Vesi ja virtaa

Monennes sadepäivä.

Se menee niin, että kun on ruohon leikannut, rikkaruohot kitkenyt, aidan aluset niittänyt, kellarin kosteuden häivyttänyt, auton pessyt (hypoteettisesti), nauranut partaansa hyttysten aurinkopaolle niin jo kertoo luonto kuka määrää. Paitsi sen, että vastapestyt tynnyrit täyttyvät puhtaalla vedellä. Vaikka kyllä on käynyt nyt näiden hanojen kanssa samalla tavalla, kuin taannoin minulle tietämättömälle kauranhakureissulla naapurin kuivurilla: Nykäsin paksua rautalankaa apuna käyttäen siilon aukon auki, enkä ihan niin nopeasti kiinni, kuin olisi pitänyt. Isäntä huuteli hekotuksensa takaa, että voi sulkea jo kun minä paniikin vallassa väännän ja kampean jumittunutta luukkua kauran valuessa paineella lytistyneen pussin ohi lattialle. Tapahtumasta toivuttuani nostin anteeksiantoa pyydellen kaurasäkin autoon ja läymäytin oven kiinni niin eikös kyljellään olevan säkin sulkinaru auennut ja huvi jatkui kauran valuessa ropinalla auton joka kolkkaan. Nolona ja hyvät naurut tarjonneena ajelin kauralaarillani kotiin, jossa kanat odottelivatkin jo jonossa nälkäisinä kaura-auton tuloa.

 

Edward A. Murphyn mukaan onnettomuudet estää parhaiten siten, että varmistaa, ettei mikään mene pieleen. 

Eli, kun asentaa aurinkopaneelin, niin tulee varmistaa, ettei sada. Vai?

Ei voi paneelimyyjäkään poutaa luvata, joten sääilmiöt jäävät ostajan vastuulle. Mutta ei siinä, aurinko on nyt paneloitu ja se pilvenkin takaa imeytyvä energia talllettuu ja mikä mukavinta, kaikki kotiinpäin. Tällä pienellä järjestelmällä me lataamme akut, joilla ylläpidämme ainakin tietokoneen, puhelimen, akkuporakoneen, sähköpaimenen ja radion akut. 

Aurinkopaneeli 90W Woima

Latausyksikkö Woima 20A

Siitä se lähtee.

Ostin muuten Helsingin reissulta tuliaisiksi Keimolle kirjan suurin odotuksin.

Virtaa ja veistoja odotellessa.

Silence blossoms

Siitä viimekertaisesta, kun tapetit alkoivat kuplia ja vaivuin melkein koko seuraavaksi yöksi katatoonisen kaltaiseen tilaan; vannotin kaikkia kuuloetäisyydelle erehtyneitä muistamaan, jos tulevaisuudessa huurupäissäni visioin, että "tähän kivasti sopisi tapetti", niin  p a k k o p a i t a  m i n u l l e  h e t i  a s e n t a k a a. 

Niin kuin aurinko kerran ehti laskea maillensa lännen puoleisen ikkunan taa, valkeni seuraava aamu itäisen ikkunan takaa valaisten repsottavat vuodat uuden kaltaisin sätein saaden ne laulamaan kuorossa "Ken meidät uudelleen seinään kiinnittää, saa tumpelon maineensa häivyttää.".

Kelle tapettivuotakuoro olisi laulanut ellei minulle? Koska en rohjennut maineen jo muutenkin mentyä kenellekään soittaa ja aiheesta avautua, menin ja sekoitin liisterin, vispilällä, paremmin. Irrotin laulavat vuodat yksitellen, liisteröin päältä ja alta niin, että lopulta hiljenivät yksi toisensa jälkeen. Nyt hiljaa kukkii Cantores Minores. 

Tämän jälkeen hommat etenivät kaikessa hiljaisuudessa siten, että maalasin välimerellistä väriä itäiseen päätyseinään, jonka jälkeen Keimo kasasi tekemänsä kerrossängyn vaienneelle pohjoisseinälle. Eteläisen ja läntisen seinän olin jo aiemmin malannut valkoiseksi. Lopuksi minä maalasin sängyn ja vähän sipistelin huoneessa kaikenlaista. Sunnuntaina haimme kotoa vuosia oikeaa paikkaa odottaneen roskalavakirjoituspöytälöydön.

Liisterissä

Minulta voi sitten kysyä asiantuntijuutta ihan mihin vaan. Vaikkapa siihen, että miten epäonnistua tapetoinnissa siitä huolimatta, että on vähän käyty alan koulua ja useastikin jo käytännössä kokeiltu miten paljon merkitsevät sellaiset seikat, kuten: hyvien pohjien tekeminen, kunnon työvälineet ja materiaalit ja työpiste sekä hyvin suunniteltu toteutus ja riittävästi aikaa työskentelyyn. 

Epäonnistumisresepti: Kaiken yllämainitun sijaan kumotaan kaikki koulun ja käytännön opit ja jätetään pohjan tasoitus kokonaan muiden "ylihuolellisten" vaivaksi, kunnon materiaalien sijaan siivilöidään laskuvirheen vuoksi paakkuuntunut liisteri jättäen tällä tavoin ehkä olennainen liima-aine siivilään. Työvälineiksi haetaan vatupassi, joka on poistettu sen varsinaisesta käytöstä sekä puukko tapettiveitsen sijaan. Seuraavaksi jätetään jännityksen vuoksi laskematta materiaalin riittävyys eikä myöskään mitata huonekorkeutta ja leveyttä (mitan puuttuessa) ja aletaan rohkeasti pilkkoa sekä liisteröidä tapettia lattialla vanhasta Apu-lehden sivuista tehdyn suoja-alustan päällä. Lopulta voi todeta hukanneensa tolkuttomasti aikaa yllä mainittuihin puutteisiin ja apu-lehden jalkapohjaan liisteröityneiden sivujen irrottamiseen ja todeta, että päivällisvieraat saapuivat pihalle vatsat kurnien.

Tämän jälkeen voi vielä hetken uskotella, että "everything's gonna be all right", poistua paikalta ja palata tunnin päästä toteamaan, että "not". Vielä senkin jälkeen vika voi olla jonkun muun kuin itsen, kuten vaikkapa tuntemattoman seinämaalin, tapetin valmistajan (-70-luvulta), liisterijauheen tai sään. Sitten voi mennä googleen haulla "tapetti irtoaa" ja saada näsäviisaan vastauksen:

Jos tapettiin tulee kuplia, saumat jäävät auki tai tapetti irtoaa seinästä, ei kyseessä ole tapetin virhe vaan em. johtuu virheellisestä kiinnityksestä tai väärästä pohjasta.

Ihan nätti tapetti sinänsä, että.

– Hyvää yötä! Eiks ole kiva, kun äiti on vähän tehnyt remppaa teidän huoneessa? – Äiti, mut toi tapetti on irti. – Aijjaa!

Ehtii kerrossängyn veistelyn ohessa katsella, kun perunat kasvaa, kun ei ole huoneessa sängyn paikka edes valmiina.

Selli

Oh my, vierashuoneen ehostus vei mukanaan pariksi päiväksi. Niin siistiä, kun näkee jo alun alkaen, miten pölyisestä, likaisesta ja muutenkin vastenmielisestä huoneesta tulee syntymään jotain paljon kivempaa. Tällaisissa likasissa hommissa motivoi eteenpäin joka vaiheen silminnähtävä muutos ja se, että voi remontoidessa koluta mielessään kaikenlaisia tarjolla olevia vaihtoehtoja sisustukseen.

Vierashuone on aittarakennukseksi kutsumassamme vanhassa hirsitalossa, joka tiettävästi on ollut alunperin kivitalon paikalla Vehkosuon ensimmäisenä asuintalona. Rakennuksesta pitää jossain vaiheessa vaihtaa hirsiä ja se täytyy samalla oikaista.

 Oviaukko vierashuoneesta toiselle puolelle aittaa on olut välillä umpeen laudoitettu ja sitten taas avattu. Nyt huoneremontin yhteydessä löin laudat jälleen takaisin oviaukkoon. Lattian pesin reippasti vedellä ja mäntysuovalla ja sitten maalasin seinähirret kolmelta sivulta valkoisella öljymaalilla, jotta pimeään, metsän reunassa nököttävään huoneeseen tulisi hiukka valoisuutta. Huoneestä löytyi vanhat haalistuneet verhot, jotka pesin ja siirsin oviverhoiksi. Ikkunaa sekä ovea kehystävät laudat maalasin turkoosin vihreäksi. Tuttavalta saatu pesukomultti kelpasi pesun ja pöytäpellityksen irroituksen jälkeen sellaisenaan huoneeseen. 

Enää pitäisi metsästää muutama patja ja ehdottomasti haluaisin villahuopia peitoiksi. 

Sitten vain vieraille näkkileipää ja vettä, pallo jalkaan, lapio käteen ja ojan kaivuuseen!

 

Olemme muuttaneet nyt Vehkosuolle, enkä voi vaan uskoa, ettei tänään tarvitse enää pakata tavaroita. Illalla tehdään leivinuunissa pitsaa ja saunotaan. 

Tuolta ulkoa kuuluu muuten aggregaatin murina ja höylän vinkuna, kun Keimo valmistelee kerrossänkyä lastenhuoneeseen. Sinne onkin jo maalit ja tapetit katsottuna.

Palataan.

Sävel ja sanat

 Ajoittain eteen tulee löytö, josta ei pääse hetkeen eroon, pitää kuunnella usein ja kuitenkin säästellä. Ja tietää lisää; kuoropojasta, harpusta ja elokuvasta.

Musiikin selailu spotifysta on epävirallinen harrastukseni sellaisina hetkinä, kun olen paikalle sidottu; odotan vaikkapa Kepen taksia tai perunoiden kypsymistä. Kerään omalle listalle biisejä, joista jää jälki tunnemuistiin, musiikkia elokuvaan, jota elän. 

Musiikissa kuulen ensin vain melodian, suomalaisissakin. Sanoituksen valta on niin suuri, että pelkään niiden vievän hengen säveleltä; tappavan tunnelman, kertovan liian paljon ja suoraan, tulkitsevan väärin, polttavan tunteen loppuun. 

Teksti ei ole aina tarpeen, tunteen voi aistia sanattomastikin. 

Ylitulkitsemisen vaara on olemassa.

I came home
In the morning
Just a little bit ago

You lie asleep
In our bed
All twisted in your clothes

When the rain came down
Upon our rooftop
With a rhythm like this

Let the hair stand up
On my shoulders
When you open your mouth

Say aaooh
Say aaooh

So I wrote you a letter
Wedged into my forearm
With the pen that you gave me

'Cause if there's one thing that I mustn't face
This is happening
This is happening

Wish that I was strong enough
Wish that I could give it all
Wish that I could change enough
To be yours

Wish that I could give it all
Wish that I was strong enough
Wish that I could change enough
To be yours

Wish that I was strong enough
Wish that I could give it all
Wish that I could change enough
To be yours

Wish that I could give it all
Wish that I could change enough
Wish that I was strong enough
To be yours

Active Child - Johnny Belinda

Belinda (Jane Wyman), kuuro nuori nainen, joka raiskataan elokuvassa Johnny Belinda (1948).

Ja suvi suloinen

Se on viimeinen reissuviikonloppu ennen kesälomaa Vehkosuolle taputeltu. Vaikka perjantain ja sunnuntain pakkaamiset ovat menneet rutiinilla, lähdön hetkellä on havaittavissa kireitä pinnoja. Aina on tunne, että jotain tärkeää jäi. Tärkeitä risteilijöitä ovat ainakin kamera, tietokone, akut (jos ovat ladattavina), kanamunat jonnekin suuntaan, työkaluja (akkuporakoneet ja moottorisaha), roskikset ja kierrätystavara, puhtaat/likaiset vaatteet, Kepen lääkkeet, leivät ja jääkaappitavarat. Osa tavaroista, kuten Kepen vaipat ja pallo, unilelut, perusruokatarvikkeet ja vaatteet ovat valmiina molemmissa paikoissa. Silti jopa hieman haikein tuntein asettuu paikoilleen; jättää ne asettautumiskahvit tai fiilistelybisset ja myös toisessa päässä ne modernin elämän helppoudet. Askeettiseen elämään sopeutuu välittömästi ja samalla alkaa vieraantua salakavalasti modernista asumisesta.  

Siirsin sanomalehden Vehkosuolle alkavaksi torstaina, pakastin alkaa olla kotoa tyhjä sähköjen katkaisua vailla, osa taimista siirretty, vaatevarastoa täydennetään tarpeen mukaan. Harri-kissa pääsee vihdoin myös mukaan kokoaikaiseksi asukkaaksi. Viimeiset kaksi koulupäivää, perjantai ja lauantai,

 heräämme kukkokiekuun aikaan ja kuljemme Vehkosuolta käsin.

Menneenä viikonloppuna söimme kesän makuja ruotsalaisten uusien perunoiden ja paistettujen muikkujen muodossa. Vain oman maan perunat ja salaattiainekset olisivat elämystä parantaneet ja pienempi nälkä. Ja tietysti itse kalastetut muikut ja oman maan punajuuret ja itse pantu olut ja itse veistetty ruokapöytä, taottu kattila, puiset haarukat, omat lapset (ai, ne oli kait) ja itse sävelletty suvivirsi.  

.

Sunnuntaina kävimme Arboretum Mustilassa lastenpäivää viettämässä ja siellä työskentelevää mummia (äitiä) moikkaamassa. Satumainen metsäpolku, hienot puiset rakennelmat, erikoiset, eri kokoiset ja eri ikäiset puut, alppiruusut, tietovisailukysymykset, mehutuokio metsän keskellä ja kahvit kahvilan ulkoalueella olivat kiva elämys. Ja pakko myöntää, en ole metsässä koskaan käynyt, vaikka kotipaikkakunnan elämyksiin se on kuulunutkin. 

Hyvää kannatti odottaa. 

Vehkosuolla aloitin aittarakennuksen huoneessa pienen ehostuksen, josko siitä vieraille saisimme kivan huoneen. Keimo rakensi traktoriin puiden siirtoa varten siirtolavan ja huiski polttopuita varastoon. 

Liiterin katon rajaan on muuttanut puluparistkunta ja navettaan pääskysiä. Olemme alkaneet taltioida pihan kukkia ja eläimiä kuvin. Aion tehdä niistä erillisen sivun blogiin, jotta voimme vertailla ja muistaa.

 

Lähdön hetkellä, kastelukannut käsissä illan kasteluita aloittamassa, minut vapautti reipas sadekuuro. Saavit täyttyivät ja kasvimaa kastui itsestään. Tilaus toimitettu perille, kiitos.

Tom tom tom

Paljon mahtuu viikonloppuun ja se kaikki on niin ohikiitävää, ikävä ja riemu joka hetken värähtää. 

Että mistä pulpahti Juha Tapion sanoja tähän? Peljästyin hiukan. Piti kyllä googlesta katsoa, kun muistin vain ohikiitävää, tadadada taadadadada tadadaa ja en sitäkään kuka laulaa. Toisin kun Keimo, joka tekemisen tuoksinassa luikauttaa "se on niinkuin tatuointi sielussain". Minä pysähdyn tuijottamaan ja Keimo katsoo, mitäh? Ei tiedä itsekään, että mistä, sillä hänen mukaan lapsuudenkodissa mitään kuunneltu paitsi Vera Teleniuksen Miljoona ruusua. Toisten sisällä asuu iskelmä halusi tai ei. Minulle riittää, että ihan naapurissa vaan.

Nyt oli kyllä lämmintä ja luonnon explosion. Tuli vähän kiire hommata siemenperunoita varsinkin, kun ne oli loppuneet koko Suomesta. Onneksi Pirinen, paikallinen viljelijä, pelasti tilanteen ja niinpä lapsityövoimaa käyttäen maahan sukelsi Mara(bel) ja Timo. Miehet Keimon edesmenneen äidin elämästä. Ja löytyipä ensimmäinen oikea lisävaruste traktoriin sopivasti ihan naapurista. Hankmosta tehtiin kaupat ja nykäistiin omille maille lauantaina maanmöyhennystä varten. 

Lauantaina perunanhakumatkaan sisältyi myös lounastus jo perinteeksi muodostuneessa Virpin Popup-ravintolassa Iitin Sampolassa. Hyvää. Voisi olla useamminkin. 

Minä istutin kasvimaalle muun muassa lisää punajuurta, lantun, kyssäkaalin, salottisipulin, salkopavun, vuonankaalin ja parsasalaatin. Maalasin myös saunamökin etu- ja takareunat. Siksi vain ne, koska maali ei tietenkään riittänyt, koska minä en laske enkä suunnittele vaan seilaan tuurilla ja usein huonolla, mutta pääsinpä koristelemaan päädyn suunnitelmien mukaisesti. Tervan tuoksusta tuli mieleen lapsuus isovanhempien luona Tiutisen saaressa, jossa venetervan tuoksu oli pysyvä höyste. Katolle ajattelin siirtää sammalta ja metsäpohjaa, pääsen istutettua maakattoa helpommalla. Ehkä.

Itsetehty tervaöljymaali

1/3 venetervaa 

1/3 havupuutärpättiä

1/3 pellavaöljyä

musta pigmentti (jos haluaa tummemman jäljen)

Raili ja Virpi hommissa.

Aurinkoisen aamun voi alkaa

Nousta päivään harmittomaan

Ylös, kengät paina ei jalkaa

Elämä on parhaimmillaan

Kun kaikille aurinko loistaa

Se kaikille yhteinen on

Se kaikilta kylmyyden poistaa

Mieli on niin huoleton.

Tätä et tiedä Keimo?