Tee niinkuin torstai.

6:30  Herään Keimon herätyskelloon. Keimo pukee taskulampun valossa ja lähtee töihin. 

Kepe herää ääntelemään sängyssään. Yritän saada unta. 

~7.00  Kasse ja Tuppe alkaa suputella sängyissään. Murahdan, että nukkukaa! 

8:15  Meteli on yltynyt lastenhuoneessa älyttömäksi. Käsken mölyapinat alakertaan ja alan keräillä jämähtäneitä luitani ja lihaksiani. Lähden perässä alakertaan. Kepe jää vielä sänkyyn pötköttelemään. Käyn puskapissalla.

8:40  Lieteen ja Porin-Mattiin tulet. Syttyy ensiyrittämällä. Ulkona on leutoa ja sateista (noin +7 astetta), joten muita uuneja lämmitetään vasta illemmalla. Puita pitää hakea kuitenkin keittiöön lisää.

8:00  Kuuntelen Yle Suomi paikallisradiota, säätä ja sen sellaista ja valmistan samalla aamupalaa. Tänään ei syödä kananmunia, säästetään viikonlopuksi, että riittää. Juomavesi on melkein loppu, mutta saan siitä kahvia ja Kepen puuroon. Teen pikakahvia, sillä ikisuodatin on mennyt halki. Harmi. 

Laitan puuron hautumaan lautaselle kannen alle, lieden päällä olevalle ritilälle. 

8:30 – 9:00  Aamupalalla

9:15  Menemme yläkertaan pukemaan ja petaamme sängyt yhdessä. Puen Kepen ja ohjaan hänet alakertaan. Syötän puuron ja luovutan Kepelle lempipallon. Kepe menee olohuoneeseen pompottelemaan. 

Lattiat ovat kovilla kuolasta, niitä pitää pestä useammin.

9:30–10:00 Tiskaan edellisen illan ja aamun astiat. Tiskivesi on lämmennyt liedellä. Kasse putsaa Evan jalat ja päästää sen ulkoa esitiskaamaan jugurttikupit ja puurolautasen. 

Vien tiskivedet pihalle ja otan uutta vettä saavista seuraavaa tiskausta varten.

10:00–  Tekstiviestittelen tallikavereiden kanssa, monelta kukakin on menossa tallille. Päädyn itse iltaan, jottei Kepen tarvitse kärvistellä kylmissään mukana. Muutenkin on hyvä olla edes yksi lomapäivä rauhallisemmin.

11:30 Menen ulkohuussiin (ohjelmanumero sekin). Yritän siellä istuskellessani ladata äidin vinkaamaa norjalaista sisustuslehtivinkkiä. Puhelimesta loppuu kuitenkin akku. Vien puhelimen autoon lataukseen (kun olen lopettanut, en siinä välissä). Lähden hakemaan pyörällä vettä lähteeltä (n. 800m eestaas). Tie on sateista lössö ja vaikea polkea. 

Ilma on muuten kiva. Pöpi on mukana.

Näpsäytä kuvaa.

11:45  Katselen, kun Kasse ruokkii kanoja. Otetaan pikkutipujen häkki pihalle pesua varten, 

jotta saadaan siirrettyä siinä sunnuntaina muijat kotiin.

~12  Sisälle takaisin. Ajattelin, että herkutelemme muffinseilla ja kahvilla, mutta vesi on jäähtynyt. Pakko saada kahvia, joten sytytän lieden uudestaan. Teippaan ikisuodattimen jesarilla ja saan termospulloon valutettua isomman määrän kahvia. Kirjoitan odotellessa aamupäivän tapahtumia paperille (tietokoneen akkua ja vapaa-ajan akkua on säästettävä).

12:35  Kahvi on valmis. Istun lukemaan Gård och torp -lehteä, jota olen säästellyt. ... Lapset kehittelevät työ – palkka listajärjestelmää. Kommentoin keskeneräistä listaa (pyynnöstä) ja hyväksyn ensimmäiset rastityöt.

14:30  Vaihdan Kepen vaipan ja annan välipalaa. 

14:40  Menen ulos kääntämään kasvimaata. Laajennan sitä ensi kesää varten. Kasse ja Tuppe touhuavat ulkona myös. Saan käännettyä kolme riviä eli kolme lapionleveyttä. Maa-aines näyttää priimalta.

15:45  Sisälle. Haen puita olohuoneeseen ja sytytän kakluuniin. Kepe on löytänyt olohuoneen avoimen komeron ja mennyt verhojen taakse. Suuttuu minulle, kun raotan verhoja. Vaihdan vastusteluista huolimatta vaipan hänelle.

16:15  Laitan taas keittiön lieteen tulet ruokaa varten ja juon kupin termarikahvia. 

16:40  Keimo tulee töistä. Vaihdetaan lennosta lasten hoitovuoroa, kun lähden tallille. 

Ohjeistan eilisen ruuan ja uunien tilanteet.

20:00  Takaisin tallilta. Keimo on laittanut lapset nukkumaan ja saunan tulille. On hiljaista ja sysipimeää. Ihan sama käveleekö silmät auki vai kiinni pihalla. Saunottiin pitkään. Pilvet häipyvät ja tähtitaivas tulee esille. 

22:00  Katsotaan sängyssä läppäriltä Hyvät ja huonot uutiset -ohjelma. 

23:00  Leppoisa päivä, uni tulee helposti. 

~2:00 (perjantai) Herään kärpäsen suristeluun –> liiskaan sen kännykän valossa Anna-lehdellä ikkunaan

~3:00 Toinen kärpänen –> sama toimenpide.

KAUHEA PISSAHÄTÄ. Leikittelen ajatuksella mennä ulos. Kärvistelen aamuun. Hätä on lieventynyt. Imeytynyt?

Syyslomalla

Terkkuja Vehkosuolta, syysloman voi katsoa alkaneeksi. Elämme taas kuin mitkäkin metsäläiset paitsi että on nettitikkua älypuhelinta digijärkkäriä ladattavaa radiota ja autoa, jotenka moderni maailma ei ole meitä täysin hylännyt. Keimo käy töissä täältä ja Kepe on kaksi päivää hoitokodissa (lämmittelemässä). 

Ulkoilma käy yöllä pakkasen puolella ja viipyilee miinus yhden paikkeilla pitkälle päivään, kunnes lauhtuu hetkeksi ennen yötä. Paahdamme huoneet siedettävän lämpimiksi kahdella kakluunilla, Porin-Matilla, kamiinalla ja liedellä. Kolmantena päivänä alkaa tuntua, että talo antaa lämmölle periksi ja kylmä pysyy seinien takana. Silti on jo puettava päälle paljon kaikenlaista. Mutta kivitalo ei anna armoa, lämmitys työllistää tähän aikaa vuodesta puolipäiväisesti yhden ihmisen. 

Kepellä ja minulla on sängyissä lampaantaljat. Ne olisivat muillekin tarpeelliset (hätätilanteessa vedä happinaamari ensin itsellesi, sitten vasta lapselle...). Lähdevesikaivo pysyy auki koko talven antaen meille vettä ja pihakaivosta saamme pumpattua saunaan pesuvedet ja eläimille juotavaa. Talon kulmalla olevista savevesisaaveista saa vielä tiskivedet, kun rikkoo pinnalta jään.

Lauantain sää vaelteli tunnelmasta toiseen. Pyöräily illalla Horse Shown jälkeen maitolaiturilta kilometrin pätkän V-suolle kuutamossa oli samalla karmivaa ja upeaa. Tien pinta oli valoisa jäästä, lumesta ja kuun valosta. Poljin mukarauhallisesti, mutta henkeni edestä etenin. Sitten näin kotitien varrella olevassa talossa poikkeuksellisesti valoa ja ajattelin, että huh, ihmisiä, kunnes vasta talon kohdalla huomasin, että talo oli tyhjä – vain kuun kalmea valaistus ympärillään. Ja sitten minä taas poljin sarvet vinossa ja ketjut kitisten. Kotipihan häämöttäessä uskalsin jo jäädä viivyttelemään ja katselemaan Keimon sytyttämiä lyhtyjä ja saunan piipusta tupruavaa savua. 

Täällä on  tullut vainoharhaisuuttaan vitsikkääksi. Hiljaisuus tekee tehtävänsä: 

 Joku: Hei, hiljaa!

Kaikki jähmettyvät kuuntelemaan.

Joku toinen: Ei kuulu mitään, mikä se oli?

Joku: Sellainen joku vinkuva ääni.

Aletaan taas tehdä asoita, joita ennen kuuntelua tehtiin.

Joku: Hei, nyt taas, hys!

Jähmetytään.

Uskalletaan alkaa taas hengittää.

Joku toinen: Tarkoitatko sä tätä (vetää henkeä nenän kautta).

Joku: Tee vielä.

Joku toinen toistaa sisäänvedon nenä kautta. Nenä vinkuu lievästi.

Joku: Tais olla se. 

Jatketaan enempiä kyselemättä. 

Ja näitä samanlaisia on muitakin. 

Joku: Hei, tukeeks auto...?

(Lentokone.)

Joku: Vieläkö ne ajaa sitä paskaa tähän aikaan illasta.

(Tuuli suhisee metsässä.)

Lapsi: Tuolla metsässä haukkuu ihan niinku koira. Onkohan se kettu?

(Koira haukku 3 kilometrin päässä.)

Joku: Onks radio vielä päällä alakerrassa?

(Tinnitus.)

Lapsi: Äiti, onks sulla karkkia siellä.

(Karkkipaperi)

Lauantain tunnelmia. Kuvat yllä: Keimo

Sunnuntain tunnelmia.

Etsin edelleen sitä pesupalloa. Hävisin Huutonetissä yhden pesupallon jollekin erittäin sinnikkäälle huutajalle. Olin huudon sulkeutumishetkellä Helsinki International Horse Show:n katsomossa ja huusin minkä kykenin, mutta raja tuli vastaan ja myönsin tappioni. Hieno Show kuitenkin, vaikuttava, kuten aina ja joka kerta tulee tunne, että pitäisi päästä oman hevosen luokse. 

Searching for Pyykkipallo

Kuvalähde

Tätä minä tarvitsen ja Harmaa torppa -blogi minua sen olemassaolosta muistutti. Pyykkipallo eli painepesupallo eli käsin veivattava pesukone. Pyykinpesun vuoksi emme kyenneet irtaantumaan täysin sähköstä viime kesänä. Viiden hengen pyykinpesu käsin on liian raskasta ja aikaa vievää, mutta palloa saattaisin jaksaa pyörittää.

Mutta yhtään myytävää palloa en ole useista hauista huolimatta löytänyt. 

Tiedän, että näitä vielä Suomen maamme varastoissa lymyilee, joten:

Ostaisin sen mielelläni sinulta pois!

Netissä hyöriminen tuotti kuitenkin osuman vastaavanlaisesta, uudesta (mutta muovisesta). Käytetyn puutteessa investoin Wanderwashiin (pesukapasiteetti 2,2kg). Muutamasta suomalaisesta caravan-kaupasta löysin vastaavan nimellä White Magic.

Esittelyvideo täältä

Jälkiedit: Löytyi

Hiljainen hetki lyö

 

Vietimme koko viikonlopun kaksin. Kun Mari tallilla kysyi, että mitäs aiotte tehdä, vastasin, että perjantaina ainakin lämmitellään. Yritämme kuunnella kerrankin toisiamme, sillä meistä, minusta Keimosta ja Vehkosuosta yksi on hitaasti syttyvä, yksi kuumentuu nopeasti ja yksi kytee kunnes leimahtaa liekkiin.

Lauantaina ajoimme Lahteen ravintolaan. Santa Fe oli olotilaan sopiva ja rento vaihtoehto kasvisruokailijoille, sillä hampurilaisannoksiin saa kaikkiin vaihtaa pihviksi vuohenjuuston tai kickhernepihvin. Kikchernepihvi oli erilaisen hyvä, ohut ja rapea (ei vetelähkö pakastehernemaissisekoitus). 

Me melkein olimme riitelemättä, kun pienellä kinastelulla selvisimme läpi kaksi vuorokautta. Tietenkin kävin välillä tallilla ja Keimo lepuutti hermoja kävelemällä useita tunteja metsässä kirves kädessä.

Tällaistakin hermojen hallintaa on harjoiteltava, että omaa päätä kykenee hermostumatta kuuntelemaan. Saattaa yllättyä, kuinka pitkälle ajatukset menevät katkeamatta. Eikä ketään voi syyttää, jos mieli harhautuu. Ajatuselämän loppumiseenkin pitää varautua. Mutta monet pohjalla käyneet kertovat, että oman ajatuksen jälleenkuuleminen on harvinaislaatuinen kokemus.

Aitasuora kahta metriä vaille tavoitteeseen sunnuntaina. Saunan kautta lasten hakuun.

Aidan rakentamisessa melkein jo hiljaisuus saapui. Mutta levottomuudesta kielii päässä jyskyttävä random musiikki. Kun se hiljaisuus jo melkein on siinä, toinen vahingossa ääneen: timatit on ikuisiaa-a-aa, ja kaikki on aloitettava alusta.

Aidan rakentamisen lisäksi laitoin kasvimaata talvikuntoon. Nostin viimeisiä porkkanoita, muutaman onnistuneen mustajuuren, maa-artisokat ja purjot (kovin laihat). Maahan jäi vielä kaalia, persiljaa ja varsiselleriä. Kaavailin laajennusta ja siirsin yrtit ja monivuotiset sipulit seinänvieruslaatikkoon, maa-artisokat sekä raparperin uuteen paikkaan. Uutta maata kääntelen innostuksen mukaan, mutta muu maa saa nyt levätä kevääseen.

Ensi viikonloppuna aloitamme syyslomaviikon Vehkosuolla.

♥

Keimolle

Vaimo 

14 vuotta

Kaksoiselämää

Kamalaa, kun ei enää muista, minne ostin voita ja sitten toisessa paikassa on kaksi ja toisessa ei ollenkaan. Ja miten minusta tuntuu, että ihan äsken vaihdoin lakanat, mutten kuitenkaan pitkään aikaan. 

Saunassa ei ole hoitoainetta (äh, se olikin kotona), kaapissa kuudet pikkuhousut, muttei sukkia. Kotona mietin mitä piti muistaa ottaa mukaan Vehkosuolle? Vehkosuon uunin vieressä muistan, hiilihangot varastosta. 

Ruokakomeroon on ilmestynyt kymmen purkkia saunaoliiveja eikä kotiin yhtään. 

Onneksi tätä kaksoiselämää ei tarvitse peitellä, ajaa outoja reittejä ja kiertoteitä, ettei ihmiset ala juoruta. Tai juosta vessaan puhumaan puhelimeen, ettei taustalla kukkuva käki paljasta. En peittele vaatteiden savunhajua kotiin tullessa. Osaan olla ajattelematta sitä toista kun olen toisen luona, vaikka siitä toisesta puhuminen sen toisen kuullen on sallittua. Molemmat kyllä vaativat osansa, mutta olemme löytäneet moniavioisuuden harmonian. 

Kumpikaan ei ole minulle itsestäänselvyys. 

Kuva pelastaa, kun muisti pätkii.

Pitsaa ja saunasta palaavia äitiä ja isiä odotellessa saattaa alkaa väsyttää.

 

Untuvikot ovat muuttuneet korppikotkiksi.

Kasse kyseli vuosia sitten aina kun Keimo rakenteli jotain puusta, 

että "Teetsä iskä taas jotain kivaa puusta?", josta sanonta on sittemmin jäänyt elämään.

Lauantaina Keimo teki taas jotain kivaa puusta. Teki puusta puukorin. Puisen puunkantokorin.

Sunnuntaina söimme lounaaksi kasvimaalta kaalia ja metsästä sieniä. 

Metsäsieniä, kaalia, sipulia, kermaa, koskenlaskijaa ja yrttejä.

Sunnuntaina palattiin takaisin bisnekseen eli riukuaidan tekoon. 

Aijai, kun minä pidän tästä hommasta. Ihmisluontoon kuuluu sekin, että kun tietää tämän kohta valmistuvan, sitä seuraavaa jo suunnittelee. Ikkunasta tähyillen mietin, miten takapihan aitaisi...

Yllätyin, miten hyvin vittakset taipuivat vielä syksylläkin.

Uskomaton Dora

Ulkosaariston uskomaton Dora

Päällimmäisenä surumielisyys ja kaiho, mutta myös suunnaton ihailu. Siitä, että on onnellinen ja tyytyväinen vähään ja elää luonnosta, sen armoilla ja sen keskellä. Että osaa nauraa itselleen ja nähdä hyviä asioita. 

'Ihminen on luotu tekemään työtä.

Työ merkitsee onnea.

Se tekee elämästä elämisen arvoista.

Ja antaa viihtyvyyttä.

Terveenäkin pysyy, kun saa olla ulkona luonnossa.'

- Dora Siivonen

(Katso lokakuun aikana!)

Jälkiedit:
Kunpa joku olisi tehnyt Hildasta samanlaisen dokumentin aikoinaan.

Vehkosuon uskomaton Hilda.

Cranium mysterium

Ai että, että on säkkipimeää.

Kun tulen viimeisenä saunalta ja sammuttelen perässäni kynttilät, hieman pelottaa. Ympärillä on liian hiljaista, mielikuvitukselle paljon tilaa. Askeleet pitää tarkoituksella pakottaa hitaammaksi, kun mieli tekee vilkuilla olan yli ja heti eteen, ettei sinne ole ehtinyt jo ilmestyä jotain, niinkuin kauhuelokuvissa aina. Ja juosta hysteerisesti. Siedätän hermojani avaamalla katsetta pimeässä. Ei täällä ole mitään, ajattelen ja hui, mikä tuo on! heti perään. 

En suostu käyttämään taskulamppua sillä en pidä siitä, että kävelen valokiilassa, enkä näe pidemmälle. Taskulampun valokiila ottaa näköaistin huomion ja kuulo jää taka-alalle.

Aloitin pajan siivoamisen. Harmillisesti sieltä löytyneiden aarteiden saldo on pieni. Ruosteinen pieni naulakko, kaksi melkein jo menetettyä puulaatikkoa, pari vanhaa hevosenkenkää, useita muttereita, saranat, messinkinen nuppi, tunnistamattomia, mutta tärkeän näköisiä pieniä rautaosia ja rujo puinen työpöytä (kuvassa).

Ja paljon puhkiruostunutta rautaa, risoja työkaluja ja osia, lahonnutta puuta ja puimakoneen osa. Lajittelin rautaromun ja poltettavan erikeseen. Raurtaromun lisäksi mitään kaatopaikkaroskaa ei ole onneksi ollenkaan. Pajassa on ollut tiilistä muurattu tulipesä, jossa pidetty tulta takoraudan kuumennusta varten(?). Siitä on enää epämääräinen kasa jäljellä, josta sain muutaman tiilin ehjänä yläkerran kamiinaan lämmön varaajiksi. Itse paja vaatii tunkkauksen ja muutamien alempien puuosien ja vuorauslautojen vaihtoa. Peltikatto on käypä. Olen ajatellut laajentaa laidunta pajalle asti, sieltä saavat ainakin lampaat hyvän suojan. 

Minä sain postitse siskolta synttärilahjan (ihan pihalla olin siitä ensin). Elokuiset synttärit vain jatkuu ja jatkuu, mikä oikein mukavaa. Paketin lahjakortissa minulle luvataan ravintola-annos siskon seurassa. Jättekivaa!

Paketissa oli myös Granta, josta tietoa täällä ja täällä. Hrrrrrrrrrr (kissan kehräystä).

Lauantain sieniretkellä Kasse löysi sienten lisäksi kallon (harmi, kun kulmahampaat ja etuhampaat puuttuu). Kokoluokkaa kettu, mutta minkähän eläimen se on? 

Nyt meillä on kallokokoelma.

Tikanderin linna

Navetan rapuilla Kasse syksyllä 2012. Kuva: Keimo

Sain vihdoin skannatuksi artikkelin Kovolan Sanomista vuodelta 1974 (19.1.1974 – N:o 17 – 8), jonka sain Tikanderin Mannen lapsen lapselta hänen piipahtaessa Vehkosuolla. 

Tikanderin suku on tunnettu puutöistään ja kirjasta Iittiläisiä puuseppiä (L. Sammallahti, SKS 1996)  löytyy kymmenisen sivua Mannen isän isän, Taavi Ticcanderin, joka tunnettiin paremmin nimellä "Härkälän nikkari",  taidokkaista puutöistä (s. 66-76).  Ja kuten lehtiartikkelissakin mainitaan 

Härkälän nikkarin huonekalujen tyyli tuli sittemmin niin tunnetuksi, että paikkakunnan muutkin nikkarit jäljittelivät sitä. Sen vuoksi onkin vaikeaa varmasti sanoa, onko jokin esine hänen tekemänsä, vaiko jonkun toisen. Vain silminnähtävästi heikompo työ pn ehkä ainoa todiste siitä, että esine ei ole hänen käsialaansa. Olisi ollut mainio asia, jos hän olisi ymmärtänyt varustaa valmistamansa kalut nimikirjaimillaan tai vissillä puumerkillä. 

Vehkosuolla asunutta Tikanderin Mannea kutsuttiin isän isän tittelin mukaisesti "Nikkarin Manneksi" vaikka hän olikin jo toisen polven muurari, eikä puuseppä, kuten isän isänsä vielä oli. 

Käsitykseni mukaan Manne rakensi ensimmäisen vaimonsa, Aleksandra Abrahamintytär, naituaan hirsitorpan (joka nyt siis minun ateljee!) ja raivasi maat pelloiksi "viraapelityönään" muurarintyön ohessa. He saivat viisi lasta. Sittemmin Aleksandran kuoltua, Manne otti toisen emännän, Hildan, jonka kanssa hän rakensi kaksikerroksisen tiilitalon. Heille syntyi kaksi lasta. Manne kuoli kotonaan Muikkulan Vehkosuolla 9.12.1952. Vielä vuonna 1974, lehtiartikkelin ilmestyttyä, Hilda asui Vehkosuon tilalla iäkkäänä (85 vuotiaana ilman sähköä, juoksevaa vettä ja puhelinta!).

Minä haluisin kovasti tietää, miksi talossa on kaksi erillistä asuntoa. Minulle on kerrottu, että Tikanderin veljekset rakensivat yhdessä talon, mutta asuivatko he yhdessä? Olen kuullut, että Mannen veli (Paavo?) oli kenties rakentamassa, mutta asui kuitenkin itse omalla pienellä tilallaan Taasiassa. Haluaisin tietää myös, mihin tarkoituksen kellarikerroksen huonetta on  käytetty. Itse olen arvioinut sen olleen taloushuone maidon, lihan yms. käsittelyyn. Ja mitä eläimiä navetassa on ollut. Ainakin kaksi lehmää parressa, lampaita, hevonen? Entä mitä pellolla on viljelty? Entä missä tarkoituksessa tilalta lohkottu "lärvätsalon" tupa on ollut?

Ennenkaikkea olen kuitenkin todella onnellinen, että olen saanut haltuuni niin paljon merkittävää historiaa. Kunnioitan suuresti sitä työtä ja siihen uhrattua aikaa, jota Vehkosuon pikkutilan pystyttäminen on vaatinut.

Pahoittelen artikkelin huonoa laatua. Avaa kuva uuteen ikkunaan ja suurenna, niin saat tekstistä paremmin selvää.