Peikko ja Tyttö

Kassen ja hänen ystävänsä Vilun kesäprojektina valmistunut Peikko ja Tyttö -lyhytelokuva nyt kaikkien nähtävillä. Elokuva on ainakin pienempää katsojakuntaa ihastuttanut ja hieman mietityttänytkin.

Varaudu!

Harmaan torpan blogitekstistä inspiroituneena ajatuksia varautumisesta.

Olen huono varautumaan järjestelmällisesti, kun kyseessä on pidemmän tähtäimen henkilökohtainen virallinen varautumissuunnitelma. Lyhyellä aikavälillä tiedän kaapista löytyvän aina perusruokatarvikkeet jo senkin vuoksi, että kasvisruokavalio mahdollistaa pidemmän säilytyksen ruokatarvikkeet, kuten mehut ja juurekset kellarissa sekä kuiva että tölkkisäilykkeet ja pieneltä osin myös pakasteet. Ruoka on muutenkin perusraaka-aineina, josta voi varioida monipuolisempia tai yksinkertaisempia aterioita. Epäilen kuitenkin, että kohdallani ruokavaraston suunnitelmallisuus perustuu myös kauppareissujen välttelyyn. Ruokatarvikkeiden lisäksi toinen realistinen varautumista vaativa elementti on sähkö. Vehkosuolla on nyt eletty muutaman vuoden ajan sähkötöntä arkea, joten käytäntö on opettanut varautumaan tarvittavilla varusteilla ja tämä koskee myös toista kotia. 

Tunnustan syyllistyväni kuitenkin sellaiseen "kyllä hätä keinot keksii" mentaliteettiin. Tästä en ole pelkästään ylpeä, koska ajatustyylin taustalla on osittain viitseliäisyyden puute. Esimerkiksi ensiaputarvikkeiden sekä kotiapteekin suhteen tilanne on heikko. Asiaa ei auta se että rakennan kotiani itseäni astetta verran vielä boheemimman ihmisen kanssa. Toissakesänä satutettuani sormeni Vehkosuolla kesähelteellä iltamyöhään, kaapista ei löytynyt minkään sortin putsausainetta, ainoastaan lähdevettä. Kuitenkin kaapista sattui löytymään erään vieraan tuliaispurkki kuusenpihkavoidetta jolla luuta pilkistävä haava saatiin hallintaan. Haavereista olen ottanut sen verran opiksi, että kaapissa on ainakin teoriassa sidetarpeita, kuusenpihkavoidetta, betadinea ja buranaa. 

Vastuu lapsista ja varsinkin vaikeasti vammaisesta lapsesta vaatii sen verran organisointua arkea, että kaiken kantapään kautta opittujen käytäntöihin varautumisten ulkopuolella haluaa säilyttää mahdollisuuden spontaaniin toimintaan. Ehkä tämä onkin varautumisen ydinkysymys: vapauden turvaaminen. 

Laajemmin ajateltuna varautuneisuus on myös luonteenpiirre, joka mielletään usein hieman negatiivisena, vähän hermostuneena ja epäilevänä. Jos varautumista tai varustautumista ajattelee materiaalisen maailman kautta piirrettä voisi kuvailla myös riippumattomuutena sekä itsesuojeluna.

Varautuminen on minulle jatkuva prosessi, joka käsittää "roikkuvien" asioiden tekemistä heti eikä huomenna. Tämä perustuu omien kykyjen rajallisuuden tiedostamiseen; varaudun ennenkaikkea siihen, ettei perheeni tai etten itse joudu pulaan, jos pelikuntoni heikkenee. Olen oppinut kantapään kautta, että vaikkapa sairastaminen on mukavampaa, kun kaapeissa on kaikille puhtaita vaatteita. Noin kärjistäen. 

Tulevaisuuteen varautuminen on järkevää ja perusteltuakin, mutta aiheeseen on syytä suhtautua myös lievän varautuneesti. Ihmisen luonteenomainen kohtalon pelko ("just sitte sattuu jotain") voi ajaa varautumisen kierteeseen, jolloin joutuu oman järjestelmänsä vangiksi. Sama ilmiö on selkeästi esillä erilaisten vakuutusten kohdalla; tarjottua on vaikea olla ottamatta (vahingon välttäminen). Turvasta ja turvallisuudesta on vaikea kieltäytyä.

Tämän kaiken pohdinnan tuloksena ohjenuorana voisi pitää ajatusta, jonka mukaan varautumisen ja varustautumisen motiivit olisivat kokemuksen ja käytännön, ei pelon sanelemia. 

Syyslomatunnelmia kuvin:

Edelliseen postaukseen haluan vielä palata sen verran, että olen kovin iloinen kaikista myötäeläjien kommenteista. Eikä sanojakaan tarvitse olla, tiedän ajatusten olevan olemassa. Kaikesta huolimatta olemme aika onnellisia, heittomerkeillä tai ilman. 

Lisää lukijoitakin on tullut. Jännittävää. Spännande. Exiting.

Ei ilmekään (rä)värähtänyt

 

Oli tosi kiva, ihan jättekivaa viikonloppu ihan meidän kesken kahdestaan. Juhlisteltiin vähän niin kuin hääpäivää, kuudettatoista vuotta. Ihan rauhassa omaan ja toistemme napaan tuijotellen saunoimme, analysoimme maailman menoa pitkään ja hartaasti, joimme kuohujuomaa ja mussutimme karkkia peiton alla, katsoimme elokuvaa tietokoneelta nuokkuen sen äärellä ja kysellen juonen kulkua vuoroin. Meillä oli aikaa kuunnella ja kertoa omia ajatuksia. Sain esimerkiksi kuulla käyttäneeni suvereeni -sanaa väärin eikä ilmekään rävähtänyt kun minua oikaistiin sen olevan värähtänyt. Monta väärinkäsitystä oikaistui.

Keimo duunaili hakmoon ittetehdyn äeksen, joka toimi niinkuin itsetehty toimii. Peltopläntistä tuli  oikein monikakkupäältäkaunis, sisälle kakkaa ja päälle kalkkia.  

Minä otin loput kasvimaalta ylös. Se käsitti porkkanat, palsternakat, juuripersiljat, lehtikaalit, sipulit ja ruusukaalit. 

 

Jollain tavalla lasten poissaolo tuntuu. Huomaa, että on saattanut olla vähän kireä, tahtomattaan, ja kaiken rentoudenkin taustalla melko hapero perustus. Huomaa myös, että Kepen läsnäolo muodostaa ison palan arkea ja vasta poissaollessaan herättää siitä epänormaaliuden kuplasta.

 

 

 

Vuosi 1999

  

 

Maanantaiterkuin,

Tessa

Ikkunoi

Liitujauho ja pellavaöljyseoksesta kittitaikina. 

Niin, piti ja piti. 

Mutta nyt vasta se alkoi. Kyselin sormet jäässä ikkunanpieliä raaputellessani Keimolta, että miksei tätä tehty kesällä, kun oli lämmintä ja aikaa. Kun oli kaikenlaisia hevosia tuolla laitumella ja kaikkea, sain vastaukseksi. Jokaisella on selitys ja pyllynreikä.

Joissakin projekteissa se aloittaminen on ihan kauhean vaikeaa ja tämä on yksi niistä. Aloittamiseen tarvitaan myös rahaa. Ei sitä vieläkään ole tullut, mutta kittitarpeilla ja vanhan maalin lopulla pääsimme alkuun.

Vahvasti ikkunoiden työstämistä puoltava seikka on sekin, Kun lämpötilan puolesta alkaa viihtyä paremmin ulkona, kuin sisällä tai että jokainen uunillinen puita, minkä yksinkertaisten ikkunoiden takana polttaa, tuntuu haaskaukselta, on viimeistään tarkistettava "tekemättä" -listan tärkeimmät kohdat. Tosiasiassa olemme tehneet päätöksen, että olemme tyytyväisiä, jos saamme joka vuonna edes kaksi ikkunaa alusta loppuun asti valmiiksi. Ikkunoiden kunto on paikoitellen niin huono, että puuosia joutuu korjaamaan. Puuosien tekeminen puutteellisilla työkaluilla ja puutteellisissa oloissa hidastaa entisestään hommaa ja aiemman remontoijan silikonikittauksien poisto rikkoo helposti ikkunan, jolloin korvaava lasi on leikattava tilalle. Meidän työjako on muodostunut niin, että Keimo poistaa ikkunat paikoiltaan, siistii päällisin puolin, irrottaa haljenneet kitit (ja silikonit), tekee puukorjaukset ja lasikoirjaukset, maalaa kittivaon ja kittaa. Minä raappaan ikkunanpielet, hion ja maalaan (kahteen kertaan), hion ikkunat ja maalaan ne (1-3 kertaa).  

Ikkunanpielissä yritän hakea mahdollisimman lähelle talon harkkoja olevan harmaanrusehtavan sävyn. Ovet jäävät vihreäksi, kuten kattokin on.

Kerran maalatut pielet (sävy ei jää tällaiseksi).

Porkkanat on nyt varastossa, suppilovahderoita keräillään kuivattavaksi. Valio-myrsky ei tehnyt meilläpäin tuhoja eikä sähkötkään ollut kuin jonkun hetken paikoitellen poikki. Meillä ei sen suhteen ollut tietoakaan. Hyvää viikkoa kaikille.  

Kauraa, räystäitä ja tiiliä

Nyt kun Keimo sai tehtyä kasvihuoneeseen kasvilaatikot reunoille tukista sahaamistaan lankuista, hän  käynnisti traktorin ja haki omalta metsäkuopalta hiekkaa käytävän pohjalle, jotta minä pääsin latomaan tiilet lattiaksi. Naapurin jemmasta saimme muuraukseen tiiliä, joista jäi juuri sopivasti lattiaksi. Tiilien latominen ei ollut ihan läpihuutojuttu, koska tiilet olivat kovin eri kokoisia ja paksuisia ja niitä oli niukasti, joten haljenneetkin oli käyttökelpoisia. Eli kun tarkastelette tulosta, huomioitte tämän ja sitten vasta puhkeatte aplodeihin. 

Viikonlopun toinen projekti oli uusi sadeveden talteenottojärjestelmä eli suomeksi saunan katon räystäs-syöksytorvi-saavi -kompleksi. Katon lape on alaltaan pieni, mutta pisaroista se valtamerikin muodostuu. Kaivosta on siis vesi taas loppu. Viime vuonna se loppui samoihin aikoihin kuin nyt ja tästä voimme jo vetää johtopäätöksen, että vesi tulee jatkossakin loppumaan syksyllä, mutta riittää läpi kesän eläinten vesiin ja peseytymiseen. Alkukesän kasteluun on riittänyt sadevesi. Haemme edelleen juomaveden lähdekaivolta, mutta pesuveden olemme ottaneet omasta kaivosta. Nyt siirrymme taas sadeveden varaan, jota keräämme yhteensä viiteen tynnyriin. Jatkossa voimme käyttää sadevettä (sateisena aikana) suoraan saunan kulmalta ja samalla säästämme muutaman metrin kantamisessakin. 

Vähän rälläköintiä. Kuvan lapsi ei liity tapahtumaan.

Asennusta. 

Tynnyrin pesu se vasta raskasta onkin. 

Testing testing. Ja dilemma: tunkkaako rakennuksen suoraksi vai laskeeko räystästä lisääkseen kaatoa. 

Haistoin kaurankorjuuajan tulleen, kun kuulin naapuripellolla perjantaina puimurin kaurankeruuhommissa. Siispä teroitin sirpin ja kyykin kaurat lyhteiksi. Ne menevät kaloille eikun siis kanoille. Keräsin lisäksi härkäpavut palkoineen kuivumaan. Osassa oli joku pieni ötökkä, mutta suurin osa oli säästynyt vaurioilta. Määrällisesti härkäpapua on vieläkin vähän, mutta enemmän kuin viime vuonna. Säilytämme nämä taas ensi vuoden siemeneksi, joten teoriassa määrän luulisi lisääntyvän.

Lähden nyt Hiphop tunteja vetämään. Tämän syksyn sarjabiisit ovat: 

Aurora - Kaikki mitä näät

Feder - Goodbye feat. Lyse

Kesäkurpitsatahna

No nyt on niin, että tietokoneesta, josta oli ä hukassa, on nyt koko qwerty-rivi mykkä ja sen lisäksi vielä numerot (sama syy, kun edelliselläkin kerralla). Sen verran haasteellisuutta kerrakseen, että jopa minulle, vanhalle copy+paste-ketulle kirjoittaminen on liian vaativaa. Tilannetta hankaloittaa jonkin verran se, ettei omaan tiliin voi kirjautua, kun salasana sisältää edeltämainuttuja mykäksi menneitä kirjaimia. Mainittakoon kuitenkin, että olen "vierastililssä" tästä huolimatta askarellut itseni jäljellä olevilla näppäimillä sekä edellämainitulla copy+paste-tekniikalla sisälle useiden salasanojen taakse,  kuten facebokiin, spotifyhyn, netflixiin, bloggeriin, sähköpostiin ja wilmaan. Tahtotila. 

Mutta meillä on myös tämä tietokone, joka on jo vanha. Säästän häntä enkä vaivaa turhilla kuvankäsittelyillä (siksi instasta imaistut kuvat)

Satoisaa kesäkurpitsaa on tullut käytettyä monenmoisiin keitoksiin. Viimeisin kehittely poiki alla olevan reseptin. Meillä tykättiin:

Kesäkurpitsatahna

1 keskikokoinen kesäkurpitsa

2 valkosipulin kynttä

1 dl öljyä

1/2 dl auringonkukansiemeniä

1/2 dl seesaminsiemeniä

 nippu persiljaa

1 tl suolaa (tai maun mukaan)

Survo ensin seesaminsiemenet, auringonkukansiemenet, valkosipulit, persilja ja öljy sauvasekoittimella tai kannellisessa silppurissa tahnaksi. Paloittele kesäkurpitsa pieniksi paloiksi ja survo tasaiseksi. Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. 

Käytetään leivän päällä, lisukkeeksi tai peston tapaan pastan joukossa. 

Hissan kirjoissa

Onni ettei ollut sakset, sanoi mummo, kun puukko silmään putosi.

Tämä sananlasku ei kosketa minua tai tätä tekstiä juuri tällä hetkellä, mutta kuulin sen äskettäin ensimmäistä kertaa ja halusin kirjoittaa muistiin. Tykkään noista sananlaskun mummoista ja akoista.

Tuli mieleen, että tulen tuskin jättämään mitään suurta jälkeä (hiilijalanjen lisäksi) maapallolle. En usko olevani Nobel-palkittu tai -ehdokas, en pääseväni tai edes pyrkiväni minkään maan päämieheksi, luovani mullistavia teoksia millään taiteen alalla, voittavani saati osallistuvani Olympialaisiin tai muuhun maailman luokan urheilukilpailuun, rakentavani tai suunnitelevani rakennuksia tai muita merkittäviä rakennelmia, keksimällä jotain hehkulampun tai googlen veroista, tekeväni tieteen alalla mullistavia tutkimuksia ja löydöksiä, olevani persoonaltani jotain ikimuistettavan erilaista tai löytäväni maapallolta uusia paikkoja tai astumaan ensimmäisenä uudelle planeetalle. Tuskin tulen luotsaamaan mitään yritystä menestykseen, olemaan muodin edelläkävijä tai ikoni, tekeväni itseäni tunnetuksi hyväntekijänä tai edustavani ihmisten toimitatapoja muuttavaa elämäntapaa taikka aatemaailmaa, saavuttavani ammatillisilla erikoisosaamisellani historiaan painuvaa mestarin arvoa, pääseväni valaistumisessa gurun tasolle tai jääväni ihmisten mieleen ulkoisilla tai sisäisillä avuillani. En myöskään ole suunnitellut pääseväni historian kirjoihin tekemällä vuosisadan pankkiryöstöä, murhaamalla jonkun suurvallan presidenttiä tai ketään pienemmässäkään asemassa olevaa ihmistä saati kokonaista kansaa. Junailemalla mittavia petoksia, paljastamalla valtion salaisuuksia, sytyttämällä sotaa, polttamalla jonkun merkittäväksi jääneen ihmisen rakennuttamaa historiallisesti merkittäväksi luokiteltavaa rakennusta, tuhoamalla taideteosta tai ainakaan tarkoituksella sabotoivani kenenkään henkisiä tuotoksia.  

Voi tietenkin olla, että jään historiaan jonkun merkittävän ihmisen vaimona tai äitinä. Mieluummin hyvänä, jos saan valita. 

Tunsin tästä, mieleni hetkittäin raskaaksi tekevästä, jo ennustettavasti unholaan painuvasta osastani huolimatta, kovasti mielihyvää huomatessani, että minä olen perheeni ja eläinteni avustamana jättänyt jälkeeni painaumia eli jälkiä. Jälkiä, jotka painavat minut historiaan ja joita tarkastelemalla tulevaisuuden ihminen voi lukea liikkeitäni, toimintatapojani ja käyttäytymistäni. Jälkiä, jotka nähdessäni muistuttavat minua eletystä elämästäni ja pienien liikkeiden voimasta. 

On pumpattu.

Availtu ja suljettu.

Huilailtu.

Astahdeltu.

Kompasteltu.

Tepasteltu.

Rullailtu.

Laidunnettu.

Märehditty.

Ulostettu.

Ja oiottu.

Keimo aloitti ikkunoiden kittaamisen. Nuhassa (kuuluvassa). Reipas. Kitti loppui kylläkin yhteen pokaan. Lapset narisivat tekemättömyyttä, keksin heille maalaamista taiteiluhenkeen, joka päättyi kriisiin eli hyvin sisäistetty taiteilijan elämän TET-jakso. Narisin Keimolle kasvihuoneen keskeneräisyyttä. Meni sitten metsään tekemään sitä varten lankkuja moottorisahalla. Ihan järjetöntä (tarkoitan, että nuhaisena). Menin itse puolukkaan, mutta keräsin piruuttani kuusi litraa mustikoita. Soitin metsästä Keimolle saman metsän itäisempään osaan, että tulee "vuorille" katsomaan auringonlaskua ja juomaan punkkulasilliset kanssani. Mukavan hetken jakoivat kanssamme hirvikärpäset ja lapset. Molemmat tiiviisti iholla jo vuodesta 2003.

Sunnuntaina oli vaikea aloittaa mitään, siksi päätin kaivaa hevospuomiksi taivutetun sähköpylvään juurineen maasta. Haluan siirtää sen parempaan paikkaan. Pitkän ja hikisen urakan seurauksena tulin siihen johtopäätelmään, että jos haluan jatkaa, joudun hakemaan työ- ja oleskelulupaa sekä viisumia Kiinaan ja lisäksi uusimaan passini. Ja halutessani koko tolpan itselleni, anomaan Kiinan tie- ja sähköverkostolaitokselta lupaa yhden maanpäällisen puhelintolpan poistamiseen Caotanxiang ja  Baicaoyuanxiang kylien väliltä. Katkaseminen saattaa siis tulla helpompana ja halvempana vaihtoehtona kyseeseen.

Kiinalaista keramiikkaa. 

Olen taltioinut lantun kellariin. Jouduin silpomaan kaalikärpäsentoukan tuhoja pois. Voiettä, lanttulaatikko uhattuna. Tällä viikolla korjuuvuorossa punajuuri ja osa porkkanoista. Kyssäkaalia on rouskuteltu huvin vuoksi.

Kasvimaa 2015

Niin, mitä juontaja- ja selostustöihin tulee, yhteydenotot sähköpostiin.

Tee sinäkin oma esittelyvideo kasvimaastasi ja vinkkaa kommenttiin. 

Ja kiitos ideasta Sininen tupa. 

P.S. Aion silti pysyä kirjoittamisessa.

Vehkosuon kesä

Vehkosuo ylpeänä esittää:

Vehkosuon kesä (Vehkosuo osa III)

Hirmuvaltias

Loviisan Wanhat Talot 

Mikä sen mukavampaa, kuin viettää kahden kivan tyypin kanssa viikonloppua. Olkoonkin vaikka lapsia. Tai varsinkin, kun ne kaksi ovat lapsia. Harvan ystävän saati miehen kanssa voi toteuttaa vastaavanlaisesti diktaattorihaaveitaan (olen kokeillut), että nyt mennään tuonne siksi, kun minä sanon. Onhan lapsillakin mielipiteitä, mutta heidän sananvapautensa on helpompi tukahduttaa. 

Keimolla oli omia menoja ja Kepe hoidossa ja meillä "rento" meininki kolme päivää. Sellainen, ihan hyvin voi saunoa päivällä tai mennä sänkyyn jo kello kahdeksalta, meininki. Sitäpaitsi ilman miestä pitää olla askeleen edellä pimeää ja hakeutua peittojen alle valoisan aikana. Tästä huolimatta tuli tarpeita, kuten vessahätä ja sitten piti mennä pimeään. Kolmen porukassa on se ongelma, että kaikkien pitää lähteä. Sillä jos joku ei uskalla mennä yksin, on toisen lähdettävä kaveriksi jolloin kolmas ei uskalla jäädä yksin. 

Kun minulla oli kerrankin mainio tilaisuus käyttää rajatonta valtaa, sanelin lauantain ohjelmaksi Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman, jonne olen useita vuosia halunnut mennä. Kansalaiset (lapset) vaikuttivat itsevaltaiseen päätökseeni varsin tyytyväisiltä ja pakkasivat itsensä autoon varsin yhteistyöhaluisesti.

 Positiivisen vahvistamisen* keinoin pidin heidät koko päivän tyytyväisinä. Tämä onkin taitolaji. Usea sortuu palkitsemaan liikaa ja liian usein, jolloin syntyy pian tilanne, jossa kansalainen tai joku muu henkilö jonka positiivista vireystilaa pyritään ylläpitämään, tottuu ja alkaa pitää palkittua tilannetta normaalina. Tämä tilanne on ns. ei-toivottu tilanne jonka lopputuloksena on melko varmasti tyytymättömyyttä, motivaation puutetta ja yhteistyökyvyttömyyttä. Sen sijaan positiivinen palkinto tulee antaa a) ennalta-arvaamattomasti ja b) epäsäännöllisesti niin, ettei kohde itse tajua sitä tarvitsevan. Jos hän alkaa vaatia itselleen palkintoa, sitä ei suoraan myönnetä tai kielletä häneltä, mutta jätetään huomioimatta ja odotetaan, että hän unohtaa haluamansa (varo, ettei liekki sammu kokonaan) ja sitten, c) yllätetään positiivisesti. Näin kansalaisen mielenkiinto pysyy yllä ja on  halukas kuuntelemaan rajattomia määräyksiä johtajan taholta. 

Joissakin tapauksissa voi soveltaa niin kutsutun työehtosopimuksen lainalaisuuksia ja asettaa lapselle jokin työ tai tehtävä, josta hän suoriuduttuaan saa palkinnon. Tässä palkitsemismallissa on kuiten riskinsä, sillä palkinnon saatuaan lapsi usein menettää mielenkiinnon johtajaa kohtaan ja on äärimmäisen vaikea motivoida uusiin tehtäviin (niin kutsuttu TES:n sudenkuoppa).

 *karkki ja muut vastaavat lasten keskuudessa arvostetut palkkiot

Susannan kojulla. 

Tuppe palkinnon äärellä. Huomaa kunnioittava, kuuliainen ja hieman varautunut katse. 

Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa oli paljon katseltavaa. Outoa oli kävellä ihmisten taloihin tuosta vain sisälle. Tuli tunne, että pitää sanoa päivää ja lähtiessä näkemiin vaikkei omistajia välttämättä edes tavannut vierailun aikana. Olisin halunnut ehtiä enemmän taloja, mutta kojut, kirppikset, pihakahvilat ja kaikki muu oheistoiminta vei osansa. Varmasti menen uudestaan ja katson vielä tarkemmin.

Kivaa.

Oli nähdä blogituttavuus Susanna Susannan työhuoneelta. Tiesin hänen olevan siellä, joten varauduin  tapaamiseen kesäkurpitsatuliaisilla. Tästä vaivaantuneena ja sievoisen paineen alla Susanna vastusteluistani huolimatta (sanoin: no höh) myi kohtuuttoman halvalla kaksi rättiä eli riepua meille. Olin iloinen kun sain rievun ja näin niiden tekijän. 

 

Sama talo illalla ja aamulla. Tunnelmat niin erilaisia.

Viimeisiä ulkona nautittuja aamupaloja viedään.

 Sunnuntaina oli niin vaikea ajatus lähteä kotiin, ettei lähdetty. Keimo tuli myös. Saunottiin ja tehtiin pitsaa. Maanantaiaamuna herättiin aikaisin kouluihin.  

Tunnelmia tänään, maanantaina klo 7.30. 

Diktatuurihallinto oli kokeiluna varsin hyvä joskin suuntaa on muutettu hieman vähemmän manipuloivaksi ja enemmän kansalaisten (tässä yhteydessä perheenjäsenten) hyväksi toimimiseksi. Lisäksi vallassa olevan diktaattorin (minun) tavoitteeksi on asetettu huonompien ehdokkaiden johtajaksi tulon estäminen.