan ja mikäpä olisikaan parempi paikka maalaushommiin, kuin hirsitalo. Siivouksen jälkeen ymmärsin vasta, miten mahtavat tilat meillä on kaikenlaiseen entisöinti ja puuhommiin. Keimo kohotteli kulmakarvojaan, kun intoilin "minun ateljeestani", 

että ai sinun? 

Keimo ja Tuukka ponnistivat yläkertaan tulevan kaminauunin peräkärriin ja nyt se on jo Vehkosuolla. Lisävoimien kanssa se pitäisi vielä puristaa yläkertaan, mutta sitä odotellessa Keimo tasoitti uunin takana olevan seinän ja laittoi nokiluukun entisen savuaukon paikalle. Uusi savuaukko puhkaistaan vasta, kun uuni on hollilla.

Lauantaina vietimme Keimon Impi-mummon 85-vuotispäiviä Orimattilassa. Tänä kesänä on saanut juhlia uskomattomia vanhuksia, nytkin sivusta seurasimme ihaillen, kuinka Impi-mummo pisti jalalla koreasti niin, että meiltä nuoremmilta loppui jo kunto katsellessa.

 

Mukavaa alkuviikkoa.

Karhu vs. ilves

Sienileipä ja kesäkurpitsahöyste. Raasteessa kastikkeena öljy, etikka, sinappi, valkosipuli, mauste seos .

Vietimme kaksi arkipäivää Vehkosuolassa. Varasimme aamulla hiukan enemmän aikaa aamupalaan ja Kassen privaattikoulukyytiin. Kepe oli kaksi päivää hoidossa. 

Kepestä täytyy sanoa muutama sana sillä ehkä joku on ihmettellyt, miksi hän näkyy niin harvoin tekstissä tai kuvissa. Kepe esiintyy todellisuudessakin samalla tavalla vetäytyvänä. Hän viihtyy Vehkosuolla trampoliinillansa pompotellen palloa tai leikkien jollain muulla lelullaan. Hän on elämässämme jatkuvasti mukana vaatien meidän aikuisten hoivaa ja huomiota, mutta viihtyy nyt murrosiän kynnyksellä vain pieniä hetkiä mukana toiminnassa ahdistumatta. En halua peitellä tai kaunistella ja voin tehdä vain arvioita hänen maailmastaan ja siksi kirjoittaminen lipsahtaa helposti omaksi näkemyksekseni erityislapsen hoivaamisesta ja mielestäni omaishoitajan löpinät eivät kuulu jatkuvasti tänne. 

Keimo palasi tohkeissaan sienimetsästä kori tyhjänä ja kamera täynnä jälkihavaintoja. Muisti sitten miksi meni metsään, meni uudestaan ja palasi taas kori tyhjänä ja kamera pullottaen. Meni vielä kolmannen ja neljännen kerran, toi rekvisiitaksi herkkusieniä, mutta karhusta vain puhui. Jäljet kulkivat läheltä taloa. Mietin, miksen reagoi enemmän tai mitenkään. En innostu, en pelkää. Katsoin kuvia jäljistä ja menin lämmittämään saunaa. Metsässä on eläimiä. 

Hämärtyessä kuulimme omituista ääntä metsästä, melkein inhimillistä (ehkä se on karhunpentu, tokaisen ja kömmin sänkyyn lukemaan kirjaa, kun Keimo menee taas kamera kaulassa metsän reunaan tuijottelemaan). Aamulla reagoin ensimmäistä kertaa, kun Keimo lähetti tekstiviestiin äänilinkin "kuulostiko se tältä?" Oho, ajattelin. 

Illemmalla paikalle tuli petoasiantuntija jonka mielestä ainakin raapimajäljet ovat ilveksen. 

Ursus arctos olikin lynx lynx. 

Olen epäileväinen, sillä on siellä viime kesänä karhukin nähty, kilometrin päässä. 

Ja metsässä on eläimiä.

Ikimuistoinen viikonloppu

Varjobileet.

Keimo oli vieraissa (mökeissä) äijäporukalla viikonloppuna ja minä tyttöjen kanssa tutussa turvallisessa.

Vei Ketku kameran mukanaan siksipä tätä postausta saa lukea kuin seitsemää päivää (sisältöineen päivineen). 

Perjantaina, ennen Vehkosuolle siirtymistä, keitin hikihatussa mehuja ja säilöin mustikkaa – ystävän anoppi minulle niitä kiikutti. Aivan mahtavaa. Ehdin jo murehtia rastaiden tuhoista kotipihalla, mutta nyt onkin jo 12-15 litraa mehua kellarissa ja mustikkaa kaiken kaikkiaan 30 litraa säilöttynä. 

Vehkosuolla kaikki ennallaan. Zombi-prinsessa on hautonut nyt 21 päivää, mutta tuo urpå kana on löytynyt välillä väärästä pesästä hautomasta, joten toiveet ovat pienet. Siirsimme sen kuitenkin häkkiin omaan rauhaansa ja odotamme vielä tämän viikon. 

Perjantain illalliseksi valmistin meille hampurilaiset ja tytöt kattoivat pöydän nimilappuineen servetteineen. 

Sitten me söimme hämärtyvässä illassa.

Kuutamo oli hieno, kun hiippailimme nukkumaan. Pimeässä pelotti vain vähän. Mistähän se johtuu, että lasten kanssa pimeä pelottaa vähemmän, kuin yksin? Jos tulisi tosipaikka, joutuisin puolustamaan itseni lisäksi lapsia, piiloutuminen olisi hankalaa enkä edes pääsisi pakoon helposti. Se ei ole sitä, että minussa herää urhea suojeluvietti. Ei, vaan minua ainoastaan lohduttaa ajatus, että meitä (uhreja) on monta. 

Kauheaa, olen eläimellinen ja julma. 

Mutta selvisimme ensimmäisestä yöstä ja puuhailimme kellarin siivouksen parissa; tein pikahyllyn, lakaisimme lattian ja kaivoimme ilma-aukon putken esille ja oioimme sen suoraksi. Asettelimme muutaman kiven kellarin eteen "setäpuuroon" eli sementtiin. 

Sain vihdoin tehtyä suureen mäntyyn rengaskeinun, sitä on odotettu kuulemma koko kesän. 

Tuppe sanoi että äiti on ikimuistoinen – ei ikinä muista mitään.

Yöllä heräsin, kun kaksi armeijan helikopteria päristeli matalalta talon yli. Syke nousi ja laski.

Sunnuntaina mummi (äiti) tuli kylään. Katkoin kolmannen kerran luumupuun versot "kukkakummusta". 

Olen aivan pulassa niiden kanssa.

 

Kirja, viiniä ja irtsareita.

Vuosipäivä

Ihan kohta on meidän ja Vehkosuon vuosipäivä. Myös Alussa oli Vehkosuo täyttää vuoden. 

Yli 70 tuhatta kertaa vierailtu täällä ja melkein 80 lukijaa. 

Voi että. 

Juhlan kunniaksi on aika julkaista puolen vuoden ajalta keräämäni parhaimmat blogihaun avainsanat. 

Ei kysyvä tieltä eksy.  

alussa oli vehkasuo

Aluksi oli vehkosuo

Ensin oli vehkosuo

alussa oli vehkouso

vehkoduo

  Myönnetään, outo ja vaikea

iitti autorata  

...ja jäähalli, onhan näitä meillä, rahareikiä. Milloin on hevoskeskuksen vuoro.

pikkuserkkutytön kanssa saunassa

On se laillista.

ahmintaa

Turha hakea täältä lohtua. Minä syön vain pieniä suupaloja kymmenen kertaa päivässä.

haluaisin maailmalle

Ei sinne täältä pääse, vaan täältä: maailmalle.net

Joskus kaukana

...on lähellä. Minun motto (tästä lähtien).

mitä tarkoittaa suikkulaisuus

Että (hevosen) suvussa on hyvää ja huonoa mainetta niittänyt Suikku. Harkitse kahdesti, ostatko. Jos ostit jo, mene tallille, vastaus löytynee sieltä.

hullu suikkulainen

Taisit käydä siellä tallissa.

pukkila kuusikulmainen

laatta, tätä meillä on.

siemen näkkäri

näkkäri näkkileipä

Se kuuluisa Kalastajan vaimon näkkäri...Avainsana on knekkis ja alkuperäinen ohje löytyy täältä:

http://www.menaiset.fi/artikkeli/blogit/kalastajan_vaimo/knekkis_1 ja Kalustajan vaimon näkkäri

täältä: http://vehkosuo.blogspot.fi/2013/02/kalustajan-vaimon-nakkari.html

ponttilaudasta kaappi

No meillä ei varsinaisesti ponttilautaa ole käytetty, mutta lautaa kuitenkin.

lankku sohvapöytä

lankusta saa vaikka mitä

arabian lautanen pöpi

Varmasti keräilyharvinaisuus

ja naulakoita saa olla paljon

Kun olen muutamakymmentä kertaa tämän hakulistasta lukenut, alan uskoa ja, että niitä saa olla paljon.

hevostyynyliina

Löytyispä lisää kirppikseltä.

kummituslinna sisustus

Taatusti seuraava trendi.

victoria ja daniel muki

Omistan Victoria ja Daniel -mukin, mutta käytän sitä Paavo ja Vuokko -mukin korvikkeena

oletko kasvattanut purjoja

Olen. Mutta aika hentosia ovat.

ruokahuone huone nimi

Ruokahuone on nimi huoneelle, jossa paremmissa piireissä ruokaillaan. Tavallisissa piireissä syödään keittiössä.

Olgan ruokavalio

olgan kotona sisustus

Olga emäntänä kirja

Vastauksia saattaa löytyä myös seuraaviin kysymyksiin:  Olgan harrastukset, Olgan pukeutuminen, Olgan vatsantoiminta, Olga ystävänä...

teuvakeitti

Googletin. Teuvakeitin on sama kuin muuripata.

pissatauko blogspot

Hyvä blogin nimi. Siitä vaan sitten.

lateksimaalia uula into päälle

Kyllä minä en näitä latekseja laittaisi mihinkään, päälle eikä alle.

ipl poyta lista/

Nyt meni sormi/suuhun.

vatsatauti

Se on vain kestettävä.

talo tehdään laudoista ja parruista

 Ei muuta, kun ohjeita netistä ja tekemään.

villivihannesravintola

Popup-ravintolana Iitissä.

Anoukin Birds

Tykkään kovasti.

kumpparit jalassa

Maalla ne on muutakin, kuin kivan näköiset.

huonosti vetävä uuni

Tell me about it!

elintasosiipi harkoista

Ja mitä parempi elintaso, sen sairaampi siipi.

lasinen sitruspuserrin toimii

Onnea vaan sulle.

nuffield 6

Meidän Nulkku ei ole myytävänä.

lapset kylpevät

Meillä harvoin.

laitostunut ihminen

Tunnetko sellaisen. Onko passiivinen? Tylsistynyt? Vaisu? Aloitekyvytön?

muurattu piha rilli

Muurattu piha vai muurattu rilli? Rillit huurussa?

portti

Itse tein, säästin.

Arki

Neljän päivän ero oli ahdistavaa ja perjantainen Vehkosuolle paluu helpottava. Minä olen tuntenut samanlaista riistävää ahdistusta viimeksi teini-iässä, kun olin erossa ihastuksesta (niin, Keimosta). Teki vain mieli laittaa (kasetti)soittimeen "Nothing Else Matters" ja tuijotella kaukaisuuteen. 

Ensimmäinen viikko kotona oli muutenkin sopeutumista, kun ympärillä oli yhtäkkiä aikatauluja, ihmisiä, liikennettä, lasten kouluista virtaavia papereita, viidakoksi muuttunut pihamaa. Sitten jumiuduimme vielä kotiin, kun Tuuvelle iski kuume (sovittujen menojen perumista), Kepen kouluaika muuttui mukavasta vähemmän mukavaksi (turhautumista ja puolustelua eri tahoille puhelimitse tuloksetta), sadetta ja paljon vesisadetta ja sitten kolmannen koulupäivän iltana Kepe alkoi oksentaa.

Perjantaina Kepe oli jo toipunut ja leviävä vatsatautiuhka ilmassa leijuen siirryimme Vehkosuolle. Varustin itseni henkisesti ja lasten sängyn vierustan fyysisesti vadeilla ja paperilla.  Ensimmäinen yö meni kaikessa hiljaisuudessa, mutta toisena yönä Kasse kompuroi pimeässä viereeni, että mullon paha olo, kohta tulee. Kompuroimme yhdessä takaisin lastenhuoneeseen, kopeloimme vatia ja sihtasimme oksun maaliin. Minä letitin pitkää tukkaa ja Kasse mutisi, ettei tämä ole yhtään hauskaa (!). Episodin jälkeen sytytin kynttilän ja onnittelin loistosuorituksesta, tallustelin portailta sokkona seitsemän askelta metsään päin ja huuhtelin vadin. 

Aamulla heräilin lasten jutusteluun ja kuulin Kassen pohtivan, että jäisikö sänkyyn potemaan, vai lähtisikö hoitamaan eläimet; toisaalta, mulla ei ole kun kanat ja koirat. Ja siitä se sitten käynnistyi, sunnuntaipäivä. 

Kävimme metsästämässä, kuten lapset marjastusta kutsuvat. Mustikkaa on vielä jonkin verran kerättäväksi, puolukat vielä osittain raakoja. Keimo veti tuulenkaatamia puita metsästä ja pakkasi talven polttopuita peräkärriin kotiin vietäväksi. 

Porkkanaa, papuja, aurinkokuivattua tomaattia, persiljaa, yrttejä.

Kanat jatkavat vielä kesää Vehkosuolla, sillä emme halua häiritä hautovaa Zombi-prinsessaa siirrolla. Laskettu kuoriutumisaika on 26.8.

P.S.  Uusimmassa Kotivinkissä on juttu meistä ja Vehkosuosta. 

Tämänkin jutun kuvasi Tom Of Vehkosuo. 

Onks pakko, jos ei haluu

Kotiuduimme eilen Vehkosuolta. 

Mitään kotiuduttu. Minä ainakaan. Harri-kissa punnersi itsensä pahvilaatikosta ajettuamme 50 metriä ja väänsi viidet kakat ja yhdet pissat autoon. Kotiin päästyämme kakassa oli auton lisäksi myös Kepen pallo ja Eva.

Kotona on liikaa tavaraa. Mitä minä teen kaikella sillä? Sähkö ärsyttää, se on tuhlausta ja tunteetonta. Vesi pikajuoksee hanasta ja valuu läpi sormien - kuin kolikoita tiputtelisi reikäiseen taskuun. Muistan vasta kohta, minne likaiset astiat laitetaan, missä säilytän pastaa ja kuinka puuro valmistuu mikrossa. 

Onks ihan pakko! 

Kodin hammasharja pistää ikenet vuotamaan verta, sänky on liian pehmeä, jouset ei muistuta olemassaolosta.

 Perseidi-parvet lentelevät taivaalla, mutten mene katsomaan, periaatteesta. Haluaisin nähdä ne Vehkosuolla, istua saunan terassilla ja kuulla. Täällä kuulen vain liikenteen.

"Pyhän Laurentiuksen kyyneleet"

Pyhä Lauri, hieno mies. Marttyyri minun makuuni.

Yöllä herään ja olen taas Vehkosuolla. Tuijotan ikkunasta ulos enkä ymmärrä näkyä. Menee pitkään ymmärtää, että edessäni on ovi, jonka takaa kajastaa lampun valo. 

Tämä on ollut minun paras kesä.

 

 

Kiitos kaikille Vehkosuon kesän blogivieraille. 

Ja teille, joille olen saanut neuvoa tien perille läpi kuusikon ja yli hirsisillan: 

Oli mahtava saada teidät vieraaksi ensimmäisenä kesänä. 

Teistä kaikista jäi pysyviä muistoja. 

Mutta ei ne jutut tähän lopu.

Minä siedä(tä)n sinua

Sekunnin sadasosa.

Ratsastus on harrastuksena ja lajina niin kokonaisvaltainen, että sen parissa kokee yhdenkin tunnin aikana laajan tunneskaalan fyysisestä ponnistelusta puhumattakaan. Erityisen poikkeavan lajista tekee se, että omalla suorituksella pyritään vaikuttamaan jonkun toisen, tässä tapauksessa tietenkin hevosen, toimintaan. Tiimityöskentely kuulostaa jalolta, mutta näin ei aina ole, sillä poikkeuksena urheilulajeista, joissa "puhalletaan yhteen hiileen", ratsastuksessa ollaan aina eettisten kysymysten äärelllä. Pakotanko eläimen tekemään jotain itsekkäistä syistä? 

Suurimmaksi osaksi näin on, sillä vaikka liikunta on kiistämättä hevoselle hyväksi, se itse ei välttämättä valitsisi liikkuakseen 150 neliön tilaa, jossa se suorittaisi monimutkaisia kiemurauria välillä astumalla ristiin etu- ja välillä takapäällä, kokoamalla ja kantamalla itseään ja ihmistä tunnin verran. 

Mutta koska olen ihmisenä kesyttänyt hevosen käyttööni, olen sen hyvinvoinnista vastuussa. Voin vain yrittää toimia meidän molempien parhaaksi, jotta yhteiselomme olisi mukavaa ja miellyttävää. Hevonen oppii ihmisestä ja ihminen hevosesta, mutta molempien meistä pitää muistaa olevamme eri lajeja eri tarpeinemme ja käyttäytymisinemme. Usein minä olen se, joka tämän unohtaa. 

Hevosilla on erilainen rakenne, tapa liikkua, oppia ja oma persoonallisuutensa. 

Iivari on opettanut minulle, ettei ole olemassa mitään yleistä teoriaa, kaavaa tai tyyliä, jolla asioita saavutetaan ja se on todistanut minulle, että onneen ei mennä oikotien kautta. 

Hevosharrastuksen ja ratsastuksen haasteena on kyky suodattaa ja hyödyntää ammattilaisten ja muiden harrastajien neuvoja ja sosiaalista painetta. Nöyryys ja työteliäisyys tunnetaan alalla hyveenä, mutta ollakseen kokenut, pitää tuntea omat ja hevosen rajat ja ymmärtää, miten ja milloin niitä voi rikkoa kehittävässä merkityksessä.

Mitä minä hevosharrastukselta haluan? 

Haluan omistaa hevosen, jonka kanssa voin tehdä monipuolisesti asioita; remuta maastossa, kehittää kouluratsastuksen avulla voimaa, tasapainoa, tekniikkaa ja ulkonäköä ja hypätä hallitusti esteitä. Haluan ystäviä ja opettajia, joiden ajatukset antavat minulle ajateltavaa. Haluan ehdottomasti kokea ne tuntien, päivien ja vuosien työskentelyn tuloksena lisääntyvät minuutit; kun tunnen hevosen haluavan tehdä kanssani yhteistyötä ja tunnen itse oppineeni miellyttämään toiminnallani sitä.  

Laukka, se vaikea askellaji. Nostan tässä laukan 10 680:nen kerran. Nykyisin vaikea oikea nousee 52%:sti (keskiarvoa nostaa tunnit, jolloin luku on 76%). Viime kesänä onnistumisprosentti oli vielä 4%, jokaisen noston jälkeisiä rauhoittumis ja keskittymisharjoituksia 5-10 minuuttia. 

Tässä laukkapuomit ja pieni ristikko ja Iivarin kiivaanherkän mielen hallintaa. 

Sinä siedät minua ja minä sinua.

...ja kun kaiken lasken yhteen, toistan ikivanhan lauseen: Uskon rakkauteen.

Voi pojat, mikä viikko. Olen kokenut paljon onnentunnetta, ilahtunut ja saanut niin paljon, 

että mieli jo valmistelee muutokseen sillä kivan määrä on vakio. 

Kunnon ihminen ymmärtää, että kaikki kiva loppuu aikanaan ja itku tulee pitkästä ilosta. Ilonpilaushengen mukaisesti.

 Oma ovimies laukuilla? 

Suunnitelmattomuuden mukaisesti istuimme pussikaljalla puistossa, ylihintaisilla tuopeilla terassilla, kahvilla kahvilassa, pitsalla Puttesissa, aamupalalla hotellissa, pokkariostoksilla Akateemisessa, salaatilla Teatterissa, pastalla Neronessa, aamupalalla hotellissa, ihmettelemässä Heurekassa ja pikaruualla Mäkkärissä.

Loppuviikosta kävimme elokuvissa katsomassa Rakkautta ennen keskiyötä. Elokuva jäi mieleen, se on hyvän merkki.

Suostuttelimme lauantaina vanhan kaverin mukaan nuotiopiirille Vehkosuolle ja pysyimme hereillä pitkälle yöhön. Sunnuntaiaamuna herätin Keimon laulamalla itselleni paljon onnea vaan. Saattaisi kuulostaa säälittävältä, jos ei tietäisi Keimon huijanneen laulamalla aamuyöllä huumorinkukka hampaiden välissä jo kaksi kertaa aiemmin tällä viikolla. Sain lapsilta itse piirretyt kortit pitkien selostusten kera, Keimolta lyhdyn, kaksi naulakkoa, puutarhalehden, jonka välissä oli niitattuna kaksi lappua rahoineen "vain ja ainoastaa ratsastustuntia varten" ja "vain ja ainoastaan vähän halvempaa ratsastustuntia varten".

Iltapäivällä Keimo ehdotti, että mennään tallille, hän tulee kuvaamaan. Tallilla Olga tarjosi minulle kakun kahveineen ja mikä sattuma, että Elinakin oli tulossa tallille pitkästä aikaa. Ja ei sattuma ole sattuma ollenkaan ellei sitten kokolailla järjestetty. Minut vietiin pikku mökille kivenheiton päähän, jossa he syöttivät ja juottivat minua, kuin prinsessaa. Maailmaa syleilevissä tiloissa liikutuin ja puhkesin puhumaan kielillä:

"Kyllä se on vaan niin hienoa, kun perhe muistaa, mutta ne ystävät..." 

 Nainen, ikä ja nolo hurmos.

Ei se kiva mihinkään lopu. Olen mieluummin tyhjännauraja, kuin tosikko. 

Nauru pidentää ikää. 

Naurun avulla voi parantaa itseluottamusta lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Iloisuus ja itsetunto ovatkin läheisessä yhteydessä toisiinsa. On helpompi nauraa kuin itkeä turhautumisen hetkellä. Nauru on myös hyvää fyysistä harjoitusta ja parantaa verenkiertoa. (Walter 1990, 2.)

Nauru on myös valtio, vaikka vaan kääpiö. 

Kuvat: Keimo

Ysikyt ja kadonneen palvelijattaren tapaus

Edelliseen postaukseen viitaten sain kuin sainkin muhan synttäreitä viettämään Vehkosuolle ja puolinaisella luvalla kuvien kera blogiin. Kysyin, että miltä nyt tuntuu, yhdeksänkymmentä, ja sain vastaukseksi, 

että sehän se onkin kun ei siltä tunnu. Katson tämän tarkoittavan hyvää ja iätöntä oloa. 

Monet sukulaiset väittävät, että muistutan muhaa luonteeltani. He (sukulaiset) ovat yksimielisiä ainakin niistä vähemmän imartelevista piirteistä, joita ovat malttamattomuus, kärsimättömyys, tapa töksäytellä asioita, ärsyyntyminen, narsistisuus... Mutta sen lisäksi me molemmat rakastamme musiikkia, hyvää (nokkelaa) seuraa, arkistointia ja järjestystä, ruokaa (voi on voita), huumoria ja paljon muuta. Ysikymppisen ketterää liikkumista seurailtuani en voi muuta toivoa, kuin että olen perinyt häneltä paljon geenejä. 

Iltaisin on aikaa lukea, kun telkkaria ei ole, siksi olenkin kohta tyhjentänyt lähikauppamme pokkarihyllyn.
Luin Jari Tervon Laylan, enkä osaa sitä tarpeeksi ylistää, siksi vaikenen. Nyt luettavanani on uusi tuttavuus Intiasta: Tarquin Hall, Vish Puri & Kadonneen palvelijattaren tapaus. Jos pitää Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii -kirjasarjasta, pitää tästä intialaisestakin etsiväsarjasta. Ja jos Mma Ramotswea lukiessa alkaa tehdä mieli juoda rooibosteetä, niin Vish Puri käynnistää käsittämättömän intialaisen ruuan kaipuun. 

Mutta onneksi kaapista löytyi ainekset roti leipään ja kasvimaalta täytteeseen.

Roti:

5-6 dl täysjyväjauhoja (käytin spelttiä)

1 -2 dl vettä

1/2 tl suolaa

(tippa öljyä) 

Lisää suola jauhoihin. Lisää vähitellen vettä jauhojen sekaan, kunnes olet vaivannut kaikki jauhot kiinteäksi taikinamassaksi. Lisää halutessasi öljy. Anna levätä tunnin (viileässä jos mahdollista). Jaa taikina saman suuruisiin paloihin, pyöritä palloksi, litistä letuiksi ja paista kuivalla pannulla molemmin puolin ruskeatäplikkäiksi. Valurautapannu on tähän paras.

Täyte (sesongin mukaan)

tomaatteja

sipulia

valkosipulia

papuja (salko, pensas...)

sokeriherneitä

kesäkurpitsaa

chilipaprikaa

persiljaa

yrttejä

hunajaa

mausteita

Hauduta liedellä puolesta tunnista tuntiin.

Paistettuani roti-leivät, keittiössä tuoksui intialaiselle lounasravintolalle. Vedin verhon oven eteen taittamaan päivänvalon hämyisäksi ja katoin pöytään lautaset, lasit ja coca colaa. 

Ilma oli kuin suoraan kuumasta ja pölyisestä Delhistä.

Velgam du de Viiswamp resdorand, miisdöör!