23.12.2013

Kesäkahvila (23.)



Sipin toisiksi viimeinen kohde on Iitin kirkonkylän kesäkahvila. Nimestään huolimatta kahvila on myös auki talvisin. Sunnutaisin kannattaa pistäytyä vaikkapa keittolounaalle. Kahvila sijaitsee kirkonkylän keskiössä kirkkoa vastapäätä ja on monen road trippaajan pysähdyspaikka.

Kesäkahvila on järjestöjen ylläpitämä kahvila. Samassa rakennuksessa toimii myös  Iitin Värikeskus
jossa järjestetään muun muassa näyttelyitä ja kursseja.

Kirkonkylän kylätalo, jossa kahvila toimii, on empiretyylinen rakennus. Se siirrettiin nykyiselle paikalleen Jaalasta 1869. Siinä toimi Iitin ensimmäinen kansakoulu vuoteen 1965 asti. Rakennuksessa on toiminut talvisodan aikana synnytyssairaala, siellä on ollut asuntoja ja posti 1960 luvun lopusta vuoteen 1999 asti.

Iitin kirkonkylä on muuten valittu vuonna 1990 Suomen kauneimmaksi kyläksi.

Iitin kesäkahvila, Kymentaantie 1, Iitti


7 kommenttia:

  1. Himoitsin täällä joskus yhtä myynnissä olevaa metsäkuvioista villapaitaa ihan hirveästi.
    Mulla on aika vahva veikkaus, mikä on viimeisessä luukussa. :)

    VastaaPoista
  2. Mitähän tarkoittaa banderollissa avoinna 1-21.13 ???
    Kaunis kirkkohan se lienee huomenna kuvissa. Kiitos kivasta kalenterista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäselvästi ilmaisin, että on talvellakin auki - on kyllä, mutta vain viikonloppuna. Tuossa joulunajan aukioloajat. Kesällä sitten joka päivä.
      Kiitos itsellesi, kun olet jaksanut lukea. Hauskaa joulua!

      Poista
  3. On ollut ilo seurata joulukalenteriasi! Kiitos! Niin monia mielenkiintoisia paikkoja, harmi vaan kun on vähän pitkä matka lähteä niissä käväisemään niitä livenä katsomassa.Tuokin kahvila näyttää kivalta pysähdyspaikalta.

    Hyvää Joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun viitsit lukea. Jos joskus ajelette täälläpäin, niin sitten vaan paikoissa käymään.

      Kivaa joulua teille myös!

      Poista