C-kortilla kirjastovirkailijakouluun

Muistan, kun lapsena odotimme kesälomalla kodin lähellä tienhaarassa kirjastoauton saapumista. Ajatuksena oli saada mahdollisimman monta ennenlukematonta Enid Plytonin SOS- tai Viisikko-sarjaa tai Merja Jalon Nummelan ponitalli -kirjoja. Ja paljon muita. Jonotuspaikkan sai paikallesaapumisjärjestyksessä ja siinä pysyttiin orjallisesti minkä vuoksi oli saavuttava aikaisin paikalle, jos halusi mitään luettavaa. Toisaalta, jos antoi ahnaampien lukijoiden rauhassa haalia saaliinsa, saattoi loppukesän valita verkkaisesti mitä halusi.  

Me vietimme eilen tyttöjen iltaa. Kävimme ensin hampurilaisilla Köyhän miehen Veturissa, joksi me matkailukeskus Pukaron Paronia kutsumme. Sen jälkeen siivosimme saunan, laitoimme sen tulille, teimme vihdan, hyppäsimme pyörän selkään ja ajoimme kirjastoautolle. Auto käy tiistaisin parittomina viikkoina ihan tässä lähellä ja tätä päivää on odotettu kesäloman alusta asti. 

Auto olikin jo tienhaarassa meitä odottamassa. Tässä pysäkillä käy kuskin mukaan vain yksi lainaaja. Kun ilmoitimme, että tadaa, tästä eteenpäin myös me, saimmekin kuulla, että auto jää lomalle elokuuhun saakka. Höh. Kesäasukkaat taatusti lisäisivät auton käyttöä ympäri Iitin. Kuskeja kuulemma löytyisi lomittamaan, muttei sellaisia jotka hallitsisi kirjat. 

Parempi kerran kuin ei ollenkaan.

Sateisen ja tuulisen päivän päätteeksi saunoimme pitkästi ja joimme päälle kiukaalla lämmitetyt iltateet.

Tanko pystyyn

Talon vanha, ei ehkä alkuperäinen, mutta aikava lipputanko, joutui Seija-myrskyn kaltoin kohtelemaksi viime joulukuussa 12. tai 13. päivänä. Sen jälkeen piha ei ole ollut entisensä. 

Uusi pitkä ja hoikka lipputankopuu löytyi pihan pitkäksi venhtäneen kuusiaidan rivistöstä. Puu kaadettiin, karsittiin ja kuorittiin ja annettiin virua suoristushoidossa pari kuukautta lappeellaan. Eilen, sunnuntaina, tuli aika nostaa salko seisomaan (vaikka miten päin tämän kirjoittaa, niin…). Se saa seistä siinä vuoden verran ennen maalaamista. Olen etsiskellyt viireistä tietoa, sillä haluaisin tehdä Vehkosuolle oman viirin, mutten tiedä onko se sallittua. Niin sanottuja isännän viirejä ei löytämieni tietojen perusteella sido samanlaiset säännöt kuin Suomen lippua ja liputusta. 

Lipputangon pitäisi näkyä talon harjan yli TAI lipun pitää liehua kerrostalon kolmannen kerroksen korkeudella. 

Eikö kellarikerros lasketa kerrokseksi?

Nosto 1.
Hiiop, ja… ei helkatti, mittavirhe. Tyvi liian pitkä, ei mahdu kääntämään. Tanko alas (ja kukat!).



Moottorisahaamista.
Lapsi (nro. 3) juoksee pakoon.

Nosto 2. 

Lapsi (nro. 2) katsoo epäillen, kun iskä punnertaa. No voi himskatti, miten muka se ei vieläkään mahdu (me muut emme ylläty). Tanko alas (ja kukkia).

Lisää moottorisahaamista.
Tuli jollekin mieleen, että pultti voisi olla valmiina. Mutta joku samperi on sen kadottanut. Onneksi lapsi (nro 3) löytää ja tilanne rauhoittuu.

Nosto 3. 

Nonni. Tanko pystyssä (ja kukat kenollaan).

 

Lapsi (nro 2)  hakkaa pulttia.

On se (tanko) pitkä (vai korkea?). 

Vesi ja virtaa

Monennes sadepäivä.

Se menee niin, että kun on ruohon leikannut, rikkaruohot kitkenyt, aidan aluset niittänyt, kellarin kosteuden häivyttänyt, auton pessyt (hypoteettisesti), nauranut partaansa hyttysten aurinkopaolle niin jo kertoo luonto kuka määrää. Paitsi sen, että vastapestyt tynnyrit täyttyvät puhtaalla vedellä. Vaikka kyllä on käynyt nyt näiden hanojen kanssa samalla tavalla, kuin taannoin minulle tietämättömälle kauranhakureissulla naapurin kuivurilla: Nykäsin paksua rautalankaa apuna käyttäen siilon aukon auki, enkä ihan niin nopeasti kiinni, kuin olisi pitänyt. Isäntä huuteli hekotuksensa takaa, että voi sulkea jo kun minä paniikin vallassa väännän ja kampean jumittunutta luukkua kauran valuessa paineella lytistyneen pussin ohi lattialle. Tapahtumasta toivuttuani nostin anteeksiantoa pyydellen kaurasäkin autoon ja läymäytin oven kiinni niin eikös kyljellään olevan säkin sulkinaru auennut ja huvi jatkui kauran valuessa ropinalla auton joka kolkkaan. Nolona ja hyvät naurut tarjonneena ajelin kauralaarillani kotiin, jossa kanat odottelivatkin jo jonossa nälkäisinä kaura-auton tuloa.

 

Edward A. Murphyn mukaan onnettomuudet estää parhaiten siten, että varmistaa, ettei mikään mene pieleen. 

Eli, kun asentaa aurinkopaneelin, niin tulee varmistaa, ettei sada. Vai?

Ei voi paneelimyyjäkään poutaa luvata, joten sääilmiöt jäävät ostajan vastuulle. Mutta ei siinä, aurinko on nyt paneloitu ja se pilvenkin takaa imeytyvä energia talllettuu ja mikä mukavinta, kaikki kotiinpäin. Tällä pienellä järjestelmällä me lataamme akut, joilla ylläpidämme ainakin tietokoneen, puhelimen, akkuporakoneen, sähköpaimenen ja radion akut. 

Aurinkopaneeli 90W Woima

Latausyksikkö Woima 20A

Siitä se lähtee.

Ostin muuten Helsingin reissulta tuliaisiksi Keimolle kirjan suurin odotuksin.

Virtaa ja veistoja odotellessa.

Silence blossoms

Siitä viimekertaisesta, kun tapetit alkoivat kuplia ja vaivuin melkein koko seuraavaksi yöksi katatoonisen kaltaiseen tilaan; vannotin kaikkia kuuloetäisyydelle erehtyneitä muistamaan, jos tulevaisuudessa huurupäissäni visioin, että "tähän kivasti sopisi tapetti", niin  p a k k o p a i t a  m i n u l l e  h e t i  a s e n t a k a a. 

Niin kuin aurinko kerran ehti laskea maillensa lännen puoleisen ikkunan taa, valkeni seuraava aamu itäisen ikkunan takaa valaisten repsottavat vuodat uuden kaltaisin sätein saaden ne laulamaan kuorossa "Ken meidät uudelleen seinään kiinnittää, saa tumpelon maineensa häivyttää.".

Kelle tapettivuotakuoro olisi laulanut ellei minulle? Koska en rohjennut maineen jo muutenkin mentyä kenellekään soittaa ja aiheesta avautua, menin ja sekoitin liisterin, vispilällä, paremmin. Irrotin laulavat vuodat yksitellen, liisteröin päältä ja alta niin, että lopulta hiljenivät yksi toisensa jälkeen. Nyt hiljaa kukkii Cantores Minores. 

Tämän jälkeen hommat etenivät kaikessa hiljaisuudessa siten, että maalasin välimerellistä väriä itäiseen päätyseinään, jonka jälkeen Keimo kasasi tekemänsä kerrossängyn vaienneelle pohjoisseinälle. Eteläisen ja läntisen seinän olin jo aiemmin malannut valkoiseksi. Lopuksi minä maalasin sängyn ja vähän sipistelin huoneessa kaikenlaista. Sunnuntaina haimme kotoa vuosia oikeaa paikkaa odottaneen roskalavakirjoituspöytälöydön.

Liisterissä

Minulta voi sitten kysyä asiantuntijuutta ihan mihin vaan. Vaikkapa siihen, että miten epäonnistua tapetoinnissa siitä huolimatta, että on vähän käyty alan koulua ja useastikin jo käytännössä kokeiltu miten paljon merkitsevät sellaiset seikat, kuten: hyvien pohjien tekeminen, kunnon työvälineet ja materiaalit ja työpiste sekä hyvin suunniteltu toteutus ja riittävästi aikaa työskentelyyn. 

Epäonnistumisresepti: Kaiken yllämainitun sijaan kumotaan kaikki koulun ja käytännön opit ja jätetään pohjan tasoitus kokonaan muiden "ylihuolellisten" vaivaksi, kunnon materiaalien sijaan siivilöidään laskuvirheen vuoksi paakkuuntunut liisteri jättäen tällä tavoin ehkä olennainen liima-aine siivilään. Työvälineiksi haetaan vatupassi, joka on poistettu sen varsinaisesta käytöstä sekä puukko tapettiveitsen sijaan. Seuraavaksi jätetään jännityksen vuoksi laskematta materiaalin riittävyys eikä myöskään mitata huonekorkeutta ja leveyttä (mitan puuttuessa) ja aletaan rohkeasti pilkkoa sekä liisteröidä tapettia lattialla vanhasta Apu-lehden sivuista tehdyn suoja-alustan päällä. Lopulta voi todeta hukanneensa tolkuttomasti aikaa yllä mainittuihin puutteisiin ja apu-lehden jalkapohjaan liisteröityneiden sivujen irrottamiseen ja todeta, että päivällisvieraat saapuivat pihalle vatsat kurnien.

Tämän jälkeen voi vielä hetken uskotella, että "everything's gonna be all right", poistua paikalta ja palata tunnin päästä toteamaan, että "not". Vielä senkin jälkeen vika voi olla jonkun muun kuin itsen, kuten vaikkapa tuntemattoman seinämaalin, tapetin valmistajan (-70-luvulta), liisterijauheen tai sään. Sitten voi mennä googleen haulla "tapetti irtoaa" ja saada näsäviisaan vastauksen:

Jos tapettiin tulee kuplia, saumat jäävät auki tai tapetti irtoaa seinästä, ei kyseessä ole tapetin virhe vaan em. johtuu virheellisestä kiinnityksestä tai väärästä pohjasta.

Ihan nätti tapetti sinänsä, että.

– Hyvää yötä! Eiks ole kiva, kun äiti on vähän tehnyt remppaa teidän huoneessa? – Äiti, mut toi tapetti on irti. – Aijjaa!

Ehtii kerrossängyn veistelyn ohessa katsella, kun perunat kasvaa, kun ei ole huoneessa sängyn paikka edes valmiina.

Selli

Oh my, vierashuoneen ehostus vei mukanaan pariksi päiväksi. Niin siistiä, kun näkee jo alun alkaen, miten pölyisestä, likaisesta ja muutenkin vastenmielisestä huoneesta tulee syntymään jotain paljon kivempaa. Tällaisissa likasissa hommissa motivoi eteenpäin joka vaiheen silminnähtävä muutos ja se, että voi remontoidessa koluta mielessään kaikenlaisia tarjolla olevia vaihtoehtoja sisustukseen.

Vierashuone on aittarakennukseksi kutsumassamme vanhassa hirsitalossa, joka tiettävästi on ollut alunperin kivitalon paikalla Vehkosuon ensimmäisenä asuintalona. Rakennuksesta pitää jossain vaiheessa vaihtaa hirsiä ja se täytyy samalla oikaista.

 Oviaukko vierashuoneesta toiselle puolelle aittaa on olut välillä umpeen laudoitettu ja sitten taas avattu. Nyt huoneremontin yhteydessä löin laudat jälleen takaisin oviaukkoon. Lattian pesin reippasti vedellä ja mäntysuovalla ja sitten maalasin seinähirret kolmelta sivulta valkoisella öljymaalilla, jotta pimeään, metsän reunassa nököttävään huoneeseen tulisi hiukka valoisuutta. Huoneestä löytyi vanhat haalistuneet verhot, jotka pesin ja siirsin oviverhoiksi. Ikkunaa sekä ovea kehystävät laudat maalasin turkoosin vihreäksi. Tuttavalta saatu pesukomultti kelpasi pesun ja pöytäpellityksen irroituksen jälkeen sellaisenaan huoneeseen. 

Enää pitäisi metsästää muutama patja ja ehdottomasti haluaisin villahuopia peitoiksi. 

Sitten vain vieraille näkkileipää ja vettä, pallo jalkaan, lapio käteen ja ojan kaivuuseen!

 

Olemme muuttaneet nyt Vehkosuolle, enkä voi vaan uskoa, ettei tänään tarvitse enää pakata tavaroita. Illalla tehdään leivinuunissa pitsaa ja saunotaan. 

Tuolta ulkoa kuuluu muuten aggregaatin murina ja höylän vinkuna, kun Keimo valmistelee kerrossänkyä lastenhuoneeseen. Sinne onkin jo maalit ja tapetit katsottuna.

Palataan.

Sävel ja sanat

 Ajoittain eteen tulee löytö, josta ei pääse hetkeen eroon, pitää kuunnella usein ja kuitenkin säästellä. Ja tietää lisää; kuoropojasta, harpusta ja elokuvasta.

Musiikin selailu spotifysta on epävirallinen harrastukseni sellaisina hetkinä, kun olen paikalle sidottu; odotan vaikkapa Kepen taksia tai perunoiden kypsymistä. Kerään omalle listalle biisejä, joista jää jälki tunnemuistiin, musiikkia elokuvaan, jota elän. 

Musiikissa kuulen ensin vain melodian, suomalaisissakin. Sanoituksen valta on niin suuri, että pelkään niiden vievän hengen säveleltä; tappavan tunnelman, kertovan liian paljon ja suoraan, tulkitsevan väärin, polttavan tunteen loppuun. 

Teksti ei ole aina tarpeen, tunteen voi aistia sanattomastikin. 

Ylitulkitsemisen vaara on olemassa.

I came home
In the morning
Just a little bit ago

You lie asleep
In our bed
All twisted in your clothes

When the rain came down
Upon our rooftop
With a rhythm like this

Let the hair stand up
On my shoulders
When you open your mouth

Say aaooh
Say aaooh

So I wrote you a letter
Wedged into my forearm
With the pen that you gave me

'Cause if there's one thing that I mustn't face
This is happening
This is happening

Wish that I was strong enough
Wish that I could give it all
Wish that I could change enough
To be yours

Wish that I could give it all
Wish that I was strong enough
Wish that I could change enough
To be yours

Wish that I was strong enough
Wish that I could give it all
Wish that I could change enough
To be yours

Wish that I could give it all
Wish that I could change enough
Wish that I was strong enough
To be yours

Active Child - Johnny Belinda

Belinda (Jane Wyman), kuuro nuori nainen, joka raiskataan elokuvassa Johnny Belinda (1948).