Kauraa, räystäitä ja tiiliä

Nyt kun Keimo sai tehtyä kasvihuoneeseen kasvilaatikot reunoille tukista sahaamistaan lankuista, hän  käynnisti traktorin ja haki omalta metsäkuopalta hiekkaa käytävän pohjalle, jotta minä pääsin latomaan tiilet lattiaksi. Naapurin jemmasta saimme muuraukseen tiiliä, joista jäi juuri sopivasti lattiaksi. Tiilien latominen ei ollut ihan läpihuutojuttu, koska tiilet olivat kovin eri kokoisia ja paksuisia ja niitä oli niukasti, joten haljenneetkin oli käyttökelpoisia. Eli kun tarkastelette tulosta, huomioitte tämän ja sitten vasta puhkeatte aplodeihin. 

Viikonlopun toinen projekti oli uusi sadeveden talteenottojärjestelmä eli suomeksi saunan katon räystäs-syöksytorvi-saavi -kompleksi. Katon lape on alaltaan pieni, mutta pisaroista se valtamerikin muodostuu. Kaivosta on siis vesi taas loppu. Viime vuonna se loppui samoihin aikoihin kuin nyt ja tästä voimme jo vetää johtopäätöksen, että vesi tulee jatkossakin loppumaan syksyllä, mutta riittää läpi kesän eläinten vesiin ja peseytymiseen. Alkukesän kasteluun on riittänyt sadevesi. Haemme edelleen juomaveden lähdekaivolta, mutta pesuveden olemme ottaneet omasta kaivosta. Nyt siirrymme taas sadeveden varaan, jota keräämme yhteensä viiteen tynnyriin. Jatkossa voimme käyttää sadevettä (sateisena aikana) suoraan saunan kulmalta ja samalla säästämme muutaman metrin kantamisessakin. 

Vähän rälläköintiä. Kuvan lapsi ei liity tapahtumaan.

Asennusta. 

Tynnyrin pesu se vasta raskasta onkin. 

Testing testing. Ja dilemma: tunkkaako rakennuksen suoraksi vai laskeeko räystästä lisääkseen kaatoa. 

Haistoin kaurankorjuuajan tulleen, kun kuulin naapuripellolla perjantaina puimurin kaurankeruuhommissa. Siispä teroitin sirpin ja kyykin kaurat lyhteiksi. Ne menevät kaloille eikun siis kanoille. Keräsin lisäksi härkäpavut palkoineen kuivumaan. Osassa oli joku pieni ötökkä, mutta suurin osa oli säästynyt vaurioilta. Määrällisesti härkäpapua on vieläkin vähän, mutta enemmän kuin viime vuonna. Säilytämme nämä taas ensi vuoden siemeneksi, joten teoriassa määrän luulisi lisääntyvän.

Lähden nyt Hiphop tunteja vetämään. Tämän syksyn sarjabiisit ovat: 

Aurora - Kaikki mitä näät

Feder - Goodbye feat. Lyse

Kesäkurpitsatahna

No nyt on niin, että tietokoneesta, josta oli ä hukassa, on nyt koko qwerty-rivi mykkä ja sen lisäksi vielä numerot (sama syy, kun edelliselläkin kerralla). Sen verran haasteellisuutta kerrakseen, että jopa minulle, vanhalle copy+paste-ketulle kirjoittaminen on liian vaativaa. Tilannetta hankaloittaa jonkin verran se, ettei omaan tiliin voi kirjautua, kun salasana sisältää edeltämainuttuja mykäksi menneitä kirjaimia. Mainittakoon kuitenkin, että olen "vierastililssä" tästä huolimatta askarellut itseni jäljellä olevilla näppäimillä sekä edellämainitulla copy+paste-tekniikalla sisälle useiden salasanojen taakse,  kuten facebokiin, spotifyhyn, netflixiin, bloggeriin, sähköpostiin ja wilmaan. Tahtotila. 

Mutta meillä on myös tämä tietokone, joka on jo vanha. Säästän häntä enkä vaivaa turhilla kuvankäsittelyillä (siksi instasta imaistut kuvat)

Satoisaa kesäkurpitsaa on tullut käytettyä monenmoisiin keitoksiin. Viimeisin kehittely poiki alla olevan reseptin. Meillä tykättiin:

Kesäkurpitsatahna

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

2 valkosipulin kynttä

1 dl öljyä

1/2 dl auringonkukansiemeniä

1/2 dl seesaminsiemeniä

 nippu persiljaa

1 tl suolaa (tai maun mukaan)

Survo ensin seesaminsiemenet, auringonkukansiemenet, valkosipulit, persilja ja öljy sauvasekoittimella tai kannellisessa silppurissa tahnaksi. Paloittele kesäkurpitsa pieniksi paloiksi ja survo tasaiseksi. Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. 

Käytetään leivän päällä, lisukkeeksi tai peston tapaan pastan joukossa. 

Hissan kirjoissa

Onni ettei ollut sakset, sanoi mummo, kun puukko silmään putosi.

Tämä sananlasku ei kosketa minua tai tätä tekstiä juuri tällä hetkellä, mutta kuulin sen äskettäin ensimmäistä kertaa ja halusin kirjoittaa muistiin. Tykkään noista sananlaskun mummoista ja akoista.

Tuli mieleen, että tulen tuskin jättämään mitään suurta jälkeä (hiilijalanjen lisäksi) maapallolle. En usko olevani Nobel-palkittu tai -ehdokas, en pääseväni tai edes pyrkiväni minkään maan päämieheksi, luovani mullistavia teoksia millään taiteen alalla, voittavani saati osallistuvani Olympialaisiin tai muuhun maailman luokan urheilukilpailuun, rakentavani tai suunnitelevani rakennuksia tai muita merkittäviä rakennelmia, keksimällä jotain hehkulampun tai googlen veroista, tekeväni tieteen alalla mullistavia tutkimuksia ja löydöksiä, olevani persoonaltani jotain ikimuistettavan erilaista tai löytäväni maapallolta uusia paikkoja tai astumaan ensimmäisenä uudelle planeetalle. Tuskin tulen luotsaamaan mitään yritystä menestykseen, olemaan muodin edelläkävijä tai ikoni, tekeväni itseäni tunnetuksi hyväntekijänä tai edustavani ihmisten toimitatapoja muuttavaa elämäntapaa taikka aatemaailmaa, saavuttavani ammatillisilla erikoisosaamisellani historiaan painuvaa mestarin arvoa, pääseväni valaistumisessa gurun tasolle tai jääväni ihmisten mieleen ulkoisilla tai sisäisillä avuillani. En myöskään ole suunnitellut pääseväni historian kirjoihin tekemällä vuosisadan pankkiryöstöä, murhaamalla jonkun suurvallan presidenttiä tai ketään pienemmässäkään asemassa olevaa ihmistä saati kokonaista kansaa. Junailemalla mittavia petoksia, paljastamalla valtion salaisuuksia, sytyttämällä sotaa, polttamalla jonkun merkittäväksi jääneen ihmisen rakennuttamaa historiallisesti merkittäväksi luokiteltavaa rakennusta, tuhoamalla taideteosta tai ainakaan tarkoituksella sabotoivani kenenkään henkisiä tuotoksia.  

Voi tietenkin olla, että jään historiaan jonkun merkittävän ihmisen vaimona tai äitinä. Mieluummin hyvänä, jos saan valita. 

Tunsin tästä, mieleni hetkittäin raskaaksi tekevästä, jo ennustettavasti unholaan painuvasta osastani huolimatta, kovasti mielihyvää huomatessani, että minä olen perheeni ja eläinteni avustamana jättänyt jälkeeni painaumia eli jälkiä. Jälkiä, jotka painavat minut historiaan ja joita tarkastelemalla tulevaisuuden ihminen voi lukea liikkeitäni, toimintatapojani ja käyttäytymistäni. Jälkiä, jotka nähdessäni muistuttavat minua eletystä elämästäni ja pienien liikkeiden voimasta. 

On pumpattu.

Availtu ja suljettu.

Huilailtu.

Astahdeltu.

Kompasteltu.

Tepasteltu.

Rullailtu.

Laidunnettu.

Märehditty.

Ulostettu.

Ja oiottu.

Keimo aloitti ikkunoiden kittaamisen. Nuhassa (kuuluvassa). Reipas. Kitti loppui kylläkin yhteen pokaan. Lapset narisivat tekemättömyyttä, keksin heille maalaamista taiteiluhenkeen, joka päättyi kriisiin eli hyvin sisäistetty taiteilijan elämän TET-jakso. Narisin Keimolle kasvihuoneen keskeneräisyyttä. Meni sitten metsään tekemään sitä varten lankkuja moottorisahalla. Ihan järjetöntä (tarkoitan, että nuhaisena). Menin itse puolukkaan, mutta keräsin piruuttani kuusi litraa mustikoita. Soitin metsästä Keimolle saman metsän itäisempään osaan, että tulee "vuorille" katsomaan auringonlaskua ja juomaan punkkulasilliset kanssani. Mukavan hetken jakoivat kanssamme hirvikärpäset ja lapset. Molemmat tiiviisti iholla jo vuodesta 2003.

Sunnuntaina oli vaikea aloittaa mitään, siksi päätin kaivaa hevospuomiksi taivutetun sähköpylvään juurineen maasta. Haluan siirtää sen parempaan paikkaan. Pitkän ja hikisen urakan seurauksena tulin siihen johtopäätelmään, että jos haluan jatkaa, joudun hakemaan työ- ja oleskelulupaa sekä viisumia Kiinaan ja lisäksi uusimaan passini. Ja halutessani koko tolpan itselleni, anomaan Kiinan tie- ja sähköverkostolaitokselta lupaa yhden maanpäällisen puhelintolpan poistamiseen Caotanxiang ja  Baicaoyuanxiang kylien väliltä. Katkaseminen saattaa siis tulla helpompana ja halvempana vaihtoehtona kyseeseen.

Kiinalaista keramiikkaa. 

Olen taltioinut lantun kellariin. Jouduin silpomaan kaalikärpäsentoukan tuhoja pois. Voiettä, lanttulaatikko uhattuna. Tällä viikolla korjuuvuorossa punajuuri ja osa porkkanoista. Kyssäkaalia on rouskuteltu huvin vuoksi.

Kasvimaa 2015

Niin, mitä juontaja- ja selostustöihin tulee, yhteydenotot sähköpostiin.

Tee sinäkin oma esittelyvideo kasvimaastasi ja vinkkaa kommenttiin. 

Ja kiitos ideasta Sininen tupa. 

P.S. Aion silti pysyä kirjoittamisessa.

Vehkosuon kesä

Vehkosuo ylpeänä esittää:

Vehkosuon kesä (Vehkosuo osa III)

Hirmuvaltias

Loviisan Wanhat Talot 

Mikä sen mukavampaa, kuin viettää kahden kivan tyypin kanssa viikonloppua. Olkoonkin vaikka lapsia. Tai varsinkin, kun ne kaksi ovat lapsia. Harvan ystävän saati miehen kanssa voi toteuttaa vastaavanlaisesti diktaattorihaaveitaan (olen kokeillut), että nyt mennään tuonne siksi, kun minä sanon. Onhan lapsillakin mielipiteitä, mutta heidän sananvapautensa on helpompi tukahduttaa. 

Keimolla oli omia menoja ja Kepe hoidossa ja meillä "rento" meininki kolme päivää. Sellainen, ihan hyvin voi saunoa päivällä tai mennä sänkyyn jo kello kahdeksalta, meininki. Sitäpaitsi ilman miestä pitää olla askeleen edellä pimeää ja hakeutua peittojen alle valoisan aikana. Tästä huolimatta tuli tarpeita, kuten vessahätä ja sitten piti mennä pimeään. Kolmen porukassa on se ongelma, että kaikkien pitää lähteä. Sillä jos joku ei uskalla mennä yksin, on toisen lähdettävä kaveriksi jolloin kolmas ei uskalla jäädä yksin. 

Kun minulla oli kerrankin mainio tilaisuus käyttää rajatonta valtaa, sanelin lauantain ohjelmaksi Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman, jonne olen useita vuosia halunnut mennä. Kansalaiset (lapset) vaikuttivat itsevaltaiseen päätökseeni varsin tyytyväisiltä ja pakkasivat itsensä autoon varsin yhteistyöhaluisesti.

 Positiivisen vahvistamisen* keinoin pidin heidät koko päivän tyytyväisinä. Tämä onkin taitolaji. Usea sortuu palkitsemaan liikaa ja liian usein, jolloin syntyy pian tilanne, jossa kansalainen tai joku muu henkilö jonka positiivista vireystilaa pyritään ylläpitämään, tottuu ja alkaa pitää palkittua tilannetta normaalina. Tämä tilanne on ns. ei-toivottu tilanne jonka lopputuloksena on melko varmasti tyytymättömyyttä, motivaation puutetta ja yhteistyökyvyttömyyttä. Sen sijaan positiivinen palkinto tulee antaa a) ennalta-arvaamattomasti ja b) epäsäännöllisesti niin, ettei kohde itse tajua sitä tarvitsevan. Jos hän alkaa vaatia itselleen palkintoa, sitä ei suoraan myönnetä tai kielletä häneltä, mutta jätetään huomioimatta ja odotetaan, että hän unohtaa haluamansa (varo, ettei liekki sammu kokonaan) ja sitten, c) yllätetään positiivisesti. Näin kansalaisen mielenkiinto pysyy yllä ja on  halukas kuuntelemaan rajattomia määräyksiä johtajan taholta. 

Joissakin tapauksissa voi soveltaa niin kutsutun työehtosopimuksen lainalaisuuksia ja asettaa lapselle jokin työ tai tehtävä, josta hän suoriuduttuaan saa palkinnon. Tässä palkitsemismallissa on kuiten riskinsä, sillä palkinnon saatuaan lapsi usein menettää mielenkiinnon johtajaa kohtaan ja on äärimmäisen vaikea motivoida uusiin tehtäviin (niin kutsuttu TES:n sudenkuoppa).

 *karkki ja muut vastaavat lasten keskuudessa arvostetut palkkiot

Susannan kojulla. 

Tuppe palkinnon äärellä. Huomaa kunnioittava, kuuliainen ja hieman varautunut katse. 

Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa oli paljon katseltavaa. Outoa oli kävellä ihmisten taloihin tuosta vain sisälle. Tuli tunne, että pitää sanoa päivää ja lähtiessä näkemiin vaikkei omistajia välttämättä edes tavannut vierailun aikana. Olisin halunnut ehtiä enemmän taloja, mutta kojut, kirppikset, pihakahvilat ja kaikki muu oheistoiminta vei osansa. Varmasti menen uudestaan ja katson vielä tarkemmin.

Kivaa.

Oli nähdä blogituttavuus Susanna Susannan työhuoneelta. Tiesin hänen olevan siellä, joten varauduin  tapaamiseen kesäkurpitsatuliaisilla. Tästä vaivaantuneena ja sievoisen paineen alla Susanna vastusteluistani huolimatta (sanoin: no höh) myi kohtuuttoman halvalla kaksi rättiä eli riepua meille. Olin iloinen kun sain rievun ja näin niiden tekijän. 

 

Sama talo illalla ja aamulla. Tunnelmat niin erilaisia.

Viimeisiä ulkona nautittuja aamupaloja viedään.

 Sunnuntaina oli niin vaikea ajatus lähteä kotiin, ettei lähdetty. Keimo tuli myös. Saunottiin ja tehtiin pitsaa. Maanantaiaamuna herättiin aikaisin kouluihin.  

Tunnelmia tänään, maanantaina klo 7.30. 

Diktatuurihallinto oli kokeiluna varsin hyvä joskin suuntaa on muutettu hieman vähemmän manipuloivaksi ja enemmän kansalaisten (tässä yhteydessä perheenjäsenten) hyväksi toimimiseksi. Lisäksi vallassa olevan diktaattorin (minun) tavoitteeksi on asetettu huonompien ehdokkaiden johtajaksi tulon estäminen. 

Metsässä

Jännä juttu...

Kun metsässä kävely on niin raskasta. Ihan on poikki kolmensadan metrin kävelystä. Se, jos mikä käy ihmisen kunnon päälle. Kaupan päälle saa vielä väsyneen hengen, kun levittää kaikki aistit avoimeksi marjojen vainulle. 

Jännä juttu sekin,

ettei ensin näe niitä ja lopuksi näkee enää vain niitä. Vaikka jos etsii mustikoita, näkee paljon puolukoita. Näkee kovasti vaivaa, kyykistellen monen monta kertaa, että saa poimurin pohjalle kolahtamaan kolme mustikkaa. Alku aina hankalaa, pitää hokea, kun kaataa ne kolme ämpärin pohjalle. 

Tosi jännää,

kun silmä valikoituu näkemään sen oikean. Sitten ei näe enää mitään muuta, eikä kuule. Lähityöskentely onnistuu paremmin ja tarkemmin, mutta sortuu silti zoomailemaan kauemmas. Olo alkaa olla levoton, koska näitä on ihan älyttämästi. Apua. 

Seuraava tila on ehkä jännittävin.

Sitä voisi kutsua transsiksi. Aika ja paikka katoaa (myös mummot metsiin). Jättää painavaksi tulleen ämpärin siihen ja sekin katoaa. Ei tunne jalkoja eikä käsiä, olo on täysin irtaantunut. Joku raivostuttava kappale takoo kertosäettään korviin, pitäen kosketuksissa nykymaailmaan. 

Jännitys on kaukana,

mutta itku lähellä, koska paras paikka löytyy vasta silloin, kun ämpäri täyttyy. Tärryyttämällä ämpärin pintaa alemmas saa yhden poimurillisen siihen vielä. Salaa iloinen, että on i-han pakko lopettaa. Ekstrapoimurillista täyttäessä meinaa olla hermorakenne kovilla. Näitä jää tonneittain tänne. 

Jännitys...

tuntuu kaikissa raajoissa. Selkä suoristuu hiljalleen, raajoissa alkaa kiertää veri. Askeleet kaikkoavat apajilta mekaanisesti. Harjaantunut silmä koodaa alla viliseviä sinisiä pikku palloja. Plop plop, plop plop. Pakotettava katse muualle. Alkaa nähdä taas metsän eikä vain puita. 

Jännää.

Hyvää viikkoa.

Haavissa

 Olen neljäkymmentä nyt. En pidä sitä henkilökohtaisena ongelmana, mutta ympärilläni tapahtuu asioita eri tavalla kuin aiemmin. Minuun suhtaudutaan aikuisena ja otetaan vakavasti ja vaikka se on vaihteeksi mukavaa, pientä kulkijaa alkaa hämmästyttää. Minulta on kysytty monta kertaa, onko kriisi. On kerrottu totuuksia, kuten että tästä se alamäki tai loppuelämä tai kangistuminen tai taantuminen alkaa. Pienenkin erheen sattuessa viitataan ikään. Väsymys illalla tahi muunakin aikana johtuu ainoastaan iän painosta hartioilla. Fyysisten rajojen ylitysyritykset näkyvät varautuneina ja huolestuneina katseina läsnäolijoiden silmissä. Mutta minä tiedän: Niin kauan, kun on vinoilua, on toivoa. Hiljaisuudesta tai tyynnyttelevistä puheista tietää lopun alkaneen.

 Sain synttäriaamuna aamiaisen vuoteeseen. Toivoin sitä eniten. Silti Keimon mielestä ansaitsin muutakin: yhteisen yön syyskuussa Glo Hotelli Artissa ja liput Billy Elliot -musikaaliin. Sain lisäksi kokonaisen päivän verran oleskella huoletta mielettömässä säässä ja totaalisena yllärinä Keimo järkkäsi illaksi kaksi kaveria kanssani saunomaan ja kokkasi kolmen ruokalajin illallisen. 

Eikä tässä vielä kaikki. Jo kesän alussa sisko lähestyi  Kuka minä olen (suunnattu seitkyt luvulla syntyneille) -kyselytutkimukseen verhoilulla yllätyksellä, johon "vastanneiden" kesken arvottiin päävoitto vuorokauden mittaiselle Helsinki-visiitille. Voitin (luonnollisesti) pääpalkinnon, joka toteutui menneenä lauantaina. Aamusta brunssi Mimosa-juomineen virkistävän suihkun jälkeen, meikki ja hiukset, kyyti Helsinkiin puistoon, jossa hyvää seuraa ja oleskelua ja valmiiksi järkätyt eväät ja juomat ja lopulta menolippu Flow-festivaaleille. Vitsi mikä sisko. En tiedä korvasiko riverdance-imitaatiostani hänelle aiheuttamani hysteerinen ja tyhjentävä naurukohtaus puoliakaan siitä mitä sain. 

 Minulle hyvien asioiden paljous saattaa aiheuttaa pakahtumisen. Somaattinen oireilu on ollut sen mukaista. Sydän on ottanut uusia rytmejä ja häiriöinyt minua useita viikkoja. Päässä on jarru ja ajatukset kulkevat liisterissä. Lääkäri kyselee: "Onko ollut stressiä, valvomista tai liiallista kofeiinia." Noeimut... (olen vain pakahtunut). Lääkäri otattaa kokeita ja niiden tuloksiin nojaten esitää kahden viikon seuranta-aikaa. Se tarkoittaa, että minun pitää vain rauhoittua.

Ei tässä iässä luopumisen tunnetta pääse enää pakoon. Pyristellä voi, mutta haavissa ollaan. Vuosittaiset vieroitusoireet Vehkosuon jättämisestä pahenevat. Paluun aiheuttama haikeus alkaa jo päiviä aiemmin. Huomaan sen kun alan katsella paikkoja sillä silmällä. Yritän etsiä reikää haavista viimeiseen päivään asti. Olen vältellyt kirjoittamistakin, koska joudun katselemaan kuvia ja käsittelemään asioita. Lopulta se on uskottava, kun alkaa hevosen, lampaiden ja muiden eläinten palauttaminen toisiin koteihin, tärkeimpien tavaroiden pakkaaminen ja kotiin vaeltavan karavaanin kulku. Onneksi matkustavan kissan haiseva kakka piti aistit tasapainossa. 

Kuopuksen ensimmäinen koulupäivä on tänään. Vähemmästäkin heittää olo surumieliseksi. Siinä on se viattomuuden hälveneminen. Onneksi haikeus unohtui välittömästi istuessani hammaslääkärin tuolissa hammaskiven poistossa. Osasin olla kaukaa viisas varatessani ajan tälle aamulle. 

Kodinvaihdon plussia ja miinuksia:

+ kaikki on helpompaa ja nopeampaa

+ telkkari pitkästä aikaa

+ kahvinkeitto on helppoa ja nopeaa

+ jämäkämpi sänky

+ imuri

+ ei ruisrääkkää

+ kaikki on lähellä ja käden ulottuvilla

+ vaatehyllyssä oudon näköisiä vaatteita

- ei ruisrääkkää

- imuri

- mainokset telkkarissa

- liikaa tavaroita

- pihalla ei tee mieli olla

- kuulin liikenteen ja pyykinpesukoneen ääniä yöllä

- ei lampaiden määkimistä, kurkien kiljuntaa, korppien kraakkumista

- kasvimaa ja antimet jäi Vehkosuolle 

- metsä ja antimet eivä ole takapihalla

- en näe hevosta välittömästi halutessani

- eläimiä pitää kahlita

- vessanpönttö vetää kauheasti vettä

+/- telkkari on korkealla

+/- juokseva vesi 

+/- keittiön tasot tuntuvat baaritiskin korkuisilta

Siskon järjestämä päivä. Kuvat ovat hänen ja löytyvät instasta _tilkku_

Ekaluokkalainen

Onneksi kaikilla on hyvä olla näinkin. 

To be continued...