Viime viikon tylsiä asioita oli:
Rakas Terttu-lammas kuoli, Liina-kana kuoli ja uudempi läppäri alkoi reistailla.
Tertulla oli vielä reilu viikko sitten kaikki hyvin, mutta sitten sunnuntaina alkoi oireet, jotka muistuttivat hieman listerian hermosto-oireita, muttei kuitenkaan kaikilta osin. Tiistaina Terttu jo vain makasi, eikä noussut jaloilleen kuin autettuna, söi vielä ja joi. Eläinlääkärikin osasi ainoastaan arvailla, jäykkäkouristus, listeria... Halusimme silti yrittää vielä vitamiinit, antibiootit, kipulääke, mutta niin se oli pakko todeta, että sairaus vei voiton. Huojentavaa se siinä vaiheessa oli, koska lopetuspäätös oli jo väistämätön. Lasten kanssa kävimme katsomassa ja hotamassa sairasta Terttua, asian käsittely tuli heillekin näin konkreettiseksi. Hyvässä hoidossa Terttu oli ja eli, kiitos Emmalle ja Elinalle. Tylsää, ettei Iivari näe kesäkaveria uudestaan.
Kana olikin paljon vaikeampi erityisesti Kasselle. Ehkä lammas ja kana yhdessä olivat liikaa. Kanaa oli hoidettu kukon epäreilun kurmuutuksen jäljiltä jo monta päivää. Se voi hyvin; söi, joi ja oli elämäniloinen, mutta kukkopa ei antanut asian olla. Uusi hyökkäys oli raaka ja jätti niin rumaa jälkeä, että tilanne oli lopetettava siihen. Jostain syystä tämä tyrnäväläinen kukko ei voinut sietää tätä yhtä eri rotuista. Luonto on julma. Mutta isojen pettymysten itkujen jälkeen Kassenkin olo oli helpottunut. Jatkuva vastuu ja huoli kanan pärjääisestä laumassa oli ollut valtava taakka pienelle tytölle.
Sitten oli se tietokone. (Pessimistit sanoisivat, että tämäkin vielä.)
Luopumista on ollut talliyhteisössäkin, kun ystäviä lähtee ja vaihtaa tallia. Onhan se haikeaa, vaikka sitä mukaa kohtaa myös uusia ihmisiä. Minä mietiskelen kaiken ohella Iivaria, jolla on syyskuusta lähtien ollut vaihtelevaa hengitystieoireilua. Alkaen flunssasta ja jatkuen hengitysvaikeuksina, yskähtelyillä ja huonona rasituksesta palautumisena. Antibiootti väliin ja taas oireilua. Klinikalla hyvä uutinen puhkuria pelkäävälle omistajalle oli kohonneet tulehdusarvot ja viesti bakteerista – toivoa hoidettavuudesta. Silti vaihtoehtoja on ollut pakko miettiä. Jos tilanne vaatii ulkona asumisen ja rasituksen kesto heikkenee lopullisesti, on oman harrastuksen mielekkyyttä ja järkevyyttä tällä hevosella mietittävä. Mutta Iivari on kuitenkin Iivari, meidän perheen oma tyyppi.
Viikon lopuksi ajelimme Vehkosuolle. Lunta oli odotetusti tullut tien peitoksi, mutta pääsimme möngerrettyä perille. Perillä oli pysähtynyttä. Olemme viettäneet useita viikonloppuja kotikodissa ja tilanne jäi Vehkosuolla ihan kesken; emme laittaneet mitään talviteloille, koska tarkoitus oli vielä mennä. Nyt ehkä voi jo myöntää, että tämän vuoden yöpymiset oli tässä. Aku Ankka saa odottaa aamiaispöydälle jääneenä kasvavien hiirenpapanakasojen ympäröimänä, vaatteet kaapissa, kirja aukinaisena yöpöydällä, voirasiassa voita ja lämminvesikattilassa vettä.
Makuuhuoneesta löytyi jälleen ahkeran rakentajan kivipaaseja. Nyt löytyi kasa myös Keimon puolelta. Viritimme uudelleen riistakameran, syötiksi jätimme kiviä ja lattialle jauhoja jälkien paljastamiseksi (ehkä syötäväksi). Kerran vielä amigo!
 |
| Tällaisena tie otti meidät vastaan. |
Rentoa viikkoa!
