Piti pistää ylimmäiseksi tämä kuva, jossa todistettavasti teen jotain. Olin perjantaina humputtelemassa, kun taasen Keimo vietti lasten kanssa aikaa Vehkosuolla. Kasse ja Tuppe purskahtivat erikseen ja yhdessä itkuun kuullessaan, että tulen Vehkosuolle vasta lauantaina. Olin kuulevinani itkun seasta sanat taas ja aina ja ikinä ja koskaan.
En tässä sen enempää lähde puolustelemaan tai perustelemaan menojani, mutta ehdin kaikesta huolimatta viikonlopun aikana lakaista ja tiskata koko rahalla. Tuli kokeiltua myös ulkona syömistä; alkupalaksi lämmin tomaattipasta ja kolmen sekunnin päästä samalta lautaselta pääruoaksi kylmä tomaattipasta. Aurinko ei vielä polttanut vaan lämmitti, mutta tuuli rankaisi ilkeästi puhaltaen paidan helman alta. Astioiden kalske kuulosti tutulta ulkoilmassa. Illalla minulle sanottiin, onneksi tulit, saimme pitsaa.
Lapset pääsivät iloitsemaan joululahjastaan, ohjattavasta autosta, joka jouluna tuotti pettymyksen koska se oli liian tehokas sisätiloihin ajettavaksi eikä ulkona kelit pidelleet. Nyt auto otettiin vihdoin mukaan ja leikit rytmittyivät auton latauksen ympärille – puolen tunnin lataus (aurinkovoimalla) ja muutamien minuuttien ajo, lataus, ajo jne. Kokeilin ja olihan se kieltämättä hauskaa. Sunnuntaina Tuppe heräsi flunssaisena, sai parka tylyä palautetta kevätauringon armottomuudesta. Päivän jaksoi toinen vielä rakennella ja touhuta, mutta illalla nuutui kuumeissaan sänkyyn potemaan.
Palaan ylimpään kuvaan mainitakseni, että siirsin maa-artisokan kasvimaan ulkopuolelle häiriköimään. Satoa se antoi taas ison kapan verran, mutta levittäytyy liian tehokkaasti kasvimaalla. Kuvan kattotiilillä reunustettu alue tulee olemaan monivuotisten yrttien tanner. Siellä onkin jo mäkimeirami ja ruohosipuli odottamassa kavereitaan, joita suunnitelmien mukaan ovat ainakin: lipstikka, timjami ja joka toinen vuosi vaihtuva persilja (mahdollisesti myös kumina), saksan kirveli ja korianteri. Näistä yrteistä, kuivatusta juuripersiljasta ja palsternakasta sekä karkeasta ruususuolasta saa maukkaan yrttisuolan.
Kuulimme kurjet ja palokärjen sekä kanalinnun pulputusta. Keimo koversi puusta pöntön pikkulinnuille. Niitä monta laitumen reunalle ötökkähaaviksi. Kurppa lenteli iltaisella saunan yli: kurt kurt kurt tsip.




















































