Heppasynttärit

Jopo-tunnelmissa synttäriaamuna.

Kassen heppasynttärit sujui kivasti. Ja nopeasti, sanoi synttärisankari juhlien päätyttyä, kun pitkän odotuksen jälkeen oltiin päästy viimein asiaan. Aamupäivä kului verkkaisesti, kelloa tuijotellen ja huokaillen, onneksi kuitenkin uuden Jopon satulassa istuskellen.

Iivari oli hankkinut teemaan sopivan kurakreemin, jota puunaten kaikki pääsivät hoitamisen makuun. 

Maneesiin katettu pöytä oli täynnä helppoja herkkuja ja juomaa litkittiin kierrätetyistä jugurttipurkeista. Vuorot sovittiin hartaasti neuvotellen, jonka jälkeen odottelu oli jännittyneen hykerryttävää. Jokainen sai pompata "punttauksella" selkään, ratsastaa vikellysvyön kahvasta kiinni pitäen ilman satulaa liinan päässä käyntiä ja ravia ja lopuksi ratsukko valokuvattiin muistoksi heppasynttäreistä.  

Tallissa ja hevosten seurassa piti muistaa sääntöjä. Rauhallinen liikkuminen ja keskustelu, yleensäkin käyttäytyminen hevosen tapoja kunnoittaen – lainalaisuudet, jotka eivät tavallisesti päde tyttöjen synttärijuhlilla. Normaalisti on tapana ilakoida kiljuen, pomppien, hihkuen, loikahdellen, räpistellen, supatellen ja kaikkien muiden hevosen mielestä epäloogisten elehdintöjen kera. 

 Hienoa, että saimme maneesin käyttöömme (kiitos Olga ja kiitos myös Ira vikellysvyön ikuisuuslainasta).

 Olen myös erittäin tyytyväinen välillä niin pöhkön Iivarin kärsivälliseen ja maskottimaiseen käyttäytymiseen. Sen olemuksessa oli selvästi havaittavissa "ettei nyt sattuisi mitään" -varovaisuutta. Se ei uskaltanut ottaa askeltakaan oma-aloitteisesti ja sitten kun lupa tuli, ihan varovarovasti, ettei kaatuisi kallis lasti… 

Maistuuko hedelmäaakkonen?

Kieuntaa

Olemme heränneet tänään ilman herätyskelloa. Ensi viikolla meillä on koko perheen yhteinen talviloma. 

Kukaan ei mene töihin, kouluun tai harrastuksiin kellon lyömällä. 

Kasse täyttää yhdeksän huomenna. Hän on saanut luvan kutsua muutaman kaverin heppasynttäreille, mihin sisältyy hevosen hoitoa, talutuksessa tai liinan päässä ratsastusta sekä herkkujen syöntiä. 

Ajatuksia itämään

Rustasin maltillisesti siemenvihkoseen siementilauksen ja tilasin viikko sitten tarvitsemani pussit. Lajit pitää olla sellaisia, joita varmasti syödään suoraa maasta sekä säilötään talvea varten. Tarpeet selviää vain useiden vuosien kokeilulla.  

Punajuuret onnistuivat hyvin viime kesänä, niitä lisätään. Punajuuria syötiin jo kesällä paljon, eikä säilykkeisiin jäänyt paljoakaan. Yksi purkki taitaa neljästä olla jäljellä. 

Porkkanoita oli ehdottomasti liian vähän säilöttäväksi asti. Sain onneksi ison säkillisen luomuporkkanoita, joista on tehty näihin päiviin asti ruokia. Porkkanat ovat säilyneet kellarin lattialla säkissä melko hyvin. 

Lanttu vaihtui viime kesänä pienen kommunikaatiokatkoksen vuoksi nauriiksi, jonka pieniin sirkkalehtiin pesiytyi kuoriainen. Tulevana kesänä lanttu on lanttua. 

Mustajuurta sain vain höysteeksi, yritän uudestaan isommalla määrällä. 

Maa-artisokka jatkaa toisessa paikassa. Niistä tehty keitto oli taivaallista. 

Avomaakurkkua samalla mitalla, kuin viimekesänä – päivittäin pöytään satokautena. 

Sokeriherne vaihtaa paikkaa köyhän maan rikastukseksi ja salkopapu saa jatkaa samalla paikalla, 

jossa tuet on valmiina.

Persiljalle ja pinaatille sekä joillekin yllättäjille jätän tyhjää tilaa.

Uutena kokeiluna laitan juuripersiljaa, jota voi laittaa tuoreena ja kuivattuna keittoihin sekä kaksi lajuketta kaalia myöhäisempää korjuuta varten (kerroksittain voisi kylvää sinapinsiemeniä tuholaisia varten).

Tomaatti pääsee seinän viereen laatikkoon (Outdoor Girl menestyi hyvin viimeksi ulkona) yrttien viereen. Voi olla, että siirrän yrtit ulko-oven lähelle, josta niitä tulee paremmin käytettyä.

Härkäpapu ja peruna menee pellolle, jos saamme sen käännettyä hyvin. Niitten paikat pitää vaihtaa päikseen. 

Syksyllä aloittamiani laajennuskaivuita pitää jatkaa heti, kun maa sulaa. Kasvimaa pitäisi myös aidata – en usko, että eläimet pysyvät tuurilla pois toista vuotta. Omat kanat voisi päästää myös huolettomammin juoksentelemaan, eikä kasvimaa joutuisi niin pahasti Pöpin paimennuspolun jalkoihin.

Kotona aloitan esikasvatukset maaliskuussa. Pitkän esikasvatuksen vaativia lajeja ei ole montaa. Myöhemmin keväällä sitten kurkkua ja papua. Keittiön piironki saa siirtyä ikkunan eteen kasvualustaksi eteläikkunalle. Saa nähdä onko viime vuonna istuttamani parsa selvinnyt talvesta ulkona.

Vuosisuunnitelma 2

Elastisen varaslähtö

No mitä kuuluu?

Sitä, että kukko Elastinen on alkanut kiekua, vaikka sovimme että sooloilut aloitetaan vasta sitten, kun he (kanaheimolaiset) ovat siirtyneet Vehkosuolle. Tipusisko Dodo on onneksi miehistyneen veljensä rinnalla keskittynyt vähemmän metelöintiin ja enemmän munimiseen. 

Dodo ja Elastinen

Kolmoset: Niina, Liina ja Linna

Munii

Pinnan alle kuuluu turhautumista omaishoitajuuden rintamalla. Voisin tästä avautua pitkän kaavan mukaan, mutta kohoavan verenpaineen pelossa raotan vain pikkuriikkisesti asiaa. Kehitysvammaisen lapsen kotihoito on minulle itsestään selvä ja tärkeä asia. Nyt aina vaan laajenevat sairaanhoitopiirit ja erityishuollon kuntayhtymät, eli isommat rattaistot ja kangistuneet byrokratiat ovat tehneet kehitysvammaisten lasten perheiden tukitoimien hoitamisen sen verran kasvottomaksi, ettei ketään lopulta enää kiinnosta miten, missä ja millä hinnalla lapsemme hoito järjestyy. Tuoko supistuneet tukitoimet oikeasti säästöjä, jos perheet väsyy lasten hoitamiseen kotona ja tulos on niin sanottu laitoshoito? Koska emme voi kohdistaa ahdinkoamme muutoksen aiheuttaneelle taholle suoraan, meidät ajetaan alisteiseen asemaan, jossa vaihtoehtoina on:

a) alistua riistoon, yrittää kykyjensä mukaan hoitaa lasta kotona ja samalla luopua kaikesta vapaudesta elää normaalia elämää

b) taloudellisen ja henkisen paineen puristamana ja vasten omaa arvomaailmaa sekä tahtoa, luopua lapsen hoidosta kotona. 

Tämä on näiden kanssa jatkuvaa samperin taistelua, turhautumista ja voimattomuutta. 

Harri

Silti meille kuuluu ihan hyvää ja tavallista arkea. 

Sain siskolta postissa tänään uuden Grantan, jonka aiheena on Outo.

On outoa, että siskoni jaksaa aina minulle lähetellä kivoja yllätyksiä, vaikken ikinä anna mitään takaisin.

Outoa.

Hyvää matkaa siskolle New Yorkiin ja kymmenen vuotta kestäneen avioliiton juhlaa! 

Nyt on se päivä, kun saatte avata Tulevaisuuden Laatikon.

Siskon Facebook-päivitys

Ja maailmanrauhaa

Ken haasteen antaa, se haasteen kestäkööt, kuuluu vanha blogittajan sananlasku. 

Blogihaasteissa on vahän sama juttu, kuin vanhoissa kunnon ystäväkirjoissa ja niiden täyttämisessä; omahyväisellä tavalla kiehtoo kertoa itsestään, mutta nolottaa, sillä lukijat saattavat luulla omahyväiseksi. Yksi vastaaja katsoo epävarmuuttaan aiempien vastauksia, toinen suojautuu pistämällä täysin lekkeriksi. Kysymyksiä pitää miettiä hartaasti, että antaa fiksun mielikuvan (voi olla, että todellinen minä paljastuu ystäväkirjassa, ei todellisissa kanssakäymisissä). Harvoin se ensimmäinen ja rehellinen ajatus päätyy paperille.

Lempiväri: murretut (ota vastaus tosta kliseehyllyltä olehyvä)

Lempielokuva: indie-elokuvat (niin jalat-alta-viilee)

Lempieläin: kissa, koska olen itsekin sellainen, grrrrrr... (hahahah, kuolen ihan kohta nauruun)

Mikä haluaisit olla isona: onnellinen (ja maailmanrauhaa)

En kyllä ole kenenkään missään nähnyt toivovan maailmansotaa, kolmatta. Se olisikin ihan järjetön toivomus, vaikka maailmanrauhaa vähemmän utopistinen.

Mutta siis haasteeseen. Sen minulle osoitti ystävällisesti Karo-Liina. Koska talvea on vielä pieni siivu lusittavana ja Vehkosuo-elämän odotelu kuluu jäitä poltellessa, käytän aikani mielelläni yhden tyhjän blogisivun täyttämiseen vastaten seuraaviin kysymyksiin:

1. Lempiväri sisustuksessa

2. Design-esine/huonekalu, joka ei ikinä tule meille.

3. Hurmaavimmat henkilöhahmot TV:ssä

4. Suosikki leivonnassa

5. Blogisuosikit

1. Kun katson ympärilleni, näen valkoista, harmaata, turkoosia ja punaista. Niiden täytyy olla minun lempejä. 

(Vai, sittenkin murretut?)

2. Tällä tulotasolla ei yksikään nimekäs. Design voi olla tietysti myös oma design, jolloin sen tulo on mahdollista. Mutta, jos jotain voin sanoa mistä tahansa maailman asiasta varmasti, sanon sen, että vältän viimeiseen asti sanomasta mihinkään ei ikinä 

(siteeraten sanontaa: never say never).

3. Onko Bonderøvenin Frank hahmo? Jos ei, sitten Weeds -sarjan Andy.

4. En ole leipojamuija ollenkaan, mutta leivon leipää, pitsaa ja pannukakkuja. Kysymyken asettelu antaa sinänsä mahdollisuuksia, joten vastaan taikinapyörä.

5. Tässä kohdassa olisi tarkoitus haastaa uusia blogeja, mutta haastan vain yhden, siskoni, vastaamaan keksimiini kysymyksiin, jotka ovat mielikuvituksettomasti vain käänteisiä äskeisistä.

1. Ällöväri sisustuksessa

2. Design-esine/huonekalu joka tulee ehdottomasti meille

3. Epähurmaavat henkilöhahmot TV:ssä

4. Epäsuosikki leivonnassa

5. Blogi-inhokit (vaikeutan tätä hieman niin, että kiellän vastaamasta Alussa oli Vehkosuo)

Näihin tunnelmiin, 

Alussa oli Vehkosuon muija

Kuvat Kausalan junapysäkiltä: Keimo

Talliuutisia ja scapula-harjoituksia

Minä, Iivari ja yhteinen hiusväri.

Iivari selvisi toistaiseksi ähkystä, mutta vatsassa on mitä todennäköisimmin hiekkaa (aristaa vatsan alta). Käyttäytyminen on ollut sittemmin aivan normaalia, ruoka maistuu ja tulee ulos priimana, mutta tarkoitukseni on aloittaa Psyllium-kuuri ja/tai Chia-siemenet (odotelen tilausta), molemmat kuljettavat siis hiekkaa pois suolistosta. Minulla on pieni toive siitä, että hiekanpoisto vähentäisi epämääräisiä stoppeja laukkaharjoituksissa. 

Löysin koulusatulan tuttavan kautta (Passier Lenox) ja olen ollut oikein tyytyväinen siihen, joskin tuossa mallissa jalustinhihnojen etupainotteinen sijoittelu aiheuttaa lievää tuoli-istuntaa. Muuten satula on miellyttävä minun hanurille ja lähituntuma parempi kuin Cliff Barnsbyn yleissatulassani, joka taas toisaalta on vielä mukavampi istuskella.

Valmennuksia minulla on harvakseltaan, mutta jokaisesta kerrasta olen saanut pitkäksi ajaksi pureskeltavaa. Kotitallilla meitä on käynyt valmentamassa klassisen ratsastuksen ope Kati Henttinen ja pari tuntia olen käynyt Valmennustalli Keltin hevosilla Noora Nisulan opetuksessa. Olen todennut, että valmennukset muillakin, kuin omalla hevosella, ovat välillä paikallaan sekä monipuolisuuden että uusien näkökulmien toivossa. Varsinkin siinä vaiheessa, kun homma oman hevosen kanssa polkee paikallaan (ei kuitenkaan piaffea), yksi tunti vieraissa piristää kivasti.

Ratsastuksessa tasapainoisen, elastisen, mukiinmenevältä näyttävän ja ennenkaikkea toimivan istunnan tavoitelu on elinikäinen projekti. Minun suurimpia olgelmia ovat satulaan hirttäytyvät polvet, levoton ja ajoittain kovakin käsi, oma sisäinen liian nopea tahti, joka vaikuttaa hevoseen kiihdyttävästi sekä ehkä itseäni eniten häiritsevä yläselän ja pään kumara asento. Tämän vuoksi olen ryhdistäytynyt (tai tavoittelemassa ryhtiä) ja ottanut ohjelmaan omat lapatukiharkat sekä rintalihaksen venyttelyt.  

Kuvan lähde: X

Olen kokeillut paljon erityyppisiä lapatukiharjoitteita, mutta ylläoleva on osoittautunut toimivimmaksi minun kohdalla. Liike vahvistaa samalla myös syviä vatsa- ja selkälihaksia.

Kaikki kuvat: Olga 

Putsaajamuijan tunnustus

Hei, olen Tessa ja minulla on vaikeuksia pitää sähköliesi / -uuni puhtaana.

Noin, siinä se tuli. Yritän selittää:

Me olimme pitkään sähköhellojen jatkokäsitelypaikka. Siis sellainen paikka, jonne tuodaan vanha (toimiva) uuni, kun on ostettu joku markkinoille tullut uudempi malli. Heille uusi, meille uusivanha. Säännöllisen uusimistahdin jatkuessa, laiskistuin. Putsaaminen oli turhaa, koska olimme kuitenkin vain välietappi. 

Mutta sitten tapahtui jotain; emali alkoi tummua, uunin pohjalle kertyi palanutta juustoa sekä peruna ja uuniluukun aukaisu aiheutti aina palohälyttimen kirkaisun. Liesivirta oli ehtynyt. 

Minä putsasin uunin tänään kauttaaltaan, mutta se ei tarkoita, että olen parantunut. Tämä on minun heikkous. En ole hyvä uuninputsaajamuija. 

Pidän enemmän puuliesistä ja uuneista, ne ovat lähes itsestään putsautuvia. 

Ei ole mitään jälkeen kuvia. On vain ennen kuvia. 

En voi olla yksin puutteineni. Kerro minulle sinun heikkous. Mitä lakaiset maton alle vai etkö mitään? 

Ojennan tämän haasteen anteeksipyydellen seuraaville lemppareilleni, luotan teihin kaverit:

Nonna – Apinalandia

Susanna – Susannan työhuone

Karo-Liina – Vuohenlinnan väki

Sanna – Riuttala Old School

Minna – Nimismiehen kiharat

Aiheesta saa kuka tahansa muukin avautua. Mitä likaisempi, sen parempi. 

Antakaa kommenttilaatikon laulaa, minä lupaan ymmärtää.

Paljon onnea

Ra(s)kas Vauvapäiväkirja

Tammikuu, 2002 (15 päivää laskettuun aikaan)

Viikko siitä, kun pääsin sairaalasta. Olen käynyt viikon sisällä kaksi kertaa neuvolassa sydänääniä kuuntelemassa. Samanlaisia hidastumia tuli, kuin sairaalassakin. Luin eilen ktg-käyristä kirjastossa seuraavaa: Nopeat hidastumat, kuten meillä, ovat usein merkki napanuoran puristumisesta. Pelkään nyt ihan oikeasti, että vauvalla on joku happivaje. En osaa rauhoittua kotona yhtään. Seuraan liikkeitä ja välillä pitemmät hiljaiset jaksot pelästyttävät.

Tammikuu, 29.

Kello 3.35 syntyi tyttövauva. Mahtavaa! Napanuora osoittautui lyhyeksi ja se oli myös kaulan ympärillä. Sain vauvan rinnan päälle. Ihana tunne. Isot silmät, paksut kulmakarvat ja söpö pulloposki. Tytöllä oli jonkin verran velttoutta, jonka vuoksi hänet vietiin happikaappiin.

Huhtikuu (3 kuukautta)

Käytiin fysioterapeutilla Lahdessa kysymässä mielipidettä niskojen velttoudesta. Olet kuulemma liian mukavuudenhaluinen. Ollaan jumpattu päivittäin, mutta muutosta ei näy. Mennään jatkotutkimuksiin neurologille.

Heinäkuu (6 kuukautta)

Peukalosta on tullut pakkomielle ja välillä se vie kaiken keskittymisen. Fysioterapeutti Marjatta tuli kahden viikon lomalta ja sanoi, että liikkeet ovat vahvistuneet. Mahalleen et vielä käänny eikä pään kontrolli ole hallussa, mutta hiljaa hyvä tulee. Päristelet suulla ja huulten välistä kuuluu ”phuu”. Vaunuissa naureskelit tänään omiasi. Uusi taito on sormilla napsuttelu. Meidän pitäisi jatkuvasti keksiä uusia hauskuutuksia, koska entiset menettävät nopeasti merkityksensä. Hiukset ovat vaalentuneet ja kasvaneet pituutta.

Marraskuu, 2003 (1 vuotta 9 kuukautta)

Kaikki kokeet ovat tähän asti olleet normaaleja, mutta eilen tuli postissa tarkennetun kromosomikokeen tulokset. Siinä luki, että sinulla on harvinainen kromosomipoikkevuus (toista samanlaista ei löydy koko maailman tiedostoista!). Olen helpottunut, kun syy selvisi vihdoin. Meistä vanhemmista otetaan myös kokeet periytyvyyden selvittämiseksi.

Syyskuu, 2004 (2 vuotta 8 kuukautta)

Sateinen kesä takana. Heti kun olit noussut seisomaan juhannuksen tienoilla, aloit ottaa ensimmäisiä askeleita. Odotan sinulle pikkusisarusta. Jo puolessa välissä mennään. Anoin omaishoidon tukea.

Toukokuu, 2005 (3 vuotta 3 kuukautta)

Olet ollut pitkään kiukkuinen ja saanut paljon raivokohtauksia. Nyt taas iloinen tyttö. Katselet ihan silmiin, hymyilet ja annat märkiä pusuja. Kävely oli ihan parasta. Isi teki sinulle lelulaatikon, jonka voi aukaista vetämällä. Lempileluja ovat vain kaksi vauvahelistintä. Ääntä on tehtävä jatkuvasti suulla, leluilla tai käsillä. Sohvalla tykkäät hyppiä hyp hyp hyp. Minulle myönnettiin omaishoidontuki.

Syyskuu, 2011 (9 vuotta)

Näin unta, jossa osasit puhua. ”Lähdetäänkö?”, minä kysyin. Ja sinä vastasit omalla äänelläsi:

”Lähdetään”. Eikä mitään muuta. Meillä oli kasvot ihan lähellä toisiamme.

Tessa Leppälä, kolumni Etelä-Suomen Sanomissa vuonna 2011.

Erilainen tyttö -kuvat: Cay Leppälä

Kepe täyttää tänään 12 vuotta. Toivon, että hän tuntisi olonsa onnelliseksi.

Päivän asu

Kuvat: Tuppe

Tarkenen, en tarkene. 

Haaveilen saunasta. Sen lämmittäminen on näillä keleillä puunhaaskausta. Kaadan kuumaa kahvia kuppiin ja juon sen hetken kuluttua jääkahvina. Palelen, kun katson lapsia, jotka eivät tajua pukeutua omaksi parhaakseen. 

Paljaat jalat, mitääh. 

Auto on kuin ikäloppu nivelrikkoinen piski. Vasten tahtoaan käynnistyy, kirskuu ja nitisee, vinkuu ja rahisee.  Puhelinkin kangistuu ja sanoo näkemiin. Pakkasesta kylmentyneeseen nenään sattuu, kun hanskalla pyyhkii, niisk. 

Aurinko lämmittää jo vähän, jos oikein keskittyy. 

Sulan öisin peiton alla, en tiennytkään olleeni jäässä.  Ollapa vaihtolämpöinen tai edes inuiitti.

Paikka!

Aika saa nyt pysähtyä. Vuorokausi saa pyöriä ympäri ja vuodenajat vaihtua, mutta ei enää vanhenemista, pyydän.

 Nyt on paras minulle.

 Kaikkein paras on jo meneillään. "Sitten kun" tapahtuu parhaillaan. En haaveile omasta ajasta taikka Fuengirolasta. Enemmästä rahasta, urasta tai omaisuudesta. Tieto ja taito saa lisääntyä minussa, 

mutta sen ei pidä viedä minua mihinkään. 

 Poljen paikallaan jalkaa, enkä tahtoisi antaa minkään muuttua. 

Lapset ovat vielä minun ja minä heidän, heitä varten. Olen tarpeellinen. Minun sylissäni ei ole tyhjää. Vielä hetken minussa voisi kasvaa lapsi. Minulla on parhaita ystäviä jotka sallivat minun olla niinkuin minä olen. Minä viihdyn. Mieheni pitää minua käyttökelpoisena, katsoo kohti. Hänellä on minulle sanottavaa, olen kiinnostunut hänestä. Minä voin juosta, tanssia, ratsastaa, pystyn tekemään kärrinpyörän ja seisoa päällä. Ruumiini on pärjännyt kohtalaisesti taistelussa aikaa ja maan vetovoimaa vastaan. Vanhempani ovat olemassa, heillä on mukavaa ja heidän kanssaan on mukavaa. Minulla on kokemusta ja tietoa riittävästi ollakseni luova. Useammin tiedän kuin en tiedä.

Istun kelkassa ja ehdin tähän junaan. 

Ei saa mennä pois.

Kuvat: Keimo

Se paikka

Kaikille salaista piilopaikoista, yksinkertaisemmasta elämästä, luonosta, retkeilystä, lunnonmukaisista materiaaleista, uskomattomista elämyksistä ja yksinkertaisesti unelmoinnista pitäville suosittelen seuraavaa sivustoa:

Cabin Porn

Lisäksi voi imeä itseensä mielenrauhaa katsomalla Lost and Found Filmsin lyhytelokuvan Coffer,
 joka on yksi This Must Be The Place -filmisarjasta.

Kuvaus This Must Be The Place -sarjasta:

"There's no place like home. It's where we live, work and dream. It's our sanctuary and our refuge. We can love them or hate them. It can be just for the night or for the rest of our lives. But whoever we may be, we all have a place we call home."

Klikkaa kuvaa ja katso Coffer

Coffer – This must be the place

Saunamökin muutosvisio

Tarkoituksemme oli siirtää sauna ensitöiksemme metsän reunaan pois katseilta. Se on rakennuksista ainoita uusia ja sen olemus rikkoo ympäröivän idyllin. Sijainti osoittautui kuitenkin niin käytännölliseksi, että siirtoa tuskin tehdään. Sauna häiritsee silti olemuksellaan kuin "roska silmässä", siksi kosmeettinen muuntelu on ensi kesän suunnitelmissa.

Visiot muutoksesta yläkuvissa ja alla.

Värimaailma

Maakatto. Kuva.

Päädyn kuviointi. Kuva: Slovakia, Cicmany

Vanhat kärrinpyörät tai...

…korotetut jalat.

Näihin tunnelmiin ja
ELPALLE ONSKUPUSUHALI!

Istun alas ja kirjoitan ylös

Vuosi on käynnistynyt ensi maanantaina alkavien tanssiopetusten osalta sarjojen suunnittelulla. Päässä pyörivät yötä päivää tahdit ja kuviot, ilmassa leijuu luomisen tuska (uhka). Yöpuvussa ja villasukissa tulee hetkessä hiki kun liikkeet siirtyvät yllätävillä hetkillä päästä kehoon. Tuppe ja Kasse joutuvat alituisesti koeoppilaiksi, testaan liikkeitä ja musiikkia kohderyhmään – toimiiko? Lapsille työstetyn koreografian vaativuuden ja innostavuuden välissä kulkee veteen piirretty viiva; liian helppo on yhtä tylsää kuin vaikeakin. Musiikki ja rytmi synnyttää liikettä, biisiin kyllästymisessä vaanii ansa.

Videointi on ehdottomasti nykyaikaisin ja parhaaksi todettu menetelmä muistaa oma koreografia. Tanssin kirjoittaminen paperille sävellyksen lailla, kuten minä sen teen, on hitaampaa niin kutsutusti so last season. Siksi rapistelen papereita oppilailta salaa tunnin alussa. Lisäksi tämän menetelmän varjopuolena on itse suunnittelijankin toisinaan yllättävä tulkinnan vaikeus. Toisaalta, kirjoittamisen myötä jokaiseen tahtiin tulee toisenlainen lähikontakti.

Tanssinotaatio

Tunnilla soi myös:

Dvbbs – Tsunami - Original Mix
Stromae – papaoutai
Donkeyboy – Triggerfinger
Mattafix – Gangster Blues
Eminem – Beautiful Pain
Bruno Mars – Moonshine
Otto Knows – Million Voices - Radio Edit
Eminem – Mockingbird
Clean Bandit – Rihanna - feat. Noonie Bao
Mighty 44 – Jump
Snoop Dogg – Drop It Like It's Hot
Jhameel – Walls Down
Santigold – Disparate Youth - Radio Edit

Mielen mobilisaatio

Juttelimme sunnuntaina kotisaunassa Keimon kanssa, että Vehkosuo ja varsinkin siellä vietetty kesä on alkanut tuntua unenomaiselta. Mieleen pulpahtelee yksittäisiä asioita kesästä. Aamuisin oli tuhottoman kuuma. Kellarilämmin voi suli peltirasiaan keittiön puuhellan ja aamuauringon paahteessa. Makuuhuoneen ikkuna oli yötä päivää auki ja aamuisin heräsin aina lampaiden määkinään Keimon kävellessä autolle. Iltaisin saunan ikkunasta näkyi laitumen neljä koivua ja pukuhuoneessa oli paljon hyttysiä. Kahvi oli iltapäivällä termoksessa aina haaleaa. Liikkumista ja koko kesää varjosti Kepen ahdistuneisuus. En muista tehneeni mitään järkevää, päivät kuluivat kai arjen perustoimissa. Joko aloittelin tai olin lopettamassa ruuanlaittoa. Pukeutuminen – tai ennemminkin sen puute – tuntuu jälkikäteen omituiselta. 

En tiedä muistanko, mutta tunne viime kesästä on voimakas.

Jo kuukauden poissaolo tekee mielikuviin muutoksia. Etäisyydet, hajut ja tutut näkymät alkavat vääristyä ehkä kaunistuakin. Ajan taju katoaa. Miksen tehnyt enemmän; entisöinyt, maalannut, laajentanut kasvimaata, mennyt metsään, käynyt turisemassa kylän asukkaiden kanssa… 

Vaikka pitkään leutona jatkuva talvi olisi mahdollistanut jatkuvat viikonloppuyöpymiset Vehkosuolla, on hyvä, että juhlapyhät kiireineen toivat taukoa. Mielikuville on annettava aikaa ja tilaa. Liiaksi läsnäolevalla todellisuudella voi olla haaveita tukahduttava vaikutus. 

Loppiaisen retki Vehkosuolle oli epäromanttisuudessaan täydellinen. 

Räntää, kosteutta, kylmenneet kohmeat kädet, hiirenpapanoita, kostuneita tulitikkuja, savuava nuotio 

ja kirvelevät silmät, lomaväsyneet lapset ja ponnettoman valon maisema. 

Pitäisi masentua, mutta harmaita sivuja alkaakin sen sijaan tehdä mieli värittää. 

Tapahtuu muutoksia valmiudessa ja toimintakyvyssä.

On mennyt ja on tuleva. 

Ja pieniä suunnitelmia.