Kortisto

Talletan itselleni syksyn sadosta tietoa. Taitaa olla ensimmäinen kerta ikuna ja eipä nytkään kovin tarkoin tehty. Ei ollut Nearingeillä tällaista kätevää tietotekniikan mahdollisuutta silloin aikoinaan. Kortistoon kirjasivat kaiken käsin ja sieltä kaivoivat "kätevästi" ja päivittivät tilanteen mukaan. Sieltä sitten katsastivat, josko nyt olisi sadepäivän homma vaiko mitä.

Syysistutettavaa olis jos intoa riittää: valkosipulit, mustajuuri, palsternakka, persilja, porkkana

Tehtävää kun ja jos intoa riittää: Maan kääntö (tuo ei tarkoita varastamista) ja muokkaus, sisäkanalan teko kotiin (ei tietty sisälle taloon, vaan ulkorakennukseen), munia tulee vieläkin 2-3 päivässä neljältä, aitatolppia (kuivumaan), yläkerran uunin purku, salaojien kaivuu, puuliiterin uudelleen järjestely: vanhat / uudet puut, kellarin oven kunnostus, keittiön kalustus, ruokahuoneen kattolaastin riipiminen,...

Porkkanasato ei ollut kovin hääppönen, sellanen varjossa kasvanut, mutta kuusi kertaa isompi kuin osasin toivoa, joten siitä ylpistyneenä tein oikein kokonaisen porkkanakeiton ja jäi vielä ylikin. Keittoon yksinkertaisesti sipulia, valkosipulia, porkkanaa, kermaa ja mausteita. Lopuksi surv surv.

Boring!

Pöntöt

Keimo on uhkaillut perustaa Vehkosuon varjoblogin, jossa kirjoittaa totuuden kaikesta kaunistelematta. Sil viisii, että kun edellisessä postauksessa meillä oli pitsaperjantai, niin kuvasta ja tekstistä ei tullut ilmi, että yhdellä oli siinä ensin kakka housussa, pitsassa oli uunista tipahtanutta laastia, yksi limskalasi kaatui matolle ja huoneessa ei ollut oikeasti edes lämmin. 

Nyt jatkan taas kaunisteltua tekstiä. Sain keittiön seinät maalattua loppuun lauantaina ja Keimo sai vessan käyttövalmiiksi. Vessan seinistä tuulee läpi ja se on muutenkin aika karu, mutta toisaalta ihan hieno. Tuppe ravasi toistuvasti seuraamassa pöntön asennusta ja siirtyi hiljaisena sivuun "istuskelemaan" ja sitten lopulta lähes pikakäveli valmiiseen vessaan vihkimään sen ensimmäisenä kunniajäsenenä. Sitä ennen nuo kaksi pöttöä, Keimo ja Kasse pelleilivät huussissa (tilaisuus, joka ei ihan heti toistu).

Keittiön seinä vaalean harmaalla.

Keimo (kuva: Kasse)

Kasse (kuva: Keimo)

Vessakuvat: Keimo

Pitsaperjantai

 Viikonlopun vietto avattu Vehkosuolla. Poistin ulko-ovesta rikkinäisen (keltaisen ja ruman) ulomman lasin, joka pimensi pikkueteistä. Nyt on valoa, muttei lämpöä. Haluaisin tuohon vanhan ikkunapokan laseineen, sillä ovi ei ole oikein talon tyyliin sopiva.

 Kasse ja Tuppe saivat Vehkosuolle pyörät mukaan. Niiden kanssa jaksoi rallitella monta tuntia.

Erityisen kivaa meistä kaikista oli se, että Kepekin tuntui viihtyvän ja olevan normaalia vähemmän omassa maailmassaan.

Eva lagottomummo (12v.) nauttii ihan suunnattomasti olosta Vehkosuolla

Keimo jatkoi huussin parissa. Lattiaan oman metsän puuta, miten siistiä! Mutta kello se vaan sanoo tik ja tak ja pakko pistää pillit pussiin kun tulee pimeää (jo seitsemän jälkeen). 

Laitoin keittiön leivinuuniin ekaa kertaa tulet. Iloinen yllätys, se vetää, toisin kuin hella. Eri kivaa oli paistella pizzoja uunissa rapeaksi ja viettää pitsaaperjantaita Vehkosuolla. Ehdin vihdoin pestä olkkarin lattiankin ja levittää matot. Vielä mennään täysin taloon jääneillä huonekaluilla ja nuo matotkin ovat sieltä, mutta jonkinlaisen kotoisan tunnelman saimme kehiin.

Helen ja Scott

 Mikä minuun meni, en missään nimessä ole ahdistunut Vehkosuosta, enkä halua oikeasti hetivalmista. Omituista tekstiä. Myönnän totuuden, yritin liikaa ja se kulminoitui viikonloppuun, jolloin sekä pikku herhiläiset, verenimijät eli lapset kärsivät että Vehkosuon ajatus kärsi ja minä harhauduin. Nämä kaksi voi yhdistää, mutta kumpaankaan ei voi liittää aikataulua. Näin.

Mutta, olen lukenut koko kesän yhtä kirjaa intohimoisesti. Kaverit ovat saattaneet vähän vinoilla tästä, sillä olen voinut hiukan liian fanaattisesti tuoda kirjan sisältöä esille useassakin tilanteessa. Aika nopeasti kuitenkin oppivat, ettei kannata edes sivuuttaa aiheita: omavaraisuus, työkalujen säilytys, kolmen tason vieraat - ihan lähtee syville vesille näiden kanssa ja loppua ei näy (nytkin tekee tiukkaa olla vähäsanainen). Esittelen kirjan tässä ja onpa ihme, jos ei ala kiinnostaa, nimittäin sen verran on houkutteleva visuaalisestikin.

Scott ja Helen Nearing: Hyvä tapa elää, WSOY, 1974

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen kovin vakuuttunut nimenomaan siitä, miten kirjan aatteet ja ideologiat voi siirtää tähän päivään. Siis periaatteessa.

Siispä, vaali työkalujasi! 

Mies, Keimo, löysi Vehkosuolta kirveen terän ja teroitti sen huikeaan terään. Sillä voi nyt katkoa karvoja ja halkoa hiuksia. Jonain päivänä minä vielä osaan tehdä niillä jotain (katson ainakin vierestä, kun joku tekee).

kirveskuvat: leppic.kuvat.fi

Pingotusta

Viime viikonloppu vietettiin keskimmäisen ja kuopuksen kanssa kolmisin, kun mies oli viikonloppureissussa ja vanhin lapsi hoitokodissa. Hoidettavaa oli vähemmän :), mutta en oikein osannut irrottaa kiireestä. Meillä olisi pitänyt kaiken mukaan olla kivaa ja leppoisaa; oltiin tallilla heppatouhuissa, oli pizzaperjantaita, auringonlaskua, saunomista, mutta ei. Minä pingotin. 

Näin Vehkosuolla vain keskeneräisyyttä. Laasti tippuu katosta, uuni ei vedä (että meni hermot), olkkarin lattian kulma laho (miksi?!), saunassa on huonot löylyt, ikkunan pokat ovat mätiä, saavi vuotaa, ei vessaa, mikään ei tunnu omalta.

Kuvien laatu vastaa tunnelmia Vehkosuolla viikonloppuna.

Nälkäisenä, pipareiden, rusinoiden, sipsien ja Lauantaipussien voimalla lämmitettiin lauantaina sauna ja todettiin, ettei pimeä onneksi pelota meitä tyttöjä yhtään, vaikka ei ole miestä talossa (kunhan vain pitää kummitusjutut pois mielestä). Pystyin vieläpä ehkä nanosekunnin verran tajuamaan, että ihanaa, kun istuin saunan portailla vilvoittelemassa hyperaktiivisten lasten ravatessa edestakaisin. Pingotuksen syynä oli varmasti vain unen ja ravinnon puute ja sitten se, etten oikein osaa vielä olla omistaja Vehkosuolle. Ympärillä ei ole omia tavaroita, eikä tuttuja hajuja, vähän niinkun varkain autiotalossa lymyilisi

Kun ihmisellä on pakonomainen tarve saada jotain valmista, niin sainpa minä aloitettua keittiön seinien maalauksen rappaussession jälkeen. Toivon, että saan sidottua lateksin joten kuten pohjaan öljymaalilla. Pinnan hieroin kivellä sen verran puhki, kun nyt uskalsin. Uunin muuriseinä tuli valkoisella. Muut seinät maalaan vaalean harmaalla (sävytys mustalla pigmenttipastalla ja vihreä umbra -pigmentillä). Kuvia sitten, kun pääsen paremman kameran ja valon kanssa paikan päälle.

Sohva saa lähteä, vai saako?

Minä olen hieman ristiriitaisin tuntein katsellut tuota  -kytluvun "treenikämppäsohvaa".  Sen piti lähteä jo ensimmäisessä kierrätyskeskuskyydissä vek, mutta siellä se vaan nököttää olohuoneen seinustalla. Oikein levittettävä malli ja kaikkea. Njaa...

Hääräämisiä

Lasit 4€, Riihimäen lasipurkki 5€, nahkasalkku (vaik läppärille) 6,50€, Finelin kulho 5€ ja Rörstrandin lautaset 4€

Olen saanut uutta intoa kirppiksellä pyörimiseen ja syy on tietenkin Vehkosuo. Nyt varsinkin, kun hommat seisoo, siinä missä ajatuskin, täytän turhautumista turhanpäiväisellä hääräämisellä.

Kävin hakemassa pihaleikkeihin hautautuneen hyllykön maalattavaksi. Ostin tämän hyllyn 15 vuotta sitten, mutta hylly ei ole oikein asettunut mihinkään. Mutta nyt minä näen sen Vehkosuon seinällä (pysyy, ei pysy, pysyy...) kivoja purkkeja täynnä. Värivalinnassa lähdin aivan epämukavuusalueelle, mutta se keltainen lattia ohjaa ajatuksiani voimakkaasti (taisi olla kirppikselläkin mielessä). Oljenkeltainen - ei toivottavasti ala näyttää pimeäkellastuneelta valkoiselta.

Tulipa tehtyä nyt tämä laatikkoprojektikin. Kiinnitykseen käytin nitojaa sekä laimennettua puuliimaa sudittuna kankaan läpi. Nämä sitten lastenhuoneeseen, joskus.

Kiertelin kotona kuvaamassa lasten taidetta (tai tihutöitä). Ihan varmasti katson näitä vielä joskus kaihoisasti.

Tapahtuu Vehkosuollakin. Haimme eilen uuden kompostivessan ja mies aloitteli vanhan huussin purkamista. Kiviseinä on yhteinen navetan kanssa ja huussin takaosassa on navetan lantala, jota on viimevuosina käytetty ihmisjätelantalana. Jep. Meinattiin, että vanhaa harmahtunutta lautaa säilytellään mahdollisuuksien mukaan, mutta mahdollisuudet kutistuivat nollaan, kun mies hetkosen niiden kanssa oleili. Ovat ottaneet itseensä yhdet jos toisetkin hajut. Eli luvassa lautakauppaa ja ihmislantalan tyhjennystä. Pakko kertoa, että mieheltä tippui ruuvipaketti tuonne taakse p.....n. Ei ollut haluja keräillä niitä talteen. Hih.

Eilen oli sateista ja pimeää ja vaikka talo oli sisältä ulkoilmaakin kylmempi ja vaikka keittiön rapautuvien seinien näkeminen ensin masensi, oli kotimatkalla ajatukset jo paremmat. Sain koputeltua pahiten irtoavat laastit seinistä ja paikkailtua ne uudella tasoitteella. Ratkaisu ei ollut hard eikä easy way vaan middle way.  Nyt olen lähtöruudussa täynnä uutta intoa.

Talo koettelee minua

Kompostoiva vessa ei tullut meidän luottorautakauppaan perjantaihin mennessä, joten huussiremppaa ei vielä päästy aloittamaan. Saimme poltettua melkoisen määrän risua ja puuroinaa, kun sisko perheineen tuli Vehkosuolle talkoilemaan. Äiti ja iskäkin pyörähtivät ensimmäistä kertaa ihmettelemässä paikkaa ja lapsia oli serkkutytön ja oman kolmen lisäksi vielä kolme hoidokkia kirmailemassa ympäriinsä, joten menoa riitti.

Ensimmäinen kerros maalia

Minä päätin maalata pikkukuistin mäntyiset saunapaneeliseinät ja katon, jotta sekä minun työnteko, että kaikkien sisään ja ulos haluavien liikkuminen olisi mahdollisimman jännittävää. Sunnuntaina uusin kierroksen Uulan sisäkattomaalilla (nykyään taitaapi olla Uulan iNTO sisustusmaali), joka jättää, ja saakin jättää, pensselin vetojäljet elävästi esiin.

Voi ei!

Tänään oli tarkoitus aloittaa keittiönkin maalaus uunin muurista, mutta ei sitten alkanutkaan. Mainostin aiemmin, että seinät ovat hävyttömän hyvässä kunnossa, mutta taisi käydä nyt niin, että kakku oli päältä kaunis... Voi lateksien lateksi. Sitähän sinne seiniin on vejelty. Ei niin, että joku muoviton perinnemaali säilyttäisi kaiken lopullisesti, mutta uskon, että varsinkin niinkin suurissa kosteuden ja lämmön eroissa, kuin talo on viimeiset 30 vuotta seilannut, olisi saatu vähemmän tuhoa aikaan. Muovisen lateksimaalin alla on nyt sentin paksuinen hiekkaantunut tasoite. Mitä nyt sitten? Kaikki pois vai paikkailua, hermojen menetystä, "juoksuhiekan" ja lateksin päälle maalaamista ja sitten parin vuoden päästä toteat, että olisi kuitenkin pitänyt tehdä pohjat hyvin.

Oli tylsää jättää talo vähän epävarmaan takapakkitilaan, mutta viikonloppu oli kaikkinensa mukava. Talossa ja pihalla mahtuu hengittämään isompikin porukka.

Tomaattien elvytys

Nahka-Anneli ja Pip aamupalaa odottamassa

Niiiiiiin ärsyttävää syksyssä se, kun kaikki kasvit puskee tuotoksiaan ulos, eikä niitä ehdi käyttää rauhassa tuoreeltaan. Kauhea kiire juosta metsissä, korjata satoa, niittää, säilöä, kuivattaa, keittää... Oma puutarha on vaatimaton, mutta jo senkin kanssa on säilöntäkriisi. Sen lisäksi saan ystäviltä kauheasti lahjoituksia ja teen kaikkeni, että saan kaikki järkevään muotoon. Ystävän anoppi ja appi ovat niin himomarjastajia, että saimme ensin kaksi ämpärillistä mustikoita ja nyt toiset saman verran puolukoita. Tein osasta hilloa ja lopuista mehua. Kyllä nyt kelpaa. Kodin kellari hieman arveluttaa, sillä lämpötila on vielä rapiat +10 astetta. Olen jostain lukenut, että +8 astetta olisi toivottava. Vaikka kyllä tönkkösokeroitu pitäisi pienen lämpötilan kestää.

Pöpi ja Harri nautiskelevat mehunkeitosta lämmenneessä keittiössä.

Minulla ei ole kasvihuonetta, enkä ikinä saa tomaateista satoa. Joskus pari vihreää olen saanut punastumaan ikkunalaudalla, mutta ulkona ei lämpö riitä. Annoin siitä huolimatta tekohengitystä kahdelle taimelle. Karsin kaikki voimaa vievät oksat pois ja viritin hennomman varren ylösalaisin jugurttipurkkiin roikkumaan (leikkasin kannesta irtopohjan, joka oli helppo ujuttaa juurien alle. Saapa nähdä teinkö kaiken liian myöhään.

Sain tänään myös papuja ystävältäni Olgalta, jonka kasvihuone ja puutarha ovat ihanan villejä ja tuottoisia.