20.12.2012

Kahdeskymmenes luukku

Tuppe yksi vuotta.

Asukas numero kolme.
Tuppe, neljä vuotta, kesän lapsi. Maskottivauva. 
Jos isän näköisestä tytöstä sanotaan tulevan onnellinen, minkälaisen elämän äidin ulkonäöllä saa? 

Tuppe on sivustaseuraaja, varautunut ja säyseä. Hän vie omat hankkeensa alusta loppuun maltillisesti, yksityiskohdista tinkimättä, vaikka koko ympäröivä maailma kaatuisi. Tuppe käyttää aseenaan passiivisuutta. Silloin hän on meidän mielestä Pusse, lahjomaton. 

Tuppe on purkkaa. Hän pysyy sylissä, vaikka lakkaa kannattelemasta ja irtiravistelun jälkeen hän palaa valuen geelimäisesti ylöspäin.

Tuppe aloittaa lauseet "Ei haittaa vaikka..." Se on kannustuspuhe itselle: "Ei haittaa vaikka sukissa on märkää." 

Tuppe ei opi kokeilemalla, vaan mielikuvaharjoituksilla. Hän tekee vasta sitten, kun omasta mielestä osaa. Koskee piirtämistä, laulamista ja liikkumista, kaikkea. Kannustuspuheita on turha pitää, mutta huomionosoitukset otetaan vastaan täydellä itseluottamuksella, kun on sen aika. 

Isona Tuppe muuttaa Vehkosuolle Kassen, koirien ja hevosen kanssa. Hän saa elämiseen tarvittavat rahat äidiltä ja isiltä ja puut metsästä. 

Meidän kuopus Tuppe kasvaa niin nopeasti.

"No siks, että on enemmän."



12 kommenttia:

  1. Mä en kestä! Tuppe ryövärintytär on niin mahtavassa iässä. RAKS!

    VastaaPoista
  2. Voi miten hellyyttävä, kuvauksen perusteella olisin veikannut että kuulostaa syksyn lapselta mutta kesän lapsi siis :D Muistuttaa rakasta kummilastani ja ehkä vähän itseänikin pienenä... Ei haittaa vaikka sukissa on märkää :) t. N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se kesän lapsi on siellä muhimassa. Tuppe on aika erikoinen, niinkuin sinäkin <3

      Poista
  3. Sulonen kuvasarja. Vähän samanluontoselle kuulostas kun meijän K :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja tommoset persoonalliset lapset (olisko omituiset vanhemmat?) :)

      Poista
  4. Toi kuva missä T kykkii saparot päässä on ihan täydellinen värimaailmoineen päivineen. Se on ihan valmis taulu tai mainoskuva. Saat kiteytettyä tosi hyvin jokaisen lapsen luonteet näin tiiviiseen pakettiin ilman että puuttuu mitään oleellista ja laittamaan kuvat, joista näkee kaikki vivahteet.

    VastaaPoista
  5. P.S. Olet nyt hemmotellut meidät pilalle kun joka päivä ilmestyy postaus. Joudut varmaan jatkamaan samoilla linjoilla, eikä sulta kysytä mielipidettä siihen. Ettäs tiedät.

    VastaaPoista
  6. Meillä myös neljävuotias kesänlapsi. Poika tosin. Sanoo myös usein "Ei se haittaa...", mutta muutoin luonteeltaan erilainen. Totaalinen toheltaja ja jästipää. Selkeät visiot kaikesta, mutta paljon ei suunnitella ennen kuin tehdään. Keskittyy kun asiat sujuvat mutta kun epäonnistuu (siis itsekriitikon mielestä), tavarat lentävät. Purkkaa olen tuonkin tosin välillä epäillyt olevan :)

    VastaaPoista