Omia aitoja aitoja

 Mikä minua vaivaa; näen enemmän tehtyä kuin tekemätöntä. 

Johtuuko se kuvan ovelasta rajauksesta, itsepetoksesta, romantisoinnin taidosta vai hämärtyneestä todellisuudentajusta? En tiedä. Mutta olipa se vino, naurettava, epäsymmetrinen, vanhanaikainen, hidastekoinen, tai keskeneräinen, 

jokainen metri on itselle tehty. 

Kuvat: Keimo

Jaggara

Tytöt kavereineen pizzalla ulkoilmaravintolassa.

Tekniikan parissa jälleen.

Meillä oli oikein vilkas viikonloppu Vehkosuolla. Kaiken kaikkiaan 11 ihmisvierasta ja 2 koiravierasta.

Keimo leikki moottorisahan kanssa uuden teräketjun innoittamana. Vinoilin ensimmäisen jakkaran valmistuttua, että hieeeno, ei muuta, kun lakka päälle. Myöhemmin iltapäivällä seuraan oli ilmestynyt jo toinen. Kun Tuomas sitten illemmalla tuli makkaraa paistelemaan meidän kanssa, voivottelin virne suupielessä, että mitä mitä, nyt puuttuu kolmelta makkaranpaistojakkara. Keimo kehaisi, että viidessä minuutissa tuollaisen tekee, muttei nyt tähän hätään viitsi, mutta lähti kuitenkin metsään pelkkiä pöllejä sahaamaan. 

Jäimme Tuomaksen ja lasten kanssa siihen turisemaan, taustalla raivokas moottorisahan meteli. 

Ja mitä tapahtuu vartin päästä: Kulman takaa marssii Keimo kolme jakkaraa kainalossa. 

On se hauskaa, kun tällaisen komedian keskellä elän.

No sitten; pihan uusia kukkahavaintoja. Olen nimissä huono. Tunnistatteko? Onko ylhäällä oikealla valkoinen unikko, vaiko vain toiveajattelua?

Täydennä lause:

Kotona. 

(Jutustelua sängyssä).

-Mikä iskä on mulle?

-Veli?

-No ei veljen kanssa oikein voi naimisissa olla.

-No lapsi?

-Iskä on saman ikäinen, eihän se voi mun lapsi olla.

-Kasse ainakin on sanonut, et iskä on lapsi.

-Heh... No koitas nyt miettiä, mikä iskä on mulle.

-Isäntä.

(Nauramme pitkään yhdessä).

Kotona.

-Äiti

-No?

-No että mä haluaisin sinne sinne sinne musiikkilistalle sen yhden laulun.

-Minkä laulun?

-Sen yhden.

-Enhän mä voi tietää minkä. Mitä siinä lauletaan?

-No ainakin yks kangas...

-Kangas? Mikä ihmeen kangas?

-No en mä tiiä.

-Koitas nyt miettiä, vähän on vaikea muuten tietää.

-Sitte ne popcornit kaatuilee.

-Aaa...okei. En mä sitä kyllä sun listalle laita, kun se ei oikein ole lasten laulu. (Duo: Panisin. "ValkoKANKAALLA ne toisiaan suutelee...")

Kotona.

-Äiti.

-No?

-Otetaaks pukemiskisa.

-No otetaan.

-Puetko sä jo?

-Puen (petaan sänkyä).

-Mulla on jo paita päällä.

-Mmmm-m (ljärjestelen pyykkejä hyllyille).

-Äiti.

-No?

-Mä ehkä voitan.

-Saa nähdä.

....

-Mä voitin!

-Oho, olitpa nopea!

-Mut me voidaan ottaa pitkä tasa.

-No kiva, kiitos.

Autossa matkalla tallille.

-Äiti.

-No?

-Et niinku mikä toi pieni tuolla on?

-Missä tuolla?

-No tuolla.
-En mä näe, missä!?
-Tuolla vaan.

-No enpä tiedä, joku juttu kait. 

-Aha.

Tallilla.

-Äiti mulla on jano (suputtaen).

-No nyt on vaan vettä tarjolla (itsellä kahvikuppi kädessä).

-En mä haluu.

(Pöydällä on kesäkuussa -12 vanhaksi mennyt HYLA-maitotetra, jota olemme juuri lorauttaneet ystävän kanssa kahvin sekaan.)

-Ai sä haluat tuota maitoa vai?

-En mä uskalla.

-Uskallat, sen kun menet vaan ottamaan.

-En mä uskalla.

-No mennään yhdessä (metrin matka).

....

-En mä tykkää tästä.

-Vai niin.

Tallilla.

-Äiti.

-No?

-Mikä se on kun hevonen menee koviten? (Ajaa pyörällä tallin käytävällä)

-Mä olen monta kertaa sanonut, kyllä sä nyt sen muistat.

-En muista!!

-No laukka.

-Ai niin. Tää menee nyt laukkaa. Kato äiti!

-Joo-o.

-Et sä kattonut.

-No en mä voi koko ajan katsoa, kun pitää tehdä hommiakin. No nyt mä katson.

- Et sä NYT saa vielä katsoa.

-No sano sitten kun pitää katsoa.

...

-Äiti kato nyt.

-Joo-o.

-Et sä yhtään katsonut.

jne.

En ole varma kehitynkö vai taannunko viettäessäni aikaa ja keskustellessani viisivuotiaan kanssa. Harvoin saan uutta informaatiota, nauran usein (kyse ei ole kuitenkaan korkeahuumorista), toistan itseäni ja kuuntelen samoja asioita toistamiseen, keskustelukumppanin mielenlaatu ja-piteet saattavat muuttua hetkessä.
Olen oppinut suostuttelemaan, manipuloimaan, hallitsemaan hermoja, tekemään montaa asiaa samaan aikaan (mutten yhtään hyvin) ja täydentämään lauseita.

-Äiti.
-No.
-Sillee, että... Sillee...
...
-Äiti.
-No.
....
-Että, äiti.
-NO!
-Että...
-Että et halua enää syödä?
(Nyökkäys).

Pihkassa

Sunnutaina ensin aamupalaksi hieman riideltiin, kuten peräkylällä asiaan kuuluu, että kuka vie Kassen kylille synttäreille ja kuka saa jäädä tekemään hommia V-suolle. Lopulta minä vein,
koska tajusin ehtiväni synttärien aikana ratsastamaan.

Palattuani pääsin vihdoin ja viimein jatkamaan riukuaidan rakennuspuuhia. Puuhatessa jäi väliin Kausalan helluntairavit, jossa olemme käyneet lähes vuosittain. Jostain se on tingittävä.
Vittakset taipuivat nyt keittämättä, mutta kuusen käsittely on huomattavasti tahmaisempaa touhua.
Alotus on aina jotenkin hankalan oloista, ennenkuin rytmiin pääsee ja lisäksi edessä oli haasteellinen kulma kaarroksella. Minä väänsin vittaksia ja kokosin ja Keimo kantoi riukua ja tolppaa metsästä, sekä kritisoi kaiken väliajan riukujen kulmaa, suoruutta tai rakoväliä. Onneksi Keimon kylään pistäytynyt Soikkeli-täti rohkaisi minua.

Eilen tiistaina olimme iltapuhteina jatkamassa aitaa. Ei ihan sataa metriä pystymettästä pysty yhdessä illassa vetämään, mutta vajaa kymmenen kuitenkin. Taas yksi iisakin kirkko lisää. Keimo ei enää kritisoinut ja huolestuin siitä. Sain kuulla, ettei enää kannattanut, menetetty mikä menetetty. Tarkoitti varmasti minua, ei aitaa.

Kasvimaalle kuului huolia, nauriin taimien kimpussa oli kirppoja. Miksi meninkään ottamaan sen harson pois. Toimenpiteeksi annoin kylmää suihkua ja peittelin uudestaan harsolla, mutta luulen nauriiden olevan mennyttä. Jos näin on, en aio masentua, vaan istutan ensi viikonloppuna uudet, harsotan ja kylvän sinappia väliin houkuttimeksi.

Tällainen vanha keittiökaappi löytyi navetan vintiltä. Kanteen on koverrettu tiskialtaan paikka, se on petitettävä toisella levyllä. Sisusta, saranat ja ovet vaativat kuurausta, liimausta, öljyämistä ja uusia ruuveja. Vasen kyljestä maalipinta on kovasti hilseillyt, mutta haluan säilyttää tuon pinnan. Väri on hyvä.

Akkuvirtaa

Meille uuden, mutta iältään vanhan pihamaan kasvuston seuraileminen on jännää -  päivittäin uusia yllätyksiä, niin hyvässä kuin pahassa. Täällä saa kaikki kukat kukkia toistaiseksi. En silti haluaisi rikkaruohoja reunustamaan kasvimaatani. Olisipa edes nokkosta, mutta ei. Vuohenputkeapa se, runsain mitoin.

Mustajuuri, nauris, pinaatti, maa-artisokka ja valkosipuli ovat itäneet kasvimaallani. Pelkäsin lauantaisen ukkoskuuron jo vieneen kaiken mukanaan, mutta siellä he terhakkaasti minua sunnuntaiaamuna tervehtivät.  

Kun nuori nainen lepää, on kuin rahaa pankkiin laittaisi.

Minulla meni Vehkosuon lauantaikin ihan hukille, sillä lähdin kauppaan ja tallille ja matkan varrella pistäydyin Ravintolapäivän Virpin (Petäjämäki) Villivihannes -popup ravintolassa. Menu oli aivan täydellinen kasvis-kalaruokailijalle, joten pistelin koko listan suuhuni alusta loppuun. Kympillä sai:

Kantarellikeitto, nokkos-grissini 2 €
Vuohenputkipiirakka pala 2 €
Loimulohta villivihannes salaatilla, luciferin hillo ja tzatziki 3 €
Mustikka-jäätelö 2 €
Kahvi / Yrttitee 1 €

Martta-lehdessä (3/2013 muistaakseni), löytyy artikkeli Virpin mahtavasta hiekkakasvimaasta, sekä täältä.

Keimo rakentelee. 

Ilta huipentui Euroviisujen jännittämiseen. Jännitin Hollannin Anoukin ja Unkarin Bye Alexin puolesta ja sen puolesta, kestääkö meidän tekniikka loppuun asti. 

Sähkötön järjestelmä rakennettiin auton akusta (12V?), invertteristä ja akkukäyttöisestä iPal-radiosta (kaiutin) sekä nettitikulla varustetusta tietokoneesta. Yle lähettää Areenassa ohjelmat reaaliajassa, joten erillistä digiviritintä tai antennia ei tarvittu. Ihan huippua. 

Ukkonen piinasi lähes koko lähetyksen ajan. Sitten loppui virta akusta, kun lähetystä oli jäljellä vielä tunti. Loppulähetyksen pisteenlaskuja tärkeämmäksi seurantakohteeksi kehkeytyikin tietokoneen akkuvirran prosenttimäärä. Keimo oli hätätapauksessa jopa valmis irrottamaan autosta toisen akun. 

Mitä mies ei tekisi euroviisuhuumaisen naisen vuoksi!

Lähde ja sen suonet vetävät salamoita puoleensa.

Kuvat: Keimo

Nothing Compares 2U

Kuva: Keimo

Viikonloppu takana (taas liian lyhyt).

Jaan postaukset kolmeen osaan viikonlopun päivien mukaan. Vaikka haluankin listailla tekemisiämme, koko viikonlopun sullomisesta yhteen postaukseen on listavaara...

*vessan ikkuna - done

*sänky - check

* kasvimaa - almost done

*riukuaita - käynnissä

* räystäät - in a waiting line

...eikun ei näin.

Perjantai

Olin Sinead O'Connorin konsertissa Finlandia-talossa. 

Menin yksin, koska pelkäsin idolini rapistuneen. En halunnut ketään todistamaan, kun mielikuvani sortuvat ja joudun myöntämään, että nuoruusvuosieni anarkistinen solisti on vain virttyneessä t-paidassa himmaileva, pöhöttynyt "äiti maa",  joka jammailee itsekseen väsyneen reggaehtavia laulelmia. Halusin luikkia vähin äänin paikalta kotiin nuolemaan haavoja ja hyräilemään: "It's been too many hours and too many days..."

Mutta kannatti mennä, en pettynyt. Finlandia-talo oli outo ja jäykkä ympäristö, mutta en lakannut hämmästelemästä sitä, miten lähelle pääsin häntä ja kuinka intiimiksi tuo sali teki konsertin. Vaikkei Sinead tarjoa ulkoisella habituksellaan visuaalista herkkua ja hän on melkoisen erikoinen esiintyjä paljaine varpaineen, aurinkolaseineen, kaljuineen (olisi tietysti vielä oudompaa, jos Sineadilla olisi hiukset), nopeine mumisevine speakeineen ja kokovartaloeläytymisineen, hänen musiikki on erityislaatuista. Se on ajoittain sekavaa, mutta herkkää, melodillista, provosoivaa ja kaunista. Lisäksi kahden kappaleen verran melkein pelottavan voimakas laulu, a capella, teki hurjan vaikutuksen. Turhaa pelkäsin - ei se ideologia mihinkään ollut kadonnut.

Lempikappaleeni Troy jäi kuitenkin kuulematta. Uusimmalta levyltä valitsisin tämän: (Sinead O'Connor - Take Off Your Shoes )

Ehdin muuten napata konserttiin mennessäni Ikeasta sen rautasängyn, josta olen haaveillut.

Ja Keimo odotti Vehkosuolla lämmitetyn saunan kera. Olipa mukava laskeutua hiljaisuuteen.

Liian lyhyt pitkä viikonloppu

Pitkä viikonloppu takana. Nyt kotona, mutta ajatukset Vehkosuolla, kehokin haluaisi vielä olla. 

Keskiviikkona Nulkku prutkutteli "kaupungilta" maalle. Kun olen ajanut henkilöautolastia edellä melkein perille, soitan Keimolle että missä olet. Keimo vastaa puhelimeen ikuisuuden jälkeen älyttömän metelin keskellä. Haloo, Keimo huutaa jostain mekastuksen taustalta. Miten menee, kysyn ja Keimo huutaa, että ihan helvettiä tämän ajaminen, vatkaa ja vispaa ja viettää, että nyt lopetetaan ennenkuin olen ojassa. 

Minua vähän hymyilytti. Kuitenkin ihan innosta soikeana ajelee siellä, ajattelin.

Mutta ei se Nulkku mikään maantieajopeli olekaan ja siksi annoimme sille anteeksi pienen vispaamisen ja siksi, että se osoitti olevansa oikein käypä peli työolosuhteissa. Ajoinpa minäkin sillä vihdoin ja heti tuntui omalta.

Keimo rakensi puisen lavetin, jolla veti rankaa ja risuja kaikki päivät. Siskon mies oli torstaina auttelemassa. Sitten perään iskettiin Olgalta lainattu kyntöaura, jolla perunapelto sai alkunsa. Keimo ei siihen tulokseen ollut itse tyytyväinen (ihan perunapelto...), mutta sai kuin saikin perunoita jo pari sarkaa maahan. Loppuosaan on tarkoitus istuttaa lisää perunaa ja härkäpapua.

Nulkku ja hänen alaisensa hommissa.

Se on sanomattakin selvää, mitä minä tein. 

Maan kääntö alkaa jo saavuttaa koomisia piirteitä. Kun olen kaivanut kaivanut ja kaivanut, olen saanut aikaiseksi hädin tuskin 10m2 kasvimaan. Ja vielä puuttuu tavoitteesta. Kaivettava maa on täynnä kiviä ja maalaji multaa ja soraista hietaa. Hietamaan sanotaan olevan hyvää viljelymaata, mutta olen skeptinen. Vesi ei alkuun imeytynyt ollenkaan maahan ja lopulta se imeytyessään jymäyttyi kuohkean maan kivikovaksi. Jos tällä kaudella jotain kasvaa, eikä villieläimet aterioi kasvustoa, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Kivet ovat olleet minulle aina ihtohimo. Nyt en tiedä mitä ajatella. Ne hidastavat työtäni, mutta kun lapio kilahtaa kiveen, se on saatava ylös pienen muurin jatkoksi. Tämän kokemuksen jälkeen, kun taas  joskus näen jossain vanhan perinnepellon reunalla pitkän ja korkean kivimuurin, kunnioitan työn tekijöitä olemalla hetken hiljaa. 

Tein salkopavuille salot valmiiksi ja istutin lopulta maahan jotakin: porkkanaa, mustajuurta, pinaattia, kehäkukkaa, valkosipulia ja naurista. Sain Olgan kautta myös maa-artisokan mukuloita. Yksi valmis kaistale odottaa punajuurta ja loppukaivettavaan tulee muun muassa purjo, avomaakurkku ja salaattia. Takapihan metsämaalle istutin kauppareissun tienvarrelta löytynyttä valkovuokkoa, toiveissa valkoinen toukokuinen kukkameri sitten jonain vuonna.

Oikea alakulma: Join kasvimaan osavalmistumisen kunniaksi tölkin bisseä, heitin tölkin olan yli:
Se lensi suoraan peltiämpäriin ja meitä nauratti pitkään.

Koska sisko oli tulossa torstaina perheineen yökyläilemään, meillä oli pakkorako muuttaa vihdoin makuuhuoneet yläkertaan. Siivoustyö jatkui pitkälle torstaiyöhön, mutta kyllä kärpästen raatojen, pölyn ja lian luuttuaminen lopulta kannatti. Yläkerrassa on miellyttävä nukkua. Kaakeliuuni kuivatti tilat mukavasti, eikä lämmitystä muutenkaan tarvittu enää ulkoilman kohotessa. Sisustus saa muokkautua nyt hiljalleen.  

Lastenhuone

Aikuisten makuuhuone 

Illalla saunoimme ja söimme vuohenputkipiirakkaa (Olgan mukaan). 

Piirakka maistui erinomaiselta, mutta jostain syystä aloin arastella tuttuakin tutumpaa vuohenputkea, 

kun olin sattunut lukemaan näköislajikkeista ja niiden myrkyllisyydestä. 

Heräsin keskellä yötä pulssi miljoonaa hakaten hikisenä. Nyt ne oireet alkoivat, ajattelin Erämaan armoille -elokuva takaraivossa jyskyttäen. Kuuntelin kauhusta kankeana Keimon hengitystä vieressä todeten ihan varmaa katkonaisuutta. Soitanko hätäkeskukseen nyt vai koska? En ole voinut erehtyä kasvista... mitä jos olenkin? Mutta jos tämä on myrkytysoire, mieluummin kuolen, kuin että soitan ambulanssin tänne toteamaan minut ja muut terveiksi. 

Aamulla olin väsynyt ja edelleen elossa ja kaikki muutki olivat. Oireet taisivat olla yliväsymyksen, liiallisen saunomisen ja nestehukan aiheuttamia. Se olisi ollut traaginen loppu ensimmäisille yövieraille. Huh!

Tyttöjen pyöräily sai hyppyrilisän. En uskaltanut katsoa montaakaan kertaa. 

Kaivosta tulee vieläkin vettä ja se on nyt niin kirkasta, että harkitsemme sen tutkituttamista, josko se olisi ihan juomakelpoista. Se olisi jo lähes lottovoitto. 

Kolmantena päivänä ruokakomeron viileys alkoi haalistua siinä määrin, että juusto käveli melkein ovelle vastaan. Kellari ei ole ollut vielä käytössä, sillä ovi nitkahtaa avatessa karmeineen syliin ja se ei ole kivaa se. Ovet ovat yksinkertaisesti mätiä ja siksipä niiden kunnostaminen ei ole enää järkevää. Siksipä Keimo teki vain pientä elvytystä vaihtamalla saranapuolen karmista osan uutta puuta, jotta saimme taas maidon viileäksi ja voin kovaksi. 

Kasvissyäjän ei onneksi tarvitse miettiä lihojen säilyvyyttä.

Hotsku 2011!

Pitkän viikonlopun kruunasi äitienpäivä. Eniten olen onnellinen aamupalasta, jonka sain vuoteeseen unenpöpperöisten lasten laulellessa paljon onnea vaan äiti. 

Tytöt olivat liimanneet kivestä, neulasista ja oksista talon paperille.

Keimo hallitsee romantiikkaosaston (tämä oli toivelahja, oikeasti). "Mutta eihän täällä ole sähköä", tuumasi Tuuve. 

En enää halua enempää korostaa, kuinka me kaikki nautimme Vehkosuolla olosta, ettei mene liian siirappiseksi. Sen kuitenkin sanon, että osaltaan hyvä fiilis tulee jo siitä, kun pikkutilan saa elpymään ja se herää eloon pienin askelin.

Tähän loppuun tekemiämme eläinhavaintoja: sisiliskoja, oravia, lepakoita, perhosia, hiiriä (ääni), kurppia, korppi, laulurastas (ehkä), kaksi vuotista hirvenvasaa (100m talosta), palokärki, hanhia, puluja, ukkoetanoita ja muita ötököitä.

Pöpi on tehnyt oravahavainnon. 

Kuvat: Keimo ja Tiia

Muijat pihalla

Muijat pääsivät ulos viime torstaina. Kolmoset ovat kotiutuneet hyvin ja he ovat jo tuottaneet munatulostakin. Heidät on nimetty Niinaksi, Liinaksi ja Linnaksi (Pikkukakkosen agilityohjelman koirankouluttajan Niina-Liina Linnan mukaan). Meistä kukaan ei kuitenkaan tiedä kuka on kuka.

Vehkosuolle emme kanoja vielä vie, siksi pitkänä viikonloppuna on houkuteltava hoitaja 

paikalle tai käytävä itse välissä.

Mainiosta kirjasta, Lämpimiä neuleita koko perheelle, 1980, tämä malli (vasen alareuna).

Ajattelin kokeilla, toimiiko paineet tämän tekeillä olevan villatakin kanssa. Kun on ennenkin toiminut. 

Vasta takakappele valmistumassa. 

Minun pitäisi pakata tavaroita V-suolle lähtöä varten, siivota, pestä pyykkiä ja käydä kaupassa, mutta vastaan silti vielä Kotoisan arjen Helin haasteeseen.

Tähän olen ennenkin vastannut, mutta kerta kiellon päälle. 

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi.

2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen.

3. Keksi 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Valitse 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

5. Kerro heille haasteesta.

6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa

1. Muistan menneet tapahtumat, mutten ihmisten, elokuvien, paikkojen enkä mitään nimiä

2. Pokkeus edelliseen, muistan eläinten nimet 

3. Monesti mietin, mitä kivaa lapsissa on, kun en voi elää ilman "niitä"

4. Juon tilkan punaviiniä iltaisin, koska uskon sen terveysvaikutuksiin. Uskon (ja kerään niitä korkkeja)!

5. Pidän polkupyöristä ja pyöräilystä

6. Suhtaudun ylikunnioittavasti omaa ideologiaansa toteuttaviin ihmisiin (Helen ja Scot Nearing, Frank, ...)

7. Olen poistanut tietoisesti taikauskoisen käyttäytymisen. Kävelen lähes päivittäin tikapuiden alta (tiedostan silti käveleväni).

8. Saan itseni helposti raivon valtaan

9. Edelliseen liittyen minusta tavarat pitää palauttaa niiden oikeille paikoille 

10. Edelliseen viitaten tähtään elämässä käytännöllisyyteen

11. Minulla on joka vuosi kevätflunssa (nyt taas).

Vastaukset

1. Uskotko omaan itseesi?

Uskon.

2. Elämäsi ehdottomasti paras päivä?

Minulla on 13625 vaihtoehtoa. Luulisin, että minuun teki vaikutuksen päivä numero 1.

3. Vihaatko jotain sukulaistasi erityisesti?

Onneksi ei ole tullut syytä vihata ketään ihmistä erityisesti.

4. Kumpi ohjaa päätöksissäsi järki vai rakkaus?

Jos kysymys olisi ollut järki vai tunteet, niin ehkä sitten tunteet, mutta jos järjen vaihtoehtona on rakkaus, en tunnusta ostavani ruokaa vain rakkauden johdattamana. Miehen valinnassa ei taas järjen kanssa ole mitään tekemistä.

5. Kuinka pitkälle olet valmis menemään saadaksesi haluamasi?

Olen valmis menemään pitkälle ajallisesti ja toivon, että saan haluamani oman kärsivällisyyden, en muiden ihmisten manipuloinnin vuoksi. 

6. Kaunisteletko asioita blogissasi?

 Kuinka ruma elämä meillä todellisuudessa onkaan. Hahhah.

7. Kuinka usein sana rakkaus tulee mieleesi?

Ei sanana useinkaan. Tunne on voimakas jatkuvasti.

8. Paljonko olisit valmis tunnustamaan blogissasi, jos ei tarvitsisi miettiä, mitä muut ajattelee?

Raja on jo ylitetty.

9. Miksi sinä olet unohtanut sotaveteraanit?

Kiitospaidat ovat saaneet minut hämilleni.

10. Mikä on pahin (rehellisyys maan perii) pakkomielteesi?

Aamupala.

11. Kuinka paljon uskot minun puhuvan paskaa?

Totta tai tarua, luen ja uskon joka tapauksessa sattumanvaraisesti. 

Rikon TAAS sääntöjä. Uudet kysymykset menevät Susannan Tyhuoneelle. (Lukijoitakin on reippaasti yli 200, mutta haluan siksi ohjata edellä mainittuun blogiin hassun yhteensattuman vuoksi). Kysymykset myös Housuissa on:iin, Minnalle ja Kirjailijattarelle, Vuohenlinnan väelle ja Villiin pihaan.

Kysymykset ovat: 1. Mikä on häräntappoaseesi? 2. Oletko oman elämäsi sankari? 3. Mikä on ollut paras tuokiosi tuulessa? 4. Oletko hiiriä vai ihmisiä? 5. Miten täällä pohjantähden alla pitäisi elää? 6. Mikä on suurin tekemäsi rikos ja kärsitkö siitä rangaistuksen? 7. Asutko unelmiesi huojuvassa talossa? 8. Mitä postimies tuo silloin, kun soitat kelloja kahdesti? 9. Kuinka sadan vuoden yksinäisyys torjutaan?

10. Onko sinulla leijonamielinen veli tai sisko? 11. Rautatie vai ilmatie?

Kankkulan kaivossa vettä

Vehkosuon vuosi etenee toukokuulle ja kevääseen. Ensimmäisenä vuotena kaikki on uutta. 

Talon käyttäytyminen sateilla, pakkasilla ja kevätauringossa on opiskeltava yhdessä; sen tiedämme jo, että kiviseinän sisällä kylmä pysyy kauan. 

Menneen viikonlopun yöpyminen ja lämmitykset muistuttivat siitä, että kaakeliuuni tarvitsee noin vuorokauden "käynnistyäkseen" ja että keittiöön saa nopeasti miellyttävän lämmön liedestä. Opin, että ruokahuoneen Porin-Mattia voi käyttää keittiön lieden kanssa, jos liedelle avaa uunikierron hormiluukut. Sekin tuli todettua, että alakerran kammari (olohuone) alkaa olla liian pieni meille viidelle nukkuessa hengitellä ja luulenpa, 

että vanhasta levitettävästä sohvasta irronnut romantiikka alkaa olla loppusuoralla; 

Cliffhanger-unet on nyt nähty ja synkronoidut asennonvaihdot vaihdettu. 

Yläkertaan on päästävä muuttamaan.

Keimo riehui koko lauantain pellonreunuksia raivaten. Navetan päätyyn on ilmestynyt koivuklapipino.

 Toivon hartaasti, että Vehkosuon tyhjäkäynti on nyt mennyttä ja tästä lähtien päiväkirjamerkinnät ovat haaveiden sijasta tehtyjä tekoja. Vaikka kuvassa istuskelen kahvikuppi kädessä, sain jatkettua kasvimaan kääntöä noin puoleen väliin asti. Aloitin myös pihamaalla villiintyneen luumupuun juuriversojen kaivuuhomman. Versoja on leikattu muutamaan oteeseen alas ja paksua kantoa, versoa ja juurta ulottuu parille kymmenelle neliölle. 

Työ vaikuttaa toivottomalta. 

Keimo raivasi ihan hullun lailla koko lauantain pellon reunuksia. 

Tytöt jaksoivat taas pyöräillä koko lauantain pihatietä edestakaisin. Jossain vaiheessa he tulivat minun luo ja sanoivat juhlavasti haluavansa näyttää minulle jotain. Että arvaa mitä äiti; Tuppe oppi ajamaan ilman apupyöriä. 

Ohhoh, minä hämmästelin, itseoppivia lapsia.

Lauantai oli mahtavan lämmin ja illalla saunan kuistilla huomasimme ensimmäisen hyttyssatsin saapuneen. Ötökätöntä kevättä ei kauan juhlittu. Löysin kaivon tuntumasta myös kolme isoa etanaa ja pahaa etanahyökkäystä peläten hiillostin klöntit grillissä. Seuraavana aamuna tunnistin puutarhalehden kuvasta grillaamani etanat viattomiksi ukkoetanoiksi. En tiennyt sitä, anteeksi.

Kaivosta puheen ollen. Sehän ei meille annetun tiedon mukaan ole ollut toiminnassa vuosikymmeniin. Kerran olemme sillä pumpanneet mutaisen vesitilkan ja jättäneet asian sikseen. Sen vuoksi olemme miettineet kesäksi vedenkeruujärjestelmiä ja kyselleet vesisäiliöitä. Kävi kuitenkin niin, että Tuomas tuli kylään ja pojat alkoivat väännellä ja ihmetellä kaivon pumppua. Siemenveden lisääminen antoi selkeän imupaineen, mutta putki tuntui olevan tukossa. Ei muuta, kuin pumppu miesvoimin ylös kaivosta, lisää ihmettelyä ja lopulta suodatinosan irroituksen ja putken päässä olevan "härpäkkeen" ronklaus tuotti tulosta: Vesi alkoi virrata ja parinkymmenen sangollisen jälkeen se oli jo melko kirkastakin. Ilosta soikeana kannoin saunaan pesuvedet omasta kaivosta.  

Mahtavaa! 

Sununtaiaamu oli verkkainen. Nautin aamiaisen teosta pitkän kaavan mukaan. Ilma oli harmaa ja kolea, mutta sisällä oli lämmintä. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja suuntasimme pikku-Torstin ristiäisiin. 

Ensi viikolla pääsemmekin jo keskiviikkona Vehkosuolle. Silloin olisi tarkoitus viedä myös Nulkku "kotiin".

Patti ja lakki

Iivarilla on poistettu pieni patti sään (säkä) tuntumasta, jonka vuoksi liikuntaa suoritetaan ilman ratsastajaa maasta käsin ohjaamalla ainakin viikon ajan. Vapunpäivänä liinajuoksutuksen jälkeen Iivari ja Olgan tamma Elho pääsivät revittelemään kaksistaan kentällä höyryjä pois. Lopuksi lihashuoltoa jatkettiin nautinnollisella piehtaroinnilla.

"Hei onko ihan pakko..." (kuvat yllä Keimo)

Vappuaattona meillä oli kylässä Olgan perhe. Oleskelua, syömistä ja saunomista, kuten kuuluukin. 

Missähän minun ylioppilaslakki on? 

 Vapunpäivänä olimme jo kolmatta tai neljättä kertaa Sääskjärven kyläyhdistyksen järjestämässä Lasten vappuriehassa vanhalla kyläkoululla. Paikalla on tarjolla pomppulinna, munkkeja, kahvia, popcorneja, karkkia, limskaa ja ongintaa. Ja mikä mukavinta, pukeutuminen on sallittua ja jopa suositeltavaa.

Kävimme vielä päivän päätteeksi Vehkosuolla. Silta oli paikallaan ja kesti ylityksen (minulla rystyset valkoisena). Kiertelimme pihalla ja metsissä ihmettelemässä ympäristöä. Odottavien töiden määrä ylittää mukavuusalueen ja ainoastaan ajan puute aiheuttaa epämieluisan riittämättömyyden tunteen. Tiedämme Keimon kanssa molemmat, että suorittamiseen ei ole syytä, mutta jotkut asiat on tehtävä nyt eikä sitten kun siltä tuntuu. Onnellisuuden ja ahdistuneisuuden tunteet ovat lähekkäin, mutta niinhän ne elämässä on.

Kissoja ja koiria vappuaattona.

Tässäpä Peppi Pitkätossulahopsulaheisulahopsansaa.

Lopuksi huomio blogiin. Tätä kirjoittaessa kävijämäärä lähestyy 40 000 ja jäseniäkin on putkahtanut tasaiseen tahtiin yhteensä jo viisikymmentä. Onpa hieno juttu.

 Olen myös saanut kaksi huomionosoitusta Mummonmökkielämän Tuomikilta ja Metsäkukkien Minnalta New Blog Love -tunnustuksen muodossa. Kiitos!

Tunnustuksen ideana on, että kiitetään tunnustuksen antajaa. Annetaan tunnustus eteenpäin viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa (sekä tietenkin kerrotaan asiasta heille kommenttina heidän blogissaan). Täten autamme toisiamme kenties saamaan uusia lukijoita sekä tietenkin lukijoita uusien blogilöytöjen saamisessa

 Heitän tämän sydämellä seuraaville: 

Wanhan Wallankumous, Ruutua, raitaa, pellavaa..., Villa Tölli, Autiolla saarella kaksi viikkoa ja Kanatarha.